Valikko Sulje

Kategoria: Draama

The Revenant

The Revenant perustuu osittain Michael Punken samannimiseen novelliin vuodelta 2002. Elokuvan voi mieltää kuuluvan lännenelokuvien genreen, mutta se sisältää monia poikkeavia elementtejä verrattuna perinteiseen länkkäriin. Leonardo DiCaprio sai Oscarin pääosastaan Hugh Glassina. Hänen vastaparinaan nähdään Tom Hardy elokuvan roistona. The Revenant oli budjettiinsa nähden melkoinen menestys. Elokuvasta tuli ohjaajansa Alejandro…

Ihmisen pojat

Elokuvan käsikirjoitus perustuu P.D. Jamesin vuonna 1992 ilmestyneeseen novelliin Children of Men. Elokuvaa tähdittää monta nimekästä näyttelijää, joista erityisesti esiin nousevat Clive Owen, Julianne Moore ja Michael Caine. Elokuva sijoittuu lähitulevaisuuteen mutta kuitenkin hyvin lähelle omaa aikaamme. Kuvauksen puolesta kriitikot ylistivät elokuvan taiteellisuutta. Ihmisen Pojat sai kolme Oscar-ehdokkuutta ja nostettiin…

The Tree of Life

Tartuin tähän elokuvaan, koska minulla oli etukäteen siitä positiivinen kuva. The Tree of Life sai kriitikoilta ylistävän vastaanoton. Suurimman tunnustuksen tämä poikkeuksellisen kunnianhimoinen kuvaelma sai Cannesin elokuvafestivaaleilla, ja voitti siellä pääpalkinnon – Kultaisen Palmun. Suuren yleisön vastaanotto oli ristiriitainen. Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasi Terrence Malick. Lippuluukuilla tämä pienen budjetin…

Tanssii susien kanssa

Näyttelijä Kevin Costner kokeili taitojaan ohjaajana tässä suurelokuvassa, eikä lopputulos ole lainkaan hassumpi. Näyttelijänä suuri yleisö muistaa Costnerin mm. vanhaa tarinaa mukailevasta elokuvasta Robin Hood – varkaiden ruhtinas, sekä Whitney Houstonin vastanäyttelijänä elokuvasta The Bodyguard. John Dunbarin tarina on virkistävä uusi näkökulma villin lännen aiheeseen. Tanssii susien kanssa voitti ansaitusti…

Tie

The Road (Tie) on tummasävyinen kuvaus maailmanlopun jälkeisestä ajasta. Elokuva on John Hillcoatin ensimmäinen menestyksekäs ohjaustyö vuodelta 2009. Käsikirjoitus perustuu Cormac McCarthyn samannimiseen romaaniin, joka ilmestyi vuonna 2006.  25-miljoonan euron budjetillaan elokuva jäi täpärästi plussan puolelle. Taru Sormusten Herrasta -elokuvien kuuluisuuteen nostama Viggo Mortenson näyttelee pääosaa. Hänen vierellään on ensikertalaisena…

The Imitation Game

Elokuvan eräästä 1900-luvun suurimmista matemaatikoista ohjasi Morten Tyldum. Alan Turingia näyttelee Benedict Cumberbatch, joka sai roolisuorituksestaan Oscar-ehdokkuuden. Vuonna 2014 teattereihin tullut draamaelokuva palkittiin myös parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta Oscarilla.Elokuvan alkukohtauksissa ollaan vuoden 1951 Manchesterissä Englannissa. Manchesterin poliisi on saanut tutkittavakseen erikoisen rikostapauksen. Cambridgen professori Alan Turingin asuntoon on tehty murto. Kun…

Operaatio Valkyrie

Elokuvan Hitleriin kohdistuneesta attentaatista ja sen takana olleista henkilöistä ohjasi Bryan Singer. Elokuva saapui teattereihin vuonna 2008. Claus von Stauffenbergin rooliin valikoitui Tom Cruise. Operaatio Valkyrie kertoo Kolmannen valtakunnan tappion hetkistä, ja siitä kuinka pieni joukko oikeamielisiä ihmisiä uskalsi nousta Hitleriä vastaan. Elokuva päättyy ikävästi, eikä murhayrityksellä juuri ollut vaikutusta…

Viimeinen mohikaani

Elokuva perustuu James Fenimore Cooperin samannimiseen romaaniin, joka ilmestyi englanniksi vuonna 1826. Michael Mannin elokuvasovitus ei ollut ensimmäinen laatuaan tämän kirjan pohjalta. Vuoden 1992 Viimeinen Mohikaani lainaa paljon vuoden 1936 tulkinnasta. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1757, jolloin suurta siirtomaasotaa oli käyty kolme vuotta. Englanti ja Ranska taistelivat Pohjois-Amerikan omistuksesta. Tuohon…

Forrest Gump

Robert Zemeckis muistetaan Paluu tulevaisuuteen -trilogian lisäksi sellaisista elokuvista kuin Ensimmäinen yhteys, Cast Away – tuuliajolla sekä Saiturin joulu. Hänen vaikuttavin saavutuksensa on tämä draama-komedia, joka vie katsojan matkalle 1960- ja 1970-lukujen Yhdysvaltoihin. Forrest Gump perustuu löyhästi Winston Groomin samannimiseen romaaniin vuodelta 1986. Elokuvasta tuli vuoden 1994 toiseksi suurin taloudellinen…

Sademies

Rain Man on Barry Levinsonin ohjaustyö vuodelta 1988. Tom Cruise on Charlie Babbittinä yhdessä läpimurtorooleistaan. Elokuva keräsi kahdeksan Oscar ehdokkuutta ja voitti neljä. Dustin Hoffman sai nimiroolistaan Oscarin ja Golden Globen. Elokuva muistetaan oivaltavan käsikirjoituksenisäksi Hans Zimmerin musiikista.Elokuvan ensiminuuttien aikana Charlie Babbitt (Tom Cruise) esitellään katsojalle. Charlie omistaa menestyvän autojenmyyntiliikkeen…