Valikko Sulje

A Serious Man

 

Tämä suuren yleisön aliarvostama draamakomedia on ladattu täyteen epätavallista huumoria. Coenin veljesten kädenjälki näkyy tässä elokuvassa sekä käsikirjoituksen, että ohjauksen muodossa. A Serious Man oli ehdokkaana parhaan elokuvan oscarin saajaksi vuonna 2009, mutta hävisi palkinnon tiukalle sotakuvaukselle Hurt Lockerille. Elokuva kertoo juutalaisen Gopnikien perheen elämästä muutaman päivän ajalta, sekä yhden ihmisen ponnisteluista löytää tarkoitusta elämälleen.

Elokuvan johdantokohtaus näytellään pienessä juutalaisessa kylässä kauan ennen elokuvan varsinaisia tapahtumia. Dora ja Levlev ovat rutiköyhä juutalainen pariskunta. Eräänä iltana, kun Levlev on palannut pitkältä matkalta, heidän ovelleen ilmestyy tuttu mies rabbi Groshkover. Levlev oli tavannut Groshkoverin aiemmin kärrytiellä ja kutsunut luokseen syömään kuumaa keittoa.

Mutta yleisesti tiedetään Groshkover oli kuollut kulkutautiin kolme vuotta sitten. Dora on varma, että kyseessä on dibbuk, joka on palannut kuolleista heitä kiusaamaan. Dora iskee veitsen Groshkoverin rintaan, mutta mies ei näytä tästä hetkahtavan. Dora on näin ollen varma, että hänessä asuu paha henki.

Tarinassa siirrytään elokuvan nykyaikaan, jonnekin 1960- tai 1970-luvulle. Gopnikien perheen nuorimmainen Danny (Aaron Wolff) kuuntelee luvattomasti kasettinauhuria juutalaisen koulun heprean kielen oppitunnilla. Opettaja yllättää Dannyn tästä puuhasta ja lähettää hänet rabbi Turchikin puhutteluun. Turchik tutkii hetken aikaa tätä merkillistä kapinetta ja päättää sitten takavarikoida sen. Samanaikaisesti Lawrence ”Larry” Gopnik (Michael Stuhlbarg) on lääkärin vastaanotolla. Perusteellisen tutkimuksen jälkeen lääkäri toteaa, että Larry on fyysisesti täysin terve.

Sitten seurataan Larryn opetusta murrosikäisen oppilasjoukon edessä. Larry on fysiikan professori ja tällä kertaa aiheena on Schrödingerin kissa. Tunnin jälkeen eteläkorealainen Clive ilmastyy Larryn puheille. Hän vaatii hyvitystä pieleen menneestä fysiikan kokeesta. Clive ei ollut osannut odottaa niin vaikeita matematiikan tehtäviä. Mutta Larry sanoo, että matematiikkaa on osattava, jos aikoo oppia fysiikkaa. Periaatteensa vuoksi Larry ei voi suostua pyyntöön. Cliven lähdettyä Larry huomaa rahakirjeen pöydällään.

Kotona Gopnikien perheen asiat eivät ole koskaan hyvin, mutta Larryn vaikeudet ovat vasta alussa. Danny polttaa marihuanaa, jota hänelle välittää luokan häirikkö Fagle. Naapuri Brandt ajaa toistumiseen nurmikkoa. Danny veli Arthur (Richard Kind) elää talossa Larryn vieraanvaraisuuden varassa. Arthur piirtää mielleyhtälöitä, joita ulkopuolisen on vaikea ymmärtää. Murrosikäinen tytär on vaikea tapaus – hän pesee useimmiten hiuksiaan. Larry vaimo Judith (Sari Lennick) kertoo haluavansa gettin, rituaalisen avioeron. Hän aikoo jättää Larryn hänen vanhan ystävänsä Sy Ablemanin (Fred Melamed) takia.

Clive on pian taas Larryn työhuoneen ovella, mutta ei osaa selittää rahakirjettä. Larry haluaa kuitenkin siitä eroon, sillä se voi estää hänen valintansa vakituiseksi opettajaksi. Nimityskomitean puheenjohtaja kertoo hänelle, että Larrysta on jo lähetetty kirjeitä, joissa häntä syytetään turmeltuneisuudesta. Sy Ableman pistäytyy illalla Larryn luona ja sanoo olevansa pahoillaan sekavasta tilanteesta. Hän haluaisi jutella Larryn kanssa viinilasillisella, mutta Larry kieltäytyy. Larry kapuaa katolle korjaamaan antennia. Katolta aukeaa näkymä naapurin tontille, missä naapurin rouva ottaa alastomana aurinkoa.

Seuraavaksi Sy Ableman ja Judith ehdottavat, että Larry muuttaa pois kodistaan lastensa hyvinvoinnin takia. Näin ollen Larry lähtee evakkoon läheiseen motelliin Jolly Rogeriin. Cliven perheen edustaja Larryn pihalle ja sanoo aikovansa haastaa Larryn oikeuteen. Cliven arvosana on korjattava, tai muuten Larrya tullaan syyttämään lahjuksen ottamisesta.

Ystävänsä neuvosta Larry menee tapaamaan nuorta rabbia Scottia. Larry kertoo huolistaan, mutta Scottilla ei ole antaa niihin suoraselitteistä vastausta. Hän kertoo itsekin kadottaneensa Hashemin. Scottin mukaan Jumala on kuitenkin läsnä jokapäiväisessä elämässä. Hänet on vain löydettävä uudestaan. Larry tapaa myös asianajajaansa, joka sanoo, että paljon ei ole tehtävissä, ellei vaimo ole rikkonut vihkivalaa

Larry lähtee tavallisena aamulla työpaikalleen, ja ajaa yhteen toisen auton kanssa. Selvittyään kolhuitta kolarista hän saapuu työpaikalleen. Siellä Dick Dutton Columbian levykerhosta ottaa yhteyttä karhuten maksua Larryn ostamista äänilevyistä. Tämä johtaa kiistaan siitä pitäisikö Larryn maksaa levyt vai ei.  Paljastuu että Danny oli osallistunut kerhoon ja tilannut levyjä Larryn nimellä. Kotona Larry saa tietää, että Sy Ableman oli ollut päivällä kaupungilla ja joutunut auto-onnettomuuteen, jossa hän oli menehtynyt.  

Larryn raha-asiat ovat retuperällä nyt kun hänen pitäisi maksaa Ablemanin hautajaiset ja Jolly Rogerin lasku ja Dannyn bar mitshva. Larry tapaa rabbi Nachtnerin neuvoa kysyäkseen ja ihmettelee miksi Hashem tekee hänelle näin. Mutta rabbilla on tarjota vain vertauskuvallinen tarina hammaslääkäristä. Hammaslääkäri Lee Sussman huomaa viestin, joka on kaiverrettu hänen potilaansa hampaisiin. Hän pohtii, onko kyseessä viesti Jumalalta. Sussman yrittää sinnikkäästi löytää lisää viestejä muiden potilaittensa hampaista, mutta turhaan. Hän pohtii vietin salaisia merkityksiä, mutta ne eivät hänelle avaudu. Hän tulee Nachtnerin puheille, mutta rabbi ei osaa neuvoa häntä. Tällaiset huolet katoavat ajan myötä!

Kesken Sy Ablemanin muistotilaisuuden poliisit tuovat Arthurin kotiin syytettynä uhkapelien peluusta. Käy ilmi, että Danny oli ottanut Arthurin voittamat rahat ja käyttänyt ne omaan tarkoitukseensa. Larry tulee asianajajansa luo lähellä murtumispistettä. Tällä kertaa kysymys on Larryn rahoista, jotka Judith oli salaa nostanut Larryn pankkitililtä. Lakimies suosittelee hyvämaineista mutta kallista asianajajaa Ron Meshbesheriä. Larry opettaa fysiikan tunnilla epätarkkuusperiaatteesta ja Sy Ablemanin haamu ilmestyy kuuntelemaan. Haamu käskee Larrya ottamaan yhteyttä rabbi Marshakiin.

Arthur on taas vaikeuksissa, sillä hänet tuodaan jälleen kerran raudoissa Larryn kotiovelle tällä kertaa syytettynä sodomiasta ja uhkapelien peluusta Pohjois-Dakotassa. Arthur vuodattaa surunsa Larrylle ja hetken aikaa yhteys heidän välillään toimii. Rabbi Marshak ei suostu ottamaan Larrya vastaan, vaikka hän perustelee huolensa ja selittää vilpittömästi olevansa vakavasti otettava mies

Danny aikuistumisrituaali bar mitshva vetää kirkon täyteen ihmisiä. JUdith ja Larry näyttävät palanneen yhteen pitkästä aikaa ja he osalliutuvat muun seurakunnan kanssa jumalanpalvelukseen. Danny lukee pätkän Tooraa ja Larry näyttää kerrankin olevansa ylpeä pojastaan. Seremonian jälkeen rabbi Marshnak onnittelee Dannya henkilökohtaisesti ja palauttaa tämän kasettinauhurin.

Työpaikalla Danny tekee suuren päätöksen ja päättää korjata korealaisen Cliven arvosanan hyväksytyksi. Työpöydällä häntä odottaa 3000 euron lasku asianajaja Meshbesheriltä. Lääkäri soittaa ja kehottaa pahaenteisesti tulemaan keskustelemaan röntgenkuvista. Myrsky saapuu pikkukaupunkiin ja ihmiset hakeutuvat suojaan.      

A Serious Man on perinteisen vakavamielisen draaman rajat ylittävä musta komedia, jonka keskiössä on juutalainen Gopnikien perhe. Coenin veljekset hallitsevat lajityypin niin hyvin, ettei missään vaiheessa lähestytä rajaa, jonka toisella puolella komedia muuttuu farssiksi. Coenin veljesten huumori kumpuaa arkisista asioista, jotka nähdään jollakin tavalla koomisessa valossa. Ohjaajaparin aiempien elokuvien ystävät eivät tule tätä katsoessaan pettymään.

Serious Manin maailma on epäoikeudenmukainen ja arvaamaton, mutta silti valoisa.  Coenin veljesten elokuvissa sattumukset tai kohtalon oikut kasaantuvat usein yhden ihmisen harteille. Nämä sattumukset järkyttävät pikkukaupungin rauhaa ja johtavat yhteenottoihin usein täysin osattomien kanssa.

Larry on juutalaisen perheen järkähtämätön pää, joka ajautuu elämässään sivuraiteelle. Tarinan traaginen rakkaustarina on klassinen elokuvissa toistuvasti käsitelty aihe. Väljähtyneen avioliiton jälkeen vaimo lähtee toisen miehen matkaan, jolloin entinen aviomies jää tavallaan tyhjän päälle. Larry yrittää omien sanojensa mukaan olla vakavasti otettava mies tekemättä pilaa elämästään, työstään tai Jumalastaan.  

Tarinan päähenkilö Larry on juutalainen, mutta mitä se merkitsee tämän päivän maailmassa? Juutalaiset yhteisöt ovat perustaneet kouluja, joissa valvotaan, että jälkikasvu saa uskonnollissävytteisen kasvatuksen. Minusta tuntuu, että juutalaiset ovat niitä, jotka ovat joutuneet sopeutumaan. Gopnikit elävät suhteellisen rahakasta ja maallista elämää, mutta he ovat säilyttäneet uskonnollisen elämäntapansa.  Gopnikit kantavat verenperintöään kuin myllynkiveä kaulassaan modernissa maailmassa 

Larry on ammatiltaan fysiikan opettaja, mutta onko tieteellinen maailmankatsomus ristiriidassa perinteisen juutalaisen yksijumalaisen maailmankatsomuksen kanssa. Coenin veljekset tuntuvat haluavan sanoa, että näin asia ei ole. Luokkansa edessä Larry on omassa elementissään arvostettu ja vakavasti otettava mies, mutta hän alkaa menettää otettaan elämäänsä luokkahuoneen ulkopuolella.

Juutalaisen koulun päämies rabbi Turchik on paksujen silmälasiensa takana konservatiivi vanhan sukupolven ja periaatteen mies. Tällaisiksi nuo rehtorit ennen miellettiin, joskin tuotakin hahmoa on voimakkaasti liioiteltu. Tällainen sitkeän elinvoimainen ihmistyyppi esiintyy elokuvassa useammassakin hahmossa.

Elokuvan hahmo kavalkadi on hämmästyttävän monen eri ihmistyypin kudelma. Elokuvan hahmot ovat vahvasti liioiteltuja karikatyyrejä tietyn luonteisista ihmisistä. Rönsyilevä käsikirjoitus on elokuvan kivijalka, ja säilyttää johtolankansa läpi koko elokuvan. Jokainen elokuvan tapahtuma on yhteydessä toisiinsa ja tapahtumat yhdistyvät lopulta Lawrencen epäonnekkaassa hahmossa. Elokuvan dialogi on kekseliästä ilotulitusta höystettynä aidolla hepreankielisellä sanastolla. Elokuvassa puhutaan tietysti englantia, mutta annetaan ymmärtää, että Gopnikien äidinkieli on yhä heprea.

 Sy Ablemanin peittelemättömän harkittu, alentuva ja myötätuntoinen käytös herättää hilpeyttä. Sarah on tyypillinen teini-ikäinen nuori, joka kapinallaan aiheuttaa kaaosta ympärilleen. Danny on murrosiän kynnyksellä, ja haluaa seurailla isänsä jalanjälkiä opettelemalla säännöllisesti Tooraa. Danny on mieleltään kuin pikkupoika, vaikka hän lähestyykin mazel tovia, juutalaisten aikuistumisen rituaalia. Arthur taas on yksinkertainen mies, joka piirtää miellekarttoja universumista. Hänelle nämä kartat edustavat samaa kuin fysiikan kaavat ja teoriat Larrylle.  Arthur on sympaattinen poikamies, joka joutuu toistuvasti vaikeuksiin, mutta silti kaikki pitävät hänestä. Gopnikien kotona tuntuu vallitsevan ainainen sotatila. Lapset ja Arthur ottavat yhteen hyvin arkisista asioista, kuten vessan käyttövuoroista.

Larry tuntuu löytävän inspiraationsa esiintyessään täydelle luentosalille. Niinhän tiedemies usein kuvataan kaavojen täyttämän liitutaulun edustalle. Fysiikan perustavalla teorialla epätarkkuusperiaatteella ja tosielämän kommelluksilla on jotain yhteistä. Periaate sanoo, että kukaan ei tiedä, mitä todella on tekeillä. Tämän tosiasian Larry joutuu elämässään kohtaamaan.

Larry on Raamatun Jobin kirjan ruumiillistuma. A Serious Man on mukaelma tuosta vuosituhansia vanhasta tarinasta väritettynä mielenkiintoisilla sivuhenkilöillä. Jumala tahtoi koetella Jobia ottamalla häneltä pois hänen rakkautensa ja murtaman hänen suhteensa perheeseensä. Vaikka kertomus on puhtaasti fiktiivinen ovat Jobin kirjan tärkeimmät elementit olemassa, vaikkakin vertauskuvallisessa muodossa.

Larry joutuu tekemään valintoja, jotka johtavat hänet syvemmälle ihmissuhteiden kurimukseen. Larrylle alkaa pikkuhiljaa selvitä, että hänen selkänsä takana tapahtuu paljon sellaista, minkä merkitystä hän ei ymmärrä. Lopulta hänen on myönnettävä itselleen tarvitsevansa apua. Tässä vaiheessa kuvaan astuu Larryn yksinkertainen veli, jonka asiat tuntuvat olevan huonommin ja tämä saa Larryn katsomaan tilannetta uudesta näkökulmasta.

Serious Man on tarina hyväntahtoisesta miehestä, joutuu toistuvasti kärsimään tekojensa ja puheidensa takia.  Larry pitää itseään tiukasti kunniallisena vakavasti otettavana miehenä. Jokainen varmasti joutuu miettimään Jobin kirjan kysymyksiä. Serious Man ei tarjoa yksiselitteistä vastausta, sillä tunnelin päässä ei näy valoa edes elokuvan viime minuuteilla.  

Tarinan alku tuntuu sanovan, että ihmisten eletty elämä ja kokemukset periytyvät sukupolvelta toiselle. Elokuvan ensimmäistä kohtausta voi tulkita monella eri tavalla. Coenin veljesten omin sanoin johdantokohtauksella ei ole yhteyttä itse tarinaan, joten syvempää merkitystä siitä on turha etsiä. Johdannon tarkkaa tapahtuma-aikaa tai -paikkaa ei kerrota. Ohjaajapari haluaa antaa kosketuksen siihen, millaista elämää juutalaiset sata vuotta sitten viettivät. Kun kuolleeksi luultu mies ilmestyy ovikynnykselle, jotakin epätavallista saa alkunsa. Ajankuvaan kuuluu yliluonnollinen ja dibbukit tai vaeltavat aaveet elävät syvällä mielikuvituksessa. Kun Dora Velvel ajavat dibbukin ulos talostaan, he uskovat, että kirous lankeaa heidän yllensä.

Juutalaisten alkuperäinen uskonto joutunut toistuvasti vahingonteon kohteeksi. Maallistuneessa yhteiskunnassa juutalaiset ovat onnistuneet säilyttämään ikivanhat traditiot, jotka tulevat tässä elokuvassa voimakkaasti esille. Kolme rabbia edustavat Jumalan arvovaltaa Maan päällä, ja siksi he ovat arvostettuja ja luotettuja seurakunnan jäseniä. Lawrence itsekin on syvästi uskonnollinen mies.

Aurinko valaisee elokuvan tapahtumaympäristöjä. Coenin veljekset maalaavat kirkkain sävyin, yö ei koita tässä elokuvassa kuin muutamassa lyhyessä kohtauksessa. Tämä ei missään nimessä ole synkkä tarina tai iloton kuvaus Gopnikien perheen elämästä.   

Elokuvan onnettomat tapahtumat aiheuttaneet sekasorron paitsi Lawrencen mielessä niin myös lähestyvän myrskyn silmässä. Lawrencen kärsimyksellä on laajakantoiset seuraukset, jotka koskettavat koko pikkukaupungin juutalaista yhteisöä. Horisontissa odottaa jonkinlainen raamatullinen kataklysmi. Elokuva päättyy kriittisessä kohdassa ja jättää sijaa katsojan mielikuvitukselle. 

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: A Serious Man
  • Ohjaaja: Ethan Coen, Joel Coen
  • Käsikirjoitus: Ethan Coen, Joel Coen
  • Julkaisuvuosi: 2009
  • Genre: draama, komedia
  • Palkinnot: —
  • Näyttelijät: Michael Stuhlbarg, Richard Kind, Sari Lennick, Fred Melamed, Aaron Wolff,

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *