Valikko Sulje

Apollo 11

Elokuva on todelliseen kuva-aineistoon perustuva draamadokumentti kolmen astronautin matkasta Kuuhun ja takaisin. Apollo 11 on kiistatta 1900-luvun suurimpia teknisiä saavutuksia. Matkalle lähtivät Neil Armstrong, Edwin Aldrin ja Michael Collins. Katsoin elokuvan Helsingin Tennispalatsin upouudessa ISENSE- salissa, jossa on suuri kangas ja vaikuttava äänentoisto. Kyseessä oli Suomen ensi-iltanäytös, ja teatterin ykkössali oli varattu täpötäyteen. Joukossa oli paljon lapsia, mikä todistaa, että aika ei ole himmentänyt saavutuksen arvoa. Kaikki vähänkin lähihistoriaa tuntevat tietävät, että Apollo ohjelman huipentuma onnistui suunnitelmien mukaisesti. Siitä huolimatta katsoja jännittää kriittisissä kohdissa noiden kolmen astronautin puolesta. Elokuva vetää helposti mukaansa, eikä päästä irti ennen lopputekstejä.

Apollo 11 oli suuri kansantapahtuma. Raketin laukaisupaikalle saapui tuhansia ihmisiä. Osa oli leiriytynyt alueelle paljon ennen H-hetkeä nähdäkseen sen pienen muutaman minuutin näytöksen, jolloin raketti irtosi Maan otteesta ja lähti kiihdyttämään kohti avaruutta. Toivon ja seikkailunhalun voi nähdä ihmisten silmistä, kun kaikki odottivat kuvia ainoalta kiertolaiseltamme. Ne, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet paikalle, saivat seurata lennon vaiheita television välityksellä. Laukaisun manööverit kuvataan elokuvassa yksityiskohtaisesti. Lennonjohdon ja Astronauttien tekninen keskustelu tuo oman säväyksensä. Katsoja näkee tapahtumasta myös tiedemiesten ja teknikkojen puolen, niiden matemaatikkojen ja insinöörien puolen, jota vaikuttivat taustalla. Kaiken piti onnistua sataprosenttisesti. Pienikin virhe laskemissa, pienikin öljyvuoto tai löysällä oleva pultti voisi tuhota aluksen, jo ennen sen nousua ilmaan.

Seuraavaksi dokumentissa hypätään yli matkan ne päivät, joina ei varsinaisesti tapahtunut mitään dramaattista. Jännittävimmät hetket koetaan Kuun pimeällä puolella kun seuraa blackout, jonka aikana radioyhteys on poikki. Kun Apollo 11 tulee esiin kuun takaa, näemme kuvan kaukaisena häämöttävästä sinisestä planeetastamme. Tuo kuva on jäänyt avaruusmatkailun historiaan. Kuulemme Armstrongin suusta nuo ikoniset sanat. A small step for a man, A giant leap for mankind. Kuun pinnalla kävivät siis vain Armstrong ja Aldrin, Collinsin odotellessa kiertoradalla. Perille pystytettiin Yhdysvaltain lippu, josta otetut kuvat ovat myös jääneet historiaan. Matkan ratkaisevimpia kohtia, eli raketin laukaisua, laskeutumista Kuun pinnalle ja aluksen paluuta Maan ilmakehään on dramatisoitu musiikilla, joka teatterissa soi lähes sietämättömän kovalla.

Apollo 11-lennon vaiheet tallennettiin myös filmille, jonka laatu ei kuitenkaan yltänyt lähellekään nykyaikaisten digilaitteiden kuvakennoille. Televisiolähetystä seurasivat miljoonat silmäparit ympäri maailman. Tapahtumaa voisi verrata vuoden 1985 Live AID- konserttiin, joka veti sadat miljoonat musiikin ystävät mukaan hyväntekeväisyystempaukseen.  

Apollo 11:ta voi pitää seikkailukertomuksena, ja sitä voisi verrata esimerkiksi Tom Hanksin tähdittämään Apollo 13 elokuvaan vuodelta 1995. Kertomus Apollo 13 kohtalokkaasta matkasta todisti miten pienikin epäonnistuminen voisi tuottaa täyden katastrofin.  Jännitysnäytelmänä Apollo 11 vetää vertoja mille tahansa nykytekniikan keinoin tehdylle avaruusfilmille. Kuun pinnalla vietetyt hetket olivat astronauteille ainoalaatuisia. Apollo 11:n astronautit palasivat kansan sankareina.

Dokumenttina Apollo 11 on saumaton ja teknisesti onnistunut. Elokuva on viimeistä piirtoa myöten autenttinen ja seurailee uskollisesti ja kronologisesti matkan eri vaiheita aina laukaisualustalta Armstrongin askeleeseen asti Elokuvan pituuteen eli noin puoleentoista tuntiin on tiivistetty uskomaton määrä filmiaineistoa. Ohjaajan kykyä vangita tuo olennainen kaiken tapahtumaan liittyneen häslingin keskeltä ei voi kuin ihailla.

Apollo-projekti oli Yhdysvaltain avaruushallinnon hallituksen suurin voimainponnistus 1900-luvulla.  Apollo 11:n lento oli sensaatio ja nostatti Yhdysvaltain arvoa muiden kansakuntien silmissä. Yhdysvallat korosti lennon rauhanomaista ja tieteellistä tarkoitusta. Apollo -projektille kertyi hintalappua sen verran, että viimeisten Kuusta poistuneiden astronauttien jälkeen Kuu on saanut olla rauhassa. Lähitulevaisuudessa yksityisten yritysten rahoittama avaruusturismi voi viedä ihmisen takaisin Kuuhun muutaman sadan vuoden sisällä. Täytyy toivoa, että avaruusvallat pitävät kiinni rauhanomaisista periaatteista, ja siitä, että Kuusta ei tehdä sotilasvarustelun uutta tannerta. Joidenkin mielestä kylmän ja karun Kuun valloittamisesta ei ollut ihmiskunnalle käytännön hyötyä. Toiset taas pitävät lentoa ponnahduslautana pidemmälle oleskelulle avaruudessa, mahdollisesti Kuun tai Marsin pinnalla. Kuulennossa oli kyse kilpajuoksusta ja laskeutuminen Kuuhun oli viimeinen konkreettinen todiste Yhdysvaltain sotilaallisesta ylivallasta.

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: Apollo 11
  • Ohjaaja: Todd Douglas Miller
  • Käsikirjoitus: —
  • Julkaisuvuosi: 2019
  • Genre: draama, dokumentti
  • Palkinnot: —
  • Näyttelijät: Buzz Aldrin (himself), Neil Armstrong (himself), Michael Collins (himself)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *