The Road (Tie) on tummasävyinen kuvaus maailmanlopun jälkeisestä ajasta. Elokuva on John Hillcoatin ensimmäinen menestyksekäs ohjaustyö vuodelta 2009. Käsikirjoitus perustuu Cormac McCarthyn samannimiseen romaaniin, joka ilmestyi vuonna 2006. 25-miljoonan euron budjetillaan elokuva jäi täpärästi plussan puolelle. Taru Sormusten Herrasta -elokuvien kuuluisuuteen nostama Viggo Mortenson näyttelee pääosaa. Hänen vierellään on ensikertalaisena suuressa elokuvassa Kodi Smit-McPhee – tavallinen 12-13 vuotias poikalapsi. Elokuva on kertomus noiden kahden välisestä ystävyydestä. Elokuvassa ei oikeastaan ole muita tärkeitä henkilöitä. Muutamissa takaumissa vilahtaa Charlize Theron, joka näyttelee pojan äitiä.
Ensimmäisessä kohtauksessa näemme kuvia ajalta ennen maailmaa kohdannutta katastrofia. Kuvat ovat kirkkaita täynnä elinvoimaa ja toivoa. Elokuvan antamat välähdykset paratiisista ovat jyrkkä vastakohta synkälle ja toivottomalle maailmankuvalle. Nämä ovat takaumia tarinan päähenkilöiden menneisyydestä. Sitten kuvat katoavat ja mies havahtuu todellisuuteen. Hän on nähnyt unta ajalta ennen poikansa syntymää. Päähenkilömme viettävät lepohetkeä kaatosateessa päällään vain yksinkertainen vaatekerta, joka suojaa heitä kylmyydeltä.
Tarina keskittyy kahden päähenkilön ympärille. Toinen heistä on noin 45-50 vuotias mies ja toinen hänen poikansa – nimiä heille ei anneta. Päähenkilöt ovat matkalla jonnekin, määränpäästä ei elokuvan kuluessa paljasteta muuta kuin, että he pyrkivät kohti kaukana siintävää rannikkoa. Näemme parivaljakon matkan edetessä kuvia tuhoutuneesta metsästä, rapistuneista taloista ja autonraadoista – kaikki ihmisten kauan sitten hylkääminä. Katsoja miettii, mitä on mahtanut tapahtua. Kaksi matkalaista ovat lähteneet evakkoon maailmanlaajuista tuhoa kylvänyttä tapahtumaa, joka voisi olla ydinsota, mutta uskoisin että kysymyksessä on luonnonkatastrofi. Tähän viittaavat taustalla aika-ajoin kuuluvat maanjäristykset. Elokuvan kuluessa emme saa tietää enempää menneisyydestä. Käytän tässä kirjoituksessa nimeä katastrofi juuri sen takia, että elokuvan tekijä ei ole halunnut tuhon alkuperää paljastaa.
Katastrofin jäljiltä suuri osa ihmiskuntaa on tuhoutunut ja rippeet ovat lähteneet pakolaisiksi etsimään parempaa tulevaisuutta. Ihmiset ovat muodostaneet jengejä, ja kaikki ovat epätoivoisella matkalla etsimässä ruokaa ja polttoainetta. Monet nälkä on ajanut tekemään jotain järkyttävää – syömään ihmislihaa. Monet selviytyjät tekevät mieluummin itsemurhan kuin nääntyvät nälkään tai joutuvat kannibalistien saaliiksi. Miehellä ja pojalla on aseessaan kaksi luotia, yksi kummallekin kiinnijäämisen varalta. Mies ja poika törmäävät tällaiseen jengiin, ja onnistuvat vain täpärästi pakenemaan. Seuraavassa käänteessä mies ja poika saapuvat hylätylle talolle. Ensinäkemältä he eivät huomaa mitään erikoista. Lattialuukun alta he löytävät laihoja ja alastomia ihmisiä, ilmeisesti kannibaalien ruokavaraston.
Kaksikko taittaa matkaa työntäen ostoskärryjä, joissa on heidän koko maallinen omaisuutensa. Miehellä on syynsä pysytellä hengissä – hän haluaa suojella poikaansa viimeiseen asti. Toivo on heidän ainoa kumppaninsa maailmanlopun jälkeisessä maailmassa. Matkan varrella kaikki kelpaa syötäväksi. Mies ja poika löytävät tuholta säästyneen maanalaisen varaston, joka on täynnä säilykkeitä. Hetken aikaa heillä on juhlalliset oltavat.
Pienen matkan kuljettuaan parivaljakko saapuu omalle asuintalolleen. Talon sisällä moni asia on niin kuin ennenkin. Katastrofilta säästyneet pölyn hautaamat esineet tuovat esiin muistoja. Pianokin on edelleen vireessä. Poika on kuitenkin niin nuori, ettei muista aikaa ennen katastrofia. Jossain vaiheessa alkaa selvitä, että mies on keuhkotautinen, eikä elä enää kauaa. Mies ja poika eivät matkallaan kohtaa montaa ihmistä. Samalla tiellä matkustaa puolisokea kulkuri, joka on silminnähden nälissään. Poika haluaisi antaa hänelle ruokaa, mutta isä ei suostu. Nämä kolme matkalaista vaihtavat muutaman sanasen nuotion äärellä.
Pojan ja miehen lähestyessä rannikkoa maa järisee taas, minkä ansiosta puut kaatuilevat. Onko luonnonmullistus sittenkään vielä ohi? Mitä maapallolle on tapahtunut? Minkälainen luonnonilmiö saa aikaan tällaisia tapahtumia? Lopulta mies ja poika saapuvat meren rannalle, mutta vaellus ei näytä olevan vielä ohi. Katsoja miettii, mitä meren toisella puolen on. Kenties jokin osa maailmaa on säästynyt tuholta. Isä ja poika kohtaavat vielä yhden vastoinkäymisen. Kulkuri varastaa osan heidän matkatavaroistaan. He saavat kulkurin kiinni, ja pakottavat hänet riisuutumaan ja antamaan tavaransa pois. Poika haluaisi auttaa kulkuria, mutta isän tahdosta he jättävät kulkurin oman onnensa nojaan. Pojan keuhkotautinen isä kuolee pian rannikolle saapumisen jälkeen.
Elokuvan aikaikkunasta ei kerrota paljoakaan. Elokuvan juoni ei kerro, miten kauaksi tulevaisuuteen tarinan tapahtumat sijoittuvat. Katastrofista on kuitenkin kulunut useita vuosia päähenkilön iästä päätellen. Parivaljakko on lähtenyt matkalle muuttamia vuosia pojan syntymän jälkeen.
Elokuvassa on paljon takaumia, jotka itseasiassa ovat miehen muistoja ja unikuvia. Niissä maailma näyttää valoisalta ja kodikkaalta ja perheonni on miehen ja vaimon välillä kukoistaa. Miehellä on hyviä muistoja yhteisistä hetkistä, jotka päättyvät dramaattisesti tapahtumiin. Katastrofin jälkeen elämä ei ole enää entisensä. Tulevaisuus näyttää synkältä ja edessäpäin häämöttää vain nääntyminen ja kuolema. Vaimo jättää miehen ja pojan oman onnensa nojaan ja katoaa heidän elämästään lopullisesti.
Jäljellä on vain muistoja ja tarinoita paremmasta ajasta. Mies on toiminut poikansa ainoana oppaana. Hän on opettanut kasvatilleen hengissä pysymisen taidot. Eräässä kohtauksessa mies lukee pojalleen kirjaa, jollaisia ei ole varmasti paljon säilynyt. Sivistys on muutenkin antanut tietä anarkialle, viha ihmisten välillä on saanut masentavat mittasuhteet. Näköpiirissä ei ole uuden sivilisaation nousua katastrofin aikaansaa-masta tuhosta ja hävityksestä. Ainoan toivon pilkahduksen tarjoaa kaukaisena väikkyvä rannikko, jonka isä ja poika arvelevat tarjoavan turvapaikan sitä etsiville.
Elokuvan soundtrack on täynnä herkkää ja yksinkertaista musiikkia. Piano soittaa melodiaa ja yhdistyy jousisoittimeen, joka on luultavasti sello. Elokuvan äänimaailma huokuu rauhaa ja korostaa maiseman lohduttomuutta. Toisaalta musiikki kantaa elokuvan juonta eteenpäin, silloin kuin näyttelijät eivät sano yhtään mitään. Tällaisia hetkiä on elokuvassa runsaasti. Ihminen tulee herkäksi pienimmillekin äänille, ja suurin osa elokuvan jännittävyydestä perustuu tuntemattomiin kaukaisiin ääniin, joiden alkuperää katsoja voi vain kuvitella. Soundtrack on paikoin mahtavuudessaan jopa pelottava. Äänitehosteita ovat myös tuhoa enteilevät ukkosta tai maanjäristystä muistuttavat jyrähdykset. Koskettavimpana voisi pitää juuri noita instrumentaalisia pätkiä muutamassa toivon sävyttämässä kohtauksessa.
The Road on kahden ihmisen selviytymistarina murheellisissa olosuhteissa. Valtaosan ihmiskuntaa on tuhoutunut ja selviytyneet ovat hylänneet vuosisatojen aikana rakennetun sivistyksen. Elokuva on dramaattinen kuvaus siitä mitä tapahtuu, kun laki ja järjestyksenpitäjät eivät enää rajoita ihmisten oman edun tavoittelua. Eräässä kohtauksessa poika ilmaisee isälleen aidon huolenaiheensa: Olemmeko me pahoja ihmisiä? Matkallaan isä ja poika kohtaavat murhaajia ja ryöväreitä, joita ajaa eteenpäin selviytymisen halu ja nälkään nääntymisen pelko. Kaikki ajattelevat vain itseään, eikä ihmisten mielissä ole enää sijaa myötätunnolle ja lähimmäisenrakkaudelle. Onko hyviä ihmisiä enää olemassakaan? Elokuvan tunnelma tuo mieleen toisen hyvin samanlaisen kuvauksen post-apokalyptisesta maailmasta. Albert ja Allen Hughesin ohjaamassa elokuvassa The Book of Eli (2010) yksinäinen selviytyjä seuraa vaistoaan ja tekee omaa tietään tuhoutuneessa maailmassa. Näitä kumpaakin elokuvaa hallitsee pessimistinen lähestymistapa, mutta nämä kuvaukset saattavat todellakin olla lähimpänä huomispäivän todellisuutta.
Elokuva on kuvattu suurimmaksi osaksi värittömänä, lähes mustavalkoisena. Kirkkaat ja valoisat takaumat muodostavat jyrkän vastakohdan katastrofin jälkeiselle todellisuudelle. Elokuvan maailmasta on todellakin kaikki väri kadonnut. Värittömyys korostaa maailman tilan toivottomuutta ja sitä, miten päähenkilöt itse kokevat nykyhetken, ja mitä he odottavat tulevaisuudelta. Päähenkilöiden matkalla emme näe kertaakaan auringon paistavan. Johtuuko tämäkin katastrofista jää arvoitukseksi. Onnen hetketkin on kuvattu näiden mustavalkoisten silmälasien läpi. Samaa tehokeinoa ovat käyttäneet monet muut post-apokalyptisen maailman kuvaajat. The Book of Eli on näistä hyvä esimerkki. Värittömänä kuvattu tarina sijoitettuna toisenlaiseen aikaan ja paikkaan voisi karkottaa katsojat, mutta The Road herättää mielenkiinnon ja myötätunnon päähenkilöitä kohtaan. Elokuva kestää useammankin katselukerran.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: The Road
- Ohjaaja: John Hillcoat
- Käsikirjoitus: Joe Penhall, Cormac McCarthy
- Julkaisuvuosi: 2009
- Genre: draama, scifi
- Palkinnot: —
- Näyttelijät: Viggo Mortenson, Kodi Smit-McPhee, Charlize Theron