Valikko Sulje

Glukhovskyn tieteisnovelli saa elokuvasovituksen

Venäläiselle Gazprom Medialle kuuluvat kolme elokuva-alan yritystä ovat päättäneet tuottaa elokuvan Dmitry Glukhovskyn kulttimaineen saaneesta novellista Metro 2033. Tuo novelli on jo poikinut suositun mm. Xbox One- ja Playstation-konsoleille käännetyn videopelin. Elokuvan kuvauksien on tarkoitus alkaa ensi vuonna. Ensi-iltaan elokuva ehtinee Venäjällä vuonna 2022. Metro 2033:n ohjaajaa ei ole vielä paljastettu, eikä näyttelijävalinnoistakaan ole vielä herunut tietoa.

Erään filmin tuottajista, Valery Fedorovichin, mukaan novelli on saanut maailmanlaajuisen lukijakunnan ja siitä on jo ehtinyt tulla osa scifi fanikulttuuria. Gazrpom Medialle elokuva on kunnianhimoisin sen tähänastisista projekteista. Elokuvan tuotantoon ja markkinointiin on Fedorovichin mukaan varattu ”ennennäkemätön” summa rahaa.

Glukhovskyn novelli ja sen kaksi jatko-osaa Metro 2034 ja Metro 2035 sijoittuvat jälki-apokalyptiseen maailmaan. Suuren suosion saanutta trilogian avausosaa on myyty yli viisi miljoonaa kopiota ja käännetty 40 kielelle. Gazprom Median projekti tulee olemaan ensimmäinen filmatisointi Glukhovskin kirjoista. Glukhovsky on jo kymmenen vuoden ajan kieltäytynyt luovuttamasta kirjansa kuvausoikeuksia. Hänen mukaansa tähän asti ei ole löytynyt sellaista tuottajaa, joka olisi tehtävästä suoriutunut. Metro 2033:n on tarkoitus hämmästyttää myös niitä trilogian faneja, jotka jo osaavat kirjat ulkoa. Glukhovskyn suunnitelmissa on itse osallistua elokuvan tekemiseen.

Nuoren sukupolven sydämet vallanneen novellin sovittaminen elokuvaksi ei tule olemaan helppoa. Lopputuloksen uskotaan kuitenkin tuottavan takaisin siihen käytetyn rahan. Tuottaja suunnittelee massiivista mainoskamppanjaa tukemaan elokuvan levitystä. Elokuvan tuottajan mukaan post-apokalyptiseen maailmaan sijoittuvien kirjojen suosio enteilee hyvää lopputulosta lippuluukuilla.

-Asiasta uutisoi Variety-lehti 23.8.2019, Tsekkaa koko juttu

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *