Valikko Sulje

Arrival

Dennis Villeneuven elokuva Arrival vuodelta 2016 perustuu Ted Chiangin vuonna 1998 ilmestyneeseen kirjaan Story of Life, joka tämän kirjoittaneelta on jäänyt lukematta. Kirjasta ei paljon kohuttu aikoinaan. Arrivalissa kertomus ihmisten ja avaruusolioiden kohtaamisesta on siirretty onnistuneesti visuaaliseen muotoon. Tarina on johdonmukainen siihen oleellisesti liittyvästä aikamatkailun kuvauksesta huolimatta. Elokuva keräsi kahdeksan Oscar ehdokkuutta ja voitti yhden äänitehosteistaan. Arrival sai myös kriitikoilta hyvän vastaanoton.

Kielitieteilijä Louise Banks (Amy Adams) saapuu yliopistolle pitämään luentoa tavalliseen tapaansa. Luentosali on kuitenkin melkein tyhjä, sillä kaikkien huomion ovat vieneet televisiolähetykset eri puolilta maailmaa. Uutiset välittävät kuvaa Maan pinnalle ilmestyneistä avaruusaluksista, joiden alkuperää ei tiedetä. Kansakunnat valmistautuvat sotilaallisesti torjuakseen uhan. Eversti Weber (Forest Whitaker) lähestyy Banksia ja pyytää käännösapua. Banksin tulee auttaa tutkijoita kommunikoimaan avaruusolentojen kanssa.

Louise viedään erään aluksen laskeutumispaikalle, jonne on perustettu armeijan tukikohta. Matkalla sinne Louise tutustuu fyysikko Ian Donnellyyn (Jeremy Renner), joka on myös kutsuttu apuun toisen tieteenalan asiantuntijana. Alukset herättävät monenlaisia kysymyksiä. Osaavatko muukalaiset matkustaa valoa nopeammin? Minkälaisesta maailmasta ne ovat peräisin? Tutkijat pohtivat, onko tulokkailla samanlainen kieli kuin ihmisillä. Ymmärtävätkö ne matematiikan ja logiikan samoin kuin ihmiset?

Ian ja Louise pääsevät avaruusaluksen sisään siihen avautuneesta eräänlaisesta ovesta. He saapuvat tunneliin, jossa on erikoinen painovoima. Yhtäkkiä sumusta sukeltaa esiin olentoja. Banks haluaa kokeilla visuaalista kieltä saadakseen yhteyden olioihin. Banks näyttää erilaisia merkkejä ja olennot tuntuvat vastaavan omilla merkeillään. Louise riisuu suojapukunsa ja esittäytyy olennoille, joita näyttää olevan vain kaksi. Olennoille annetaan nimi heptapodit ”seitsemän jalkaa”. Louise päättää aloittaa kieliopista ja sanavarastosta. Hän huomaa nopeasti, että olentojen merkit ovat hyvin monitulkintaisia. Niiden täydellinen ymmärtäminen veisi vuosia. Kun Louise tutustuu olentoihin, hän alkaa nähdä välähdyksiä, joiden katsoja ensin olettaa olevan takaumia Louisen menneisyydestä.

Ihmiset tuntuvat sekoavan avaruusolentojen läheisyydessä. Niiden oletetaan olevan vihamielisiä. Kaikki pohtivat, onko niillä edistynyttä teknologiaa, aseistusta, jonka avulla ne voisivat aloittaa sodan. Louise uskoo, että olennot ovat rauhanomaisia, ja että ne haluavat tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa. Suurvaltojen armeijat ovat kuitenkin valmiustilassa. Uhkavaatimus Kiinan hallituksen toimesta on annettu. Myös Pakistan, Venäjä ja Sudan aikovat käyttää voimakeinoja.

Olennot eivät kuitenkaan osoita olevansa aggressiivisia. Kun Louise on viimeistä kertaa aluksen sisällä, hän alkaa ymmärtää heptapodien kieltä. Olennot kertovat, että aika ei ole heille lineaarinen. Louise ymmärtää, että jos osaa olentojen kielen, tietää miten olennot käsittävät ajan. Louise tajuaa välähdyksien olleen kuvia tulevaisuudesta. Louise näkee kuvissa tyttärensä Hannahin eri ikäisinä ja Ianin olevan hänen tulevaisuuden elämänkumppaninsa. Heptapodit ovat opettaneet Louiselle kielensä, joka on avain eri aikatasojen ymmärtämiseen.

Arrival on saanut paljon vaikutteita Independence Day (1995) elokuvasta ja muistuttaa paljon hieman toisenlaista kuvausta Päivä jona Maailma pysähtyi vuodelta 2008. Avaruusolentojen alkuperä tässäkin elokuvassa säilyy hämäränä. Katsoja voi vain arvailla, millaisesta maailmasta muukalaiset voisivat olla peräisin. Katsoja pettyy, jos odottaa täysimittaista sotaa muukalaisten ja Yhdysvaltain armeijan välillä. Arrival-elokuvassa ihmiskunnan ja avaruusolentojen kohtaamista on lähestytty uudesta näkökulmasta. Elokuvaa voi pitää järjen ja pasifismin puolustuspuheena. Emme näe ensimmäistäkään välikohtausta, jossa olennot ja ihmiset vahingoittaisivat toisiaan. Mutta tosiasia on, että sekään tilanne ei ole tässä elokuvassa kovin kaukana.

Syvälle juurtuneet ennakkoluulot kaikkea tuntematonta kohtaan ajavat kansakunnat sodan partaalle. Tiedotusvälineet vielä lisäävät pakokauhua luomalla tietynlaista kuvaa muukalaisista. Oma osuutensa ihmisten reaktioissa on scifi-elokuvista omaksutulla stereotypialla, että kaikki avaruudesta tulevat muukalaiset olisivat vihamielisiä. Elokuva puolustaa ihmiskunnan kykyä ratkaista tulevaisuuden ongelmat rauhanomaisesti tukeutumalla tieteeseen ja yhteistyöhön. Elokuvassa tiedemies on kuvattu hyvin aidontuntuisesti. Louise ja Ian muistuttavat mm. Jurassic Parkin tai Independence Dayn kuvaa intohimoisesta ja asialleen omistautuneesta tutkijasta. Tiedemiesten harteilla on tässäkin elokuvassa ihmiskunnan pelastaminen suurtuholta.

Tosiasia on, että kansakunnat ovat kaikkea muuta kuin yhtenäisiä. Elokuvassa taistellaan aikaa vastaan. Pystyykö Louise luomaan kontaktin avaruusolentoihin ennen kuin suurvallat vetävät omat johtopäätöksensä ja ryhtyvät sotaan. Elokuvassa korostetaan, että kieli on ihmisiä yhdistävä tekijä. Avaruusolentojen ”puheen” ymmärtäminen toisi eri maailmoita lähemmäs yhteistyötä ja rauhaa. Juuri siksi kielitieteilijä Louise on elokuvassa niin tärkeässä roolissa. Louise edustaa unelmaa universaalista kielestä, joka pystyisi yhdistämään kansakunnat ja mahdollisesti lopettamaan sodat kokonaan.

Elokuvan loppu on monitulkintainen. Aikamatkailua ja ajan käsitteen muuttamista ei ole helppoa kuvata uskottavasti. Elokuvassa sivujuonteena kulkevat siirtymiset ajassa tuovat mieleen Christopher Nolanin Interstellar-elokuvan. Arrivalissa aikamatkailu tehdään mielen ja muistojen kautta. Tämä on kiinnostava näkökulma ja paljon todentuntuisempi kuin konkreettinen liikkuminen ajassa. Elokuva ei kerro, miten aikamatkailu todellisuudessa tapahtuu. Kun alukset lopulta katoavat taivaalle, ne poistuvat omasta aika-avaruudestamme jonnekin muualle.

Arrivalin soundtrack ei sisällä paljoakaan perinteistä melodiallista musiikkia, vaan enemmänkin äänitehosteita. Elokuva puhuu hiljaisuuden, tummien sävyjen ja päähenkilöiden tuntemusten kautta. Elokuvan visuaalinen puoli on pidetty yksinkertaisena. Tietokonegrafiikkaa ovat oikeastaan vain pavun muotoiset avaruusalukset ja heptapodit, sekä ympyränmuotoiset merkit, joiden avulla ne kommunikoivat. Arrivalin kuvaukset avaruusolennoista ja heidän aluksistaan huokuvat rauhanomaisuutta, mikä onkin elokuvan keskeinen teema.

Tarina etenee hillitysti ja keskittyy olennaisesti kielitieteilijä Banksin persoonaan ja tekemisiin. Juonessa ei ole kovin montaa tärkeää sivuhenkilöä. Amy Adams näyttelee hänelle tunnusomaisen tyttömäisesti. Jeremy Rennerin esittämä fyysikko Ian jää tässä elokuvassa taka-alalle.

Elokuva jää kokonaisuutena hyvin moniselitteiseksi ja hämäräksi. Katsoja ei saa missään vaiheessa edes vihjettä siitä, mikä avaruusolioiden vierailun perimmäinen tarkoitus on. Onko kysymys avaruudesta tulleista olioista, vai ovatko ne peräisin toisesta ulottuvuudesta tai ajasta. Elokuvassa aikamatkailun ymmärtäminen jätetään paljolti katsojan mielikuvituksen varaan. Yksittäisistä välähdyksistä on hankala muodostaa kuvaa siitä, miten ja miksi Louise näitä kuvia näkee ja voiko hän itse vaikuttaa niihin. Elokuvan avaruusolennot ovat erikoistehostemestarien taidonnäyte. Ne eivät muistuta ihmistä millään lailla. Tämän takia elokuva ei välttämättä katsojalle aukea. Itse olisin toivonut näkeväni leffassa helpommin lähestyttäviä muukalaisia. Elokuvan katsottuaan katsojalla on käsissään enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: Arrival
  • Ohjaaja: Denis Villeneuve
  • Käsikirjoitus: Eric Heissener, Ted Chiang
  • Julkaisuvuosi: 2016
  • Genre: draama, scifi
  • Palkinnot: 1 Oscar (Academy Award), 4 BAFTA
  • Näyttelijät: Amy Adams, Jeremy Renner, Forest Whitaker

   

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *