Elokuva perustuu James Fenimore Cooperin samannimiseen romaaniin, joka ilmestyi englanniksi vuonna 1826. Michael Mannin elokuvasovitus ei ollut ensimmäinen laatuaan tämän kirjan pohjalta. Vuoden 1992 Viimeinen Mohikaani lainaa paljon vuoden 1936 tulkinnasta. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1757, jolloin suurta siirtomaasotaa oli käyty kolme vuotta. Englanti ja Ranska taistelivat Pohjois-Amerikan omistuksesta. Tuohon sotaan viitataan historiankirjoituksessa myös nimellä Ranskalais- ja intiaanisota, joka kuvaakin paremmin sitä mistä oli kyse. Ranskalais- ja intiaanisota liittyy oleellisesti myös Euroopan mantereella käytyyn seitsenvuotiseen sotaan.
Suurta siirtomaasotaa käytiin vuosina 1754-1758 Englannin perustamien siirtokuntien ja Ranskan hallitsemien pohjoisten alueiden välillä. Taistelukenttänä oli suurelta osin rajavyöhyke Virginian ja New Foundlandin välissä. Briteillä oli selkeä materiaalinen ja sotilaallinen ylivoima kahdella miljoonalla sotilaalla. Ranska oli suurilta osin riippuvainen intiaaneista värvätyistä sotilaista. Kumpikin osapuolelle olivat elintärkeitä intiaanioppaat, jotka tunsivat erämaan oikopolut. Sota päättyi, kuten arvata saattaa, brittien voittoon ja ranskalaisten vetäytymiseen hallitsemiltaan alueilta.
Viimeinen mohikaani on perinteinen seikkailukertomus, jonka tapahtumaympäristönä on Uudesta maailmasta siirtomaaisännille lohkaistut alueet ja niiden takainen koskematon erämaa. Fort William Henryn piiritys oli todellinen historiallinen tapahtuma siten kuin se kuvataan elokuvassa. Kenraali George Munro oli niin ikään historiallinen hahmo, joten elokuvan tapahtumaympäristö on osapuilleen todenmukainen.
Alussa näemme kuvaa sumun peittämästä metsämaasta. Vaikuttava teemakappale soi voimakkaasti ja huokuu tuntematonta ja seikkailun tuntua. Musiikki virittää hyvin elokuvan tunnelmaan. Kuvissa emme näe merkkiäkään ihmisasutuksesta. Siirtomaiden takana aukeni erämaa, jonne valkoinen mies ei vielä ollut astunut. Mutta brittiläiset uudisraivaajat laajensivat nopeasti alueitaan, ja tunkeutuivat maille, jotka olivat satoja vuosia kuuluneet eri intiaaniheimoille. Luonnonläheisyys on tärkeä elementti elokuvassa niin kuin se perinteisesti oli ollut intiaaneille.
Elokuvan alkukohtauksessa kaksi intiaania ja valkoinen mies jahtaavat peuraa keskellä erämaata jossain Hudson-joen länsipuolella. Kaksi Intiaania ovat Chingachgook ja Uncas, isä ja poika, ja heidän seuranaan on mies (Daniel Day-Lewis), jota kutsutaan Haukansilmäksi. Samaan aikaan lähettyvillä sekalainen ryhmä brittisotilaita saattaa kahta hienostonaista metsän halki. Heidän määränpäänsä on brittien linnake Fort William Henry. Naiset ovat kenraali Munron tyttäret Alice ja Cora, joiden on määrä tavata isänsä linnakkeessa. Myös brittiupseeri Duncan esitellään katsojalle. Saattueen oppaaksi on värvätty Magua-niminen intiaani. Magua osoittautuu petturiksi, ja johtaa saattueen suoraan Huron-intiaanien väijytykseen.
Seuranneessa verilöylyssä intiaanit tappavat melkein kaikki brittisotilaat. Haukansilmä ja nuo kaksi intiaania osuvat paikalle, pakottavat intiaanit peräytymään. Magua pääsee pakenemaan, ja näemme hänet elokuvassa pian uudelleen. Naiset ja Duncan pelastuvat ja jatkavat matkaa Haukansilmän johdolla. Coralla ja Haukansilmällä on alusta asti jotain yhteistä. Rakkaus leimahtaa noiden kahden hyvin erilaisissa oloissa kasvaneen ihmisen välille. Elokuvan rakkaustarina on tuttu populäärikulttuurin kertomuksista. Hienostonaisen ja intiaanien lapsen romanssi jaksaa kiehtoa sukupolvea toisensa jälkeen. Coran kättä on pyytänyt myös upseeri Duncan, jonka kosinnan Cora toistuvasti torjuu. Katsojaa mietityttää, miksi Cora valitsee Haukansilmän englantilaisen hyvinkasvatetun upseerin sijaan.
Haukansilmä on orpolapsi, jonka vanhempien kuoltua Chingachgook kasvatti kuin oman poikansa. Hän huolehti tuon lapsen koulutuksesta. Chingachgookin ja Haukansilmän, oikealta nimeltään Nathanielin, ystävyys on ainoalaatuinen. Mohikaanien parissa kasvanut Haukansilmä on omaksunut intiaanien elämäntavat ja uskonnon. Luonnonhenget ja intiaanien tarut ovat hänelle yhtä todellisia, kuin kristinusko briteille. Lontoosta tai Bostonista kotoisin oleva Cora on matkustanut Uuteen maailmaan isänsä mukana. Hänellä on aivan toisenlainen elämä takanaan ja hän edustaa aivan toisenlaista maailmankatsomusta.
Kun päähenkilömme saapuvat Fort William Henryyn, tilanne vaikuttaa epätoivoiselta. Ranskalaisten mörssärit jauhavat linnakkeen muureja, ja kaikki näkevät lopun lähestyvän. Haukansilmä seurueineen pääsee soluttautumaan muurien sisäpuolelle. Alice ja Cora tapaavat viimein isänsä kenraali Munron. Seuraa kiivas sanataistelu siitä, mitä pitäisi tehdä. Munro kieltäytyy aluksi hyväksymistä tappiota ja odottaa apujoukkojen saapumista kenraali Webbin johtamasta Fort Edwardin linnakkeesta. Kenraali uhkaa kuolemalla kapinoitsijoita ja asemapaikkansa jättäviä. Haukansilmä vangitaan ja kahlehditaan syytettynä kapinan lietsonnasta.
Brittien ja ranskalaisten johtajat tapaavat taistelukentällä. Osoittautuu, että apua ei ole tulossa, jolloin brittien ainoaksi vaihtoehdoksi jää täydellinen antautuminen. Brittisotilaat poistuvat hyvässä järjestyksessä, mutta eivät ehdi matkata kauan, kun Maguan johtamat Huronit hyökkäävät. Seuranneessa käsirysyssä Magua tappaa kenraali Munron. Haukansilmä ystävineen pakenee kanootilla. He löytävät turvapaikan luolasta, mutta tietävät Huronien tulemaan etsimään heitä. Seuraa liikuttava eron hetki Coran ja Haukansilmän välillä. Haukansilmä vannoo löytävänsä Coran ja pakenee. Maguan soturit vievät Duncanin ja sisarukset heimonsa asuinsijoille. Haukansilmä löytää tiensä paikalle ja hetken aikaa vankien kohtalosta keskustellaan. Haukansilmän ja Coran sallitaan lähteä, mutta Alice joutuu jäämään ”voitonmerkiksi” intiaanien luo. Duncan aiotaan polttaa elävältä.
Elokuva saa dramaattisen huipennuksensa kallionkielekkeellä. Elokuvan loppu on yllättävä, vaikka jotain tällaista katsoja on osannut odottaakin. Haukansilmän ja Coran välistä rakkautta eivät vastoinkäymiset pystyneet tukahduttamaan, vaan heidän kohtalonsa jää avoimeksi.
Intiaanit olivat tuohon aikaan katoavaista kansanosaa. Intiaaneilla oli läheinen suhde luontoon, ja he elivät rauhanomaisesti ennen kuin valkoinen mies saapui ja toi aseet ja valtataistelun. Huronit ja Mohikaanit eivät pärjänneet sotakirveineen englantilaisten valloittajien musketteja vastaan. Intiaanien oli joko sopeuduttava sivistykseen, liittouduttava siirtomaaisäntien kanssa tai vetäydyttävä omistamiltaan mailta. Mohikaanien suku oli sammumassa. Elokuvan nimen annetaan ymmärtää viittaavan Chingachgookiin, mutta yhtä hyvin se voisi tarkoittaa Haukansilmää. Tuo orpolapsi oli viimeinen, jonka mielessä elivät mohikaanien elämäntavat ja kulttuuri. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan paljon ennen villin lännen seikkailukertomuksia ja intiaanien kohtalonhetkiä. Viimein valkoisen miehen elämäntapa syrjäytti luonnon kanssa sopusoinnussa eläneiden intiaanien vuosisataiset traditiot.
Daniel Day-Lewis on lahjakas näyttelijä ja taipuu monenlaisiin rooleihin. Suuri yleisö tuntee Day-Lewisin etenkin sellaisista draamoista kuin There Will Be Blood ja Lincoln. Vanhenevasta Day-Lewisista tulee esiin kokonaan uusia puolia. Harmaantuvana presidenttinä Day lewis näyttää asettuneen ja saaneen lisää charmia. Pitkätukkaisessa nuoressa 35-vuotiaassa Day-Lewisissa on jäljellä vielä tietynlaista poikamaisuutta. Day-Lewisin tyyli oli tuolloin vasta muotoutumassa. Roolina intiaanien kasvattama lapsi vaatii näyttelijältä tinkimätöntä eläytymistä. Kaiken puhetyylistä eleisiin ja maneereihin on osuttava kohdalleen. Elokuvan intiaaneissa ja Haukansilmässä on alkukantaisuutta, johon sivistys ei ole jättänyt merkkiään. Michael Mann on onnistunut vangitsemaan tuon ajan hengen Haukansilmän hahmoon. Day-Lewisin rinnalla Russell Means (Chingachgook) ja Eric Schweig (Uncas) täydentävät roolisuoritusta.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: The Last Of The Mohicans
- Ohjaaja: Michael Mann
- Käsikirjoitus: James Fenimore Cooper (kirja), John L. Balderston
- Julkaisuvuosi: 1992
- Genre: seikkailu
- Palkinnot: 1 Oscar, 2 BAFTA
- Näyttelijät: Daniel Day-Lewis, Russell Means, Eric Schweig, Jodhi May, Wes Studi