Valikko Sulje

Lion king 2019

Verkkolehti Varietyn mukaan Disneyn filmatisointi 25 vuotta vanhasta tarinasta on tulossa suuri yleisömenestys. Elokuvan ensi-ilta nähdään heinäkuun 19. päivänä. Ennusteiden mukaan ensimmäisen viikonlopun tuotot nousevat yli 150 miljoonaan. Varietyn artikkelissa elokuvan ohjaaja John Favreaun on listannut ääninäyttelijät elokuvan tärkeimpiin rooleihin. Simbana kuullaan Donald Gloveria, Nalaa esittää Beyonce ja Scaria Chiwetel Ejifor. Simban isää, leijonakuningas Mufasaa, esittää James Earl Jones, jolla oli sama rooli myös alkuperäisessä vuoden 1994 versiossa. Elokuva ei ole perinteinen animaatio, vaan toteutettu ns. live action tekniikalla.

The Lion King on jo kolmas tänä vuonna teattereihin saapunut live-action uusintaversio josatkin klassisesta Disney-animaatiosta. Kaksi muuta ovat Dumbo ja Aladdin. Ensimmäinen keräsi 351 miljoonan dollarin lipputulot maailmanlaajuisesti ja jälkimäinen huimat 815 miljoonaa. Aiemmin on teattereissa nähty mm. live-action versio Viidakkokirjasta ja Kaunotar ja Hirviöstä.

Ensimmäisen trailerin Leijonakuninkaasta julkaistiin tämän vuoden huhtikuussa. Trialeri keräsi ensimmäisen vuorokauden aikana 224,6 miljoonaa katselukertaa. Tämä antaa odottaa, että elokuvasta on todellakin tulossa iso hitti.

-Asiasta uutisoi Variety.com ja Hollywoodreporter.com. Tsekkaa koko juttu.   

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *