Valikko Sulje

Taru sormusten herrasta trilogia

J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta on yksi 1900-luvun suurimmista seikkailukertomuksista. Oxfordin yliopistossa opettanut kielitieteilijä Tolkien oli syvällisen kiinnostunut keskiaikaisesta mytologiasta ja kielten luista. Skandinaavisiin kieliin perustuen hän loi oman kielen, jota hän kutsui haltiakieleksi. Kielten alkuperä on syvällä kansojen historiassa. Tolkienilla oli tarve luoda keksimälleen kielelle historia. Hän alkoi kirjoittaa Tarua sormusten herrasta. Tarina laajeni kertomukseksi kuvitteellisen Keski-Maan kansoista tuhansien vuosien ajalta. Tarusta sormusten herrasta tuli fantasiakirjallisuuden esikoisteos, ja se inspiroi kokonaisia sukupolvia luomaan omia maailmoitaan. 

Ensimmäinen vakavasti otettava yritys siirtää Tolkienin kertomus valkokankaalle oli Ralph Baskin vuonna 1978 julkaistu Taru sormusten herrasta. Baskin teos jäi keskeneräiseksi ilmeisesti rahapulan takia. Baskin tulkinta yhdisteli oikeita näyttelijöitä ja animaatiota aivan uudenlaisella tavalla. Kun katsoin teini-ikäisenä ensimmäisen kerran tuota filmiä, minua pelotti hirveästi. Äänimaailma oli paikoin lähellä painajaismaista. Sormusaaveet olivat vaikeroivia, rampoja, huppupäisiä ja pimeitä hahmoja ja örkit oli kuvattu irvikuviksi, jotka pelottivat enemmän kuin Peter Jacksonin Uruk-hait. 

Vuoteen 2000 mennessä tietokoneanimaation välineet olivat kehittyneet niin valtavasti, että uudelle filmatisoinnille alkoi olla tilausta. Tehtävään tarttui Uudessa-Seelannissa syntynyt elokuvantekijä Peter Jackson. Jacksonin tuotantoyhtiö New Line Cinema näytti iskeneen tällä projektillaan kultasuoneen, kun elokuvat keräsivät ennätysyleisön. Lippuluukuilla elokuvat tuottivat lähes kolme miljardia dollaria. Elokuvan kaikki kolme osaa kuvattiin vuosina 2001-2003. Trilogia vetosi myös kriitikoihin. Viimeinen osa Kuninkaan paluu kiipesi tilastoissa ykköspaikalle ja voitti 11 Oscar palkintoa mukaan luettuna parhaan elokuvan Oscarin. Vastaavaan ovat pystyneet vain James Cameronin Titanic ja William Wylerin Ben Hur.

Ensimmäisen osan (Sormuksen ritarit) alussa katsojalle esitellään Frodo (Elijah Wood) ja Gandalf (Ian McKellen). Frodo on hobitti, ei juuri lasta kookkaampi olento ja läheistä sukua Keski-Maan ihmisille. Gandalf puolestaan on arvoituksellinen kumaraselkäinen ja suippohattuinen velho. Tarina alkaa Konnusta, hobittien asuinsijoilta. On kyse Frodon sedän Bilbon (Ian Holm) syntymäpäiväjuhlista. Korkeaan ikään ehtinyt Bilbo on päättänyt kirjaimellisesti kadota ja lähteä kotiseudultaan lopullisesti. Ennen lähtöään Bilbo tapaa Gandalfin, joka suostuttelee Bilboa luopumaan kauan sitten löytämästään taikasormuksesta. Bilbo antaa sormuksen Frodolle.

Pian selviää, että sormuksen on tehnyt paha maiar Sauron satoja vuosia sitten. Pitkään kadoksissa olleen sormuksen voiman avulla Sauron pystyisi valloittamaan koko Keski-Maan ja orjuuttamaan sen kansat. Gandalfin kehotuksesta Frodon on lähdettävä pitkälle matkalle kohti tuomiovuorta, ainoaa paikkaa, missä sormus voidaan tuhota. Neljän hobitin joukko lähtee vähin äänin kohti etelää suojanaan vain oma rohkeutensa ja nokkeluutensa. Matkalla hobitit tapaavat Aragornin (Viggo Mortensen), Gondorin kruununperillisen, josta tulee yksi sormuksen saattueen jäsenistä.

Samanaikaisesti pimeys tihenee ja pelko valtaa alaa Keski-Maan vapaiden kansojen keskuudessa. Kaukana Mordorissa Sauron kokoaa joukkojaan tulevaa sotaa varten. Sormusaaveet ovat matkalla etsimässä sormusta. Ensimmäisessä osassa Hobitit pelastuvat useaan kertaan täpärästi mustilta ratsumiehiltä.

Tärkein etappi sormuksen saattueella on Rivendellin haltiayhdyskunta Sumuvuorten suojissa. Rivendellissä kokoontuu neuvosto, johon saapuu edustajia kaikista Keski-Maan kansoista. Puolhaltia Elrondin (Hugo Weaving) johdolla neuvosto päättää muodostaa sormukselle yhdeksänhenkisen saattueen. Sormuksen ritareihin kuuluu neljä hobittia, kaksi ihmistä, haltia, kääpiö ja velho Gandalf. Matkalla pimeyden voimat tuovat saattueen eteen monenlaisia vaaroja, örkeistä ja peikoista sormusaaveisiin. Kauhun hetket koetaan Morian kääpiövalta-kunnan uumenissa, missä Gandalf taistelee Morgothin Balrogia vastaan Khazad-Dumin sillalla.

Trilogian Toisessa elokuvassa Kaksi Tornia sormuksen saattue on monien vaiheiden jälkeen hajonnut. Sauronin palvelijaksi kääntyneen velho Sarumanin monituhatpäinen Uruk-hai armeija marssii pientä ihmisjoukkoa vastaan. Vanhassa ihmisten rakentamassa linnoituksessa Helmin syvänteessä käydään epätoivoinen taistelu. Aamun sarastaessa Gandalfin johtamat ratsujoukot kääntävät taistelun kulun. Samanaikaisesti Frodo ja Sam (Sean Astin) ponnistelevat kohti Tuomiovuorta. Keskellä erämaata merkillinen ihmistä tai hobittia etäisesti muistuttava olento Klonkku (Andy Serkis) osuu heidän kanssaan samalle reitille. Myöhemmin käy selville, ettei tämä suinkaan ollut sattumaa, ja että Klonkulla on tarinassa suurempi osa.

Trilogian viimeisessä osassa Kuninkaan paluu käydään lopullinen taistelu ihmisten ja Sauronin joukkojen välillä. Sauron vapauttaa viimeisetkin voimansa ja tuo Gondorin vastaan örkkejä, peikkoja, nazguleita ja jättiläisnorsuja. Rohanin ratsumiehet ja Gondoria puolustavat yhdistävät voimansa Pelennorin kenttien taistelussa. Aragorn onnistuu voittamaan puolelleen epäkuolleiden armeijan, jonka ansiosta Minas Tirith välttää tuhon ja hävityksen. Ratkaisun hetkellä Frodo ja Sam saapuvat Tuomiovuoren sydämeen. Sormuksen sota päättää Keski-Maan Kolmannen ajan. Jälleenrakennus on ihmisten käsissä haltioiden matkattua Kuolemattomille maille. Aragornista tulee kuningas ja hän johdattaa ihmiskunnan parempaan tulevaisuuteen.

Sormuksen ritarit on tavallaan matkakertomus, joka alkaa Hobittien kirkkaissa ja kotoisissa maisemissa. Kahdessa tornissa valmistaudutaan sotaan, ja yhteenotot ihmisten ja örkkiarmeijoiden välillä pääosin kuljettavat juonta eteenpäin. Toisessa osassa juoni haarautuu useampiin sivukertomuksiin. Välillä kuvataan Frodon ja Samin matkaa ja välillä taas Gandalfia, Aragornia ja Legolasia (Orlando Bloom) ja Gimliä (John Rhys-Davies). Ja lopussa nämä erilliset juonteet kootaan yhteen vaikuttavassa loppuratkaisussa. Jännittävimmät hetket koetaan synkissä luolastoissa, ja suurimman turvallisuuden tunteen antavat lumotut metsät ja hobittien asuinseudut. Ihmisten ja haltioiden ja kääpiöiden ikivanhat rakennelmat huokuvat tunnelmaa ja yliluonnollinen on vahvasti läsnä monissa kohtauksissa.

Sormuksen ritarit esittelee katsojalle tarinan tärkeimmät henkilöt. Ensimmäisen osan juoni on hyvin erilainen kuin kahden jälkimmäisen. Ensimmäisen kerran hobitit kohtaavat pimeän voimia, kun Sormus-aaveet saavuttavat heidät. Sormuksen ritarien juoneen mahtuu paljon enemmän tapahtumia. Tämän ansiosta elokuva pitää mielenkiintoa yllä paremmin kuin sen jatko-osat.  Elokuvan tärkeimpiä teemoja on ystävyys ja uhrautuvaisuus, sekä rohkeus nousta yhteistä vihollista vastaan.

Elokuvan musiikki on jäänyt lähtemättömästi Tolkienin tarinoiden ystävien sydämiin. Soundtrackiltä on nostettu ainakin Enyan May it Be, Annie Lennoxin In to the West. Teemoista selvimmin erottuivat Evenstar, The Shire the Rural Setting , The History of the Ring, The Shire Reborn, The Shire The Pensive Setting ja The Fellowship. Howard Shoren musiikki on hyvin monivivahteista, eikä yksikään kappaleista ole toisensa kaltainen. Teemat vaihtelevat toiveikkaista tunnelmista, hyvinkin synkkiin ja epätoivon sävyttämiin. Musiikkia käytetään erityisesti korostamaan iloisia hetkiä, vaaranmahdollisuutta, yhteenkuuluvuutta, pahaenteisyyttä tai tiettyjen henkilöiden läsnäoloa. Monissa kohtauksissa juuri musiikki TEKEE tunnelman ja se onkin olennainen osa tarinaa.   

Suuri osa Sormusten herra -elokuvien viehätyksestä perustuu yliluonnollisen olemassaoloon. Varsinaisen magian osaaminen on tarkasti rajattu vain harvojen olentojen kyvyksi. Keski-Maan luonnonjärjestys perustuu korkeampaan lakiin tai voimaan, josta kaikki olennot ovat syntyneet. Taikavoimien käyttäminen itsekkäiden pyrkimysten saavuttamiseksi, vahingoittaa tätä järjestystä. Taikuus on kaksijakoista – toisaalta parantavaa ja suojelevaa ja toisaalta turmelevaa ja vahingoittavaa. Saruman, Gandalf ja Sauron edustavat korkeampia voimia. He käyttävät voimaa, joka on peräisin maailman ulkopuolelta. Eräässä elokuvan kohtauksessa Gandalf sanoo edustavansa Anorin liekkiä. Hän tarkoittaa palvelevansa Valaria, eli niitä voimia, jotka rakensivat Keski-Maan.

Haltioiden asuttamat Rivendell ja Lórien ovat Keski-Maan viimeisiä toivon turvapaikkoja. Rivendellissä ja Lorienissa tarina hetken aikaa levähtää. Näissä paikoissa Frodo ja Sam saattajineen ovat hetken aikaa turvassa pahuuden voimilta. Sormuksen sodan aikaan taistelut käydään ihmisten ja Sauronin joukkojen välillä. Haltiat ovat jättämässä Keski-Maan ja matkustamassa kuolemattomille maille. Haltioiden muinaiset valtakunnat ovat unohtuneet historian hämärään. Legolas, joka liittyy saattueeseen Rivendellissä, edustaa haltioita ja niiden viimeisiä tunnettuja asuinsijoja.   

Tarinassa on muutamia merkittäviä esineitä tai artefakteja, jotka sisältävät taikavoimia. Tällaisia esineitä voivat käyttää tavalliset ihmisetkin. Frodo-hobitti kantaa Piikki-nimistä miekkaa, joka hohtaa, kun läheisyy-dessä on örkkejä. Kaikenlaiset epäkuolleet tai jopa sormusaaveetkin ovat yliluonnollinen osa tarinaa. Niistä tiedetään, että niitä ei voi tappaa, sillä ne tavallaan ovat jo kuolleita. Näkymättömäksi tekevän sormuksen sisältämistä voimista ei tiedetä paljoakaan. Sormus on kuitenkin osa Sauronin mahtia, ja hän ei ilman sitä voi ottaa näkyvää muotoa.       

Elokuvan vaikuttavimmat kohtaukset kuvattiin Uuden-Seelannin vuoristoisissa maisemissa. Tietokonegraafikot ovat nähneet paljon vaivaa sotajoukkojen, hobittien ja enttien tekemisessä aidontuntuisiksi. Näemme monia taistelukohtauksia, joiden lavastaminen perinteisillä menetelmillä ei olisi onnistunut vielä muutamia vuosia aiemmin. Joistakin kohtauksista osittain ”näkee tavallaan läpi”, että ne eivät ole aitoja. Tietokonegrafiikka on kehittynyt vielä eteenpäin 2000-luvun alkuvuosista.  Eniten kummastusta herättää Klonkku, jonka olemus on toteutettu kokonaan liikkeenkaappausmenetelmällä. Tämänkaltaisiin rooleihin erikoistu-nut Andy Serkis on Klonkun hahmon taustalla.

Kaikkien osien alussa nähdään eräänlainen johdanto tai takauma johonkin tärkeään tapahtumaan. Sormuk-sen ritareiden alussa kerrotaan taikasormuksista sekä ihmisten ja haltioiden muinaisesta taistelusta Sauronia vastaan. Viimeisessä osassa paljastetaan osa Klonkun menneisyydestä ja siitä, miten sormuksista suurin myrkytti Klonkun mielen.       

Peter Jackson on pystynyt puhaltamaan hengen tarinan erilaisiin hahmoihin. Hänen näyttelijänvalintansa ovat onnistuneita. Monet elokuvan parhaimmista repliikeistä kuullaan Samin suusta. Hän on kahden jälkimmäisen trilogian osan ajan Frodoa merkittävämpi hahmo. Sam on valonkantaja, joka kirkkain mielin pitää yllä toivonkipinää.  Elijah Woodin esittämä Frodo jää persoonaltaan paljon etäisemmäksi. Sean Beanin Boromir kuvataan alusta lähtien kiihkoilijaksi, jota kiinnostaa mieluummin ottaa sormus omaan käyttöönsä, kuin viedä se tuhottavaksi. Klonkun käyttäytymisestä ja mielenliikkeistä olisi monella psykologilla paljonkin sanottavaa. Elokuvista ei selviä tarkalleen mitä Klonkun alkuperäiselle minälle Smiegolille on tapahtunut. Klonkku käy jatkuvaa taistelua itseään vastaan. Kaikkia sen päätöksiä ja tekoja näyttää edeltävän keskustelu toisen persoonansa kanssa. Kun Klonkku osoittaa sanansa jollekin muulle hän korvaa minä muodon useammin sanalla me.

Ian McKellen on Gandalfin roolissa yksi elokuvan mieleenpainuvimmista hahmoista. Kumaraselkäisen vanhuksen taakse kätkeytyy voimallinen henkiolento. Gandalf on yksi Istarista, viidestä Suuren Meren takaa saapuneesta lähettiläästä, joiden tehtävä oli auttaa Keski-Maan kansoja taistelussa Sauronia vastaan. He ottivat vanhan miehen hahmon luultavasti siksi, etteivät herättäisi huomiota ja sopiakseen paremmin ihmisten joukkoon. He olivat pitkään vain taustavaikuttajia, mutta kun lähestytään lopullista taistelua, on heidänkin pakko ottaa näkyvämpi osa. Kun elokuvat on katsonut useampaan kertaan, on vaikea kuvitella Gandalfin rooliin ketään muuta – vaikka tiettävästi Sean Conneryä harkittiin. Mckellenin arvoituksellinen ääni ja noin vanhaksi näyttelijäksi virkeä olemus tuovat todellakin mieleen jotain tällaista. Christopher Leen Saruman oli voimakkain Istarista, mutta syystä tai toisesta hän kääntyy Sauronin palvelijaksi ja edustaa elokuvissa pahuuden voimia.

Pikkuhobitit tutustuvat Aragorniin Briissä matkansa alkutaipaleella. Aragornin ja hobittien välille syntyy heti keskinäiseen luottamukseen perustuva ystävyyssuhde. Kun Aragorn esitellään katsojalle, mikään hänen olemuksessaan ei viittaa siihen, että hänellä olisi suuri rooli ihmiskunnan kohtaloissa. Aragornin pidättyväinen olemus huokuu itsehillintää ja mielenrauhaa, mutta myös rohkeutta. Hän on sormuksen saattueen esiintyöntyvin hahmo Gandalfin ohella. Hän ei ole kiinnostunut Sormuksesta, eikä sen mahti vietellyt häntä, niin kuin Boromirin. Aragorn muuttuu tarinan edetessä salamyhkäisestä hahmosta ihmisten sankariksi. Isildurin kruununperillisenä hänellä on vastuullinen rooli Sormuksen sodassa. Viggo Mortensonin näyttelijäntyö on hyviksenä ihailtavan sujuvaa ja uskaltavaa.

Elokuvan miljöö ja hahmojen kuvaukset ammentavat paljon John Howen ja Alan Leen kuvastoista. Heitä pidetäänkin eräinä tärkeimmistä inspiraation lähteistä Peter Jacksonille. Leen ja Howen taidokkaaseen kuvitukseen kannattaa perehtyä. Niistä avautuu aivan uudenlainen näkökulma Tolkieniin töihin. Tolkien lahjakkaana taiteilijana väritti tarinoitaan paljon myös itse. Kun on perehtynyt Tolkienin itsensä luomaan kuvastoon, näyttää Jacksonin elokuvasarja aika pitkälle viedyltä tulkinnalta. Tolkien ei itse tarkoittanut maailmaansa niin synkäksi ja pahaksi, kuin se nähtiin valkokankaalla kaksi vuosikymmentä takaperin. Tolkienin tarina on enemmän sadunomainen ja valoisa. Tarinan pahat olennotkin sopivat enemmän lasten maailmankuvaan.

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: The Fellowship of the Ring, The Two Towers, The Return of The King
  • Ohjaaja: Peter Jackson
  • Käsikirjoitus: J.R.R. Tolkien, Fran Walsh
  • Julkaisuvuosi: 2001-2003
  • Genre: fantasia, seikkailu
  • Palkinnot: 1. OSA: 4 Oscaria, 3 BAFTA; 2.OSA: 2 Oscaria, 2 BAFTA; 3. OSA: 11 Oscaria, 4 Golden Globe, 4 BAFTA
  • Näyttelijät: Sean Astin, Sean Bean, Elijah Wood, Hugo Weaving, Viggo Mortensen, Cate Blanchett, Ian McKellen, Orlando Bloom, John Rysh-Davies, Andy Serkis

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *