Elokuvan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen sisäoppilaitokseen Welton akatemiaan. Ohjaaja Peter Weirin tunnemme myös sellaisista elokuvista kuin Master and Commander – Maailman laidalla ja The Way Back. Robin Williams tekee yhden parhaista roolisuorituksistaan. Williams oli hyvä valinta, vaikka John Keatingin rooliin suunniteltiin alun perin myös Liam Neesonia, Dustin Hoffmania, Tom Hanksia ja Mickey Rourkea. Tom Schulmanin käsikirjoitus palkittiin ansaitusti Oscarilla. Elokuva sai ehdokkuudet myös parhaasta elokuvasta, ohjauksesta ja miespääosasta.
Elokuva alkaa seuraamalla näyttävää kulkuetta säkkipillin soidessa taustalla. Vuosi on 1959 ja uusi lukukausi on alkamassa Welton Akatemiassa. Seremoniaa johtaa oppilaitoksen rehtori Mr. Nolan. Rehtori ottaa puheessaan esille sadan vuoden takaisen tapahtuman. Tuolloin pieni joukko Welton akatemian oppilaita sai päästötodistuksen käteensä. Nykyisin valmistuvia on moninkertainen määrä. Koulun oppilaat kunnioittivat tuolloin samoja periaatteita kuin nykyisin. Rehtori Nolan kiteyttää nämä periaatteet neljäksi peruspilariksi: perinteet, kunnia, kuri ja erinomaisuus. Welton kuvataan maineikkaaksi ja tasokkaaksi sisäoppilaitokseksi, jonka oppilaat pääsevät huippuyliopistoihin. Rehtori esittelee yleisölle koulun uuden englanninopettajan, vaatimattoman ja arvokkaan oloisen John Keatingin (Robin Williams), joka aikoinaan valmistui samaisesta akatemiasta.
Perheet ovat tulleet saattamaan jälkikasvuaan. Odotukset ovat korkealla niin vanhempien kuin oppilaidenkin mielissä. Kaksi elokuvan keskeisintä henkilöä esitellään katsojalle. Todd Anderson (Ethan Hawke) ja Neil Perry (Robert Sean Leonard) ovat päässeet huonetovereiksi. Majoitus on vaatimaton, vain sänky ja joitakin huonekaluja. Tuon ikäiset pojat kuvataan rääväsuisiksi ja kurittomiksi kakaroiksi, jotka kiusoittelevat toisiaan. Tässä vaiheessa kuvaan astuvat myös Stephen Meeks (Allelon Ruggiero), Charlie Dalton (Gale Hansen) ja Knox Overstreet (Josh Charles). Nämä pojat tulevat olemaan elokuvan päähenkilöitä. Neilin isä tulee vielä hyvästelemään poikansa. Hänet kuvataan ankaraksi kasvattajaksi, joka haluaa poikansa keskittyvän opiskeluun ja valmistuvan tulevaisuudessa lääkäriksi.
Weldon akatemiassa opetetaan latinaa ja luonnontieteitä, mutta poikien tulevaisuuden kannalta tärkeimmäksi muodostuu englannin opiskelu Keatingin johdolla. Opettajat vaikuttavat olevan eläkeikää lähestyviä professoreita, joiden tärkein metodi on ”toista perässä mitä luokan edessä sanotaan”. Sitten ollaan englannin tunnilla ja Keaton esittäytyy oppilailleen. Keaton haluaa poikien tervehtivän itseään Walt Whitmanin runon sanoin: ”Oi kapteeni, minun kapteenini.” Keating opettaa kasvattejaan luottamaan sanoihin ”Carpe Diem” tai kuten englanniksi ”Seize the day”. Pojat ovat astumassa kunnianhimoisina ja toivoa täynnä avaraan maailmaan. Keating kehottaa heitä tarttumaan tilaisuuteen ja tekemään elämästään merkityksellistä. Sivujuonteena tarinassa kulkee Knox Overstreetin ja Chris nimisen tytön välinen romanssi.
Poikien yhteishenki on korkealla, kun ollaan taas Keatingin tunnilla. Keating esittelee Pritchardin metodin, jonka mukaan matemaattista analyysiä voidaan soveltaa runouden ymmärtämiseen. Keating määrää sumeilematta poikia repimään oppikirjastaan Pritchardin metodia käsittelevät sivut. Keating on tarkoitus opettaa poikia ajattelemaan omilla aivoillaan. Keating siteeraa taas Whitmania, jonka mukaan runous on osa ihmissuvun intohimoa, kauneutta, romantiikkaa ja rakkautta.
Pian pojat löytävät koulun arkistoista John Keatingin vanhan vuosikirjan tämän opiskeluajoilta Weltonissa. Kirjassa mainitaan salaperäinen Kuolleiden runoilijoiden seura, joka herättää poikien mielenkiinnon. Keaton selittää olleensa mukana perustamassa sellaista. Kokoukset pidettiin intiaaniluolassa, ja niissä syvennyttiin runojen maailmaan, niin kuin taiteilijat ja romantikot. Erityisen vaikutuksen Keating tekee Neiliin, joka päättää uuden seuran perustamisesta. He tietävät tämän olevan luvatonta, mutta kiehtovaa niin kauan kun ei jää kiinni. Eräänä sumuisena ja koleana yönä pojat karkaavat koululta, samoavat metsän läpi ja löytävät tuon vanhan luolan.
Alkusanat luetaan, ja seura on muodollisesti perustettu. Pojat kertovat tarinoita toisilleen ja ilmapiiri sähköistyy jännityksestä. Noissa tarinoissa kiehtovat rikos ja kuolema sekä rakkaus. Suuriakin runoilijoita siteerataan. Pian rauhallinen kokous muuttuu uskonnolliseksi rituaaliksi, kun pojat hetkeksi unohtavat Weltonin kurin ja järjestyksen. Pojat palaavat huomaamatta koululle.
Keatonin tunnilla sukelletaan syvemmälle runojen maailmaan. Keaton näyttää taitonsa lainaamalla suuria runoilijoita, ja tekee suuren vaikutuksen poikiin. Keating kannustaa tarkastelemaan runoja uudesta näkökulmasta. Pojat saavatkin tehtäväksi kirjoittaa oman runon. Kun Neil ja Todd kohtaavat huoneessaan, Neil kertoo haluavansa näytellä ”Kesäyön unelmassa”. Kuolleiden runoilijoiden seuran innoittamana Neil tuntee löytäneensä kutsumuksensa. Hän tietää kuitenkin, ettei hänen isänsä suostuisi siihen. Neil kannustaa ujoa Toddia avautumaan muille ja maailmalle. Neil ja Todd ovat hyvin vastakkaisia luonteita.
Keatonin tunnilla sovelletaan urheilua runouden opiskelun välineenä. Keatingin johdolla pelataan jalkapalloa Beethovenin yhdeksännen soidessa taustalla. Keatingin metodit saavat yhä kummallisempia piirteitä, mutta ne osoittautuvat tehokkaiksi. Seuraavan kerran Keatingin tunnilla pojat saavat esittää tekemänsä runot luokan edessä. Kun ujon Toddin vuoro tulee, hän tunnustaa, ettei ole tehnyt runoa. Keating pakottaa Toddin voittamaan esiintymisen pelkonsa. Kamera seuraa läheltä Toddin ja Keatingin esitystä, ja Todd todellakin rohkaistuu.
Kuolleiden runoilijoiden seurassa poltetaan piippua, luetaan runoja ja soitetaan jopa saksofonia. Knox haluaisi lähestyä Chrisiä, ja tovereidensa kannustamana, hän soittaa tytölle. Knox saa kutsun Chrisin luona järjestettäviin juhliin ja Knox on onnensa kukkuloilla. ”Carpe Diem” oli tosiaan osoittautunut tarpeelliseksi neuvoksi. Keaton opastaa kasvattejaan sietämään toisten arvostelua. Kaikkihan kaipaavat hyväksyntää. Täytyy uskoa itseensä ja siihen, että omat ajatukset ovat merkityksellisiä. Charles Dalton tuo kokoukseen Glorian ja Tinan, kaksi poikia monta vuotta vanhempaa tyttöä. Pojat yrittävät tehdä vaikutuksen lausumalla runoja. KRS:ssä juodaan väkeviä ja puhutaan tulevaisuuden suunnitelmista.
KRS on vaarassa paljastua, kun Charlesin koulun lehteen kirjoittama Kuolleiden runoilijoiden seuraan viittaava kirjoitus löytää tiensä rehtorin käsiin. Yhteistilaisuudessa rehtori Nolan ottaa puheeksi rienaavan artikkelin. Cahrles ei paljasta tovereitaan ja välttää erottamisen. Nolan puhuttelee Keatingiä tämän ”opetusmetodeista”. Rehtorin mukaan ne eivät ole opetussuunnitelman ja koulun periaatteiden mukaisia. Neilin isä saapuu taas puhuttelemaan poikaansa hänen ”teatteripuuhistaan” ja Keatingista, joka on jo saanut mainetta opettajan roolistaan. Keating kannustaa Neiliä ja sanoo tämän olevan tarpeeksi vanha päättämään tekemisistään. Neil saa kuitenkin luvan näytellä.
Kaikki tulevat mukaan katsomaan näytelmää. Neil onnistuu hienosti runollisessa pääosa roolissaan. Esitys on hieno taiteellinen hetki, kaikki onnittelevat ja hurraavat. Neilin isä ei kuitenkaan vieläkään hyväksy poikansa uravalintaa. Neil pitää itseään suurena näyttelijänä ja on syvästi pettynyt. Samana yönä tarina huipentuu tragediaan, kun Neil tappaa itsensä. Keating on silminnähden pahoillaan ja syyttää itseään tapahtuneesta. Nyt koulun johto ja Neilin vanhemmat haluavat syntipukin. Pojat päättävät pelastaa itsensä paljastamalla Keatingin. Koulun johto toteaa, että Mr. Keating on kayttänyt asemaansa väärin. Erotettu Keating tekee lähtöä, ja tulee vielä tapaamaan oppilaitaan Nolanin tunnille. Pojat kunnioittavat opettajaansa nousemalla pulpeteilleen.
Kuolleiden runoilijoiden seura kuvaa todentuntuisesti ja kriittisesti ahdasmielisyyden ilmapiiriä Welton Academyssa. Elokuvan antama ensivaikutelma koulun tiukoista säännöistä vastaa hyvin pitkälti sitä käsitystä, joka minulla on noista sisäoppilaitoksista. Kurinpito herättää kuitenkin haluja nousta sitä vastaan. Monia asioita pidettiin kiellettyinä, mutta samalla sääntöjä salaa rikottiin. Robin Williamsin tulkitseman John Keatingin hahmo uhkuu kapinahenkeä, joka vetoaa helposti murrosikäisiin poikiin. Keatingin vastaparina rehtori Nolan edustaa konservatiivista suuntausta. Hänelle oman aikakautensa oppineiden kunnioittaminen oli tärkeää. Konservatismi vastustaa muutosta ja kannattaa perinteisiä normeja. Tuollaisessa suljetussa koulussa kaikki virkistävät uudet ajatukset haudataan tottelevaisuuden valepuvun alle.
Vanhan koulukunnan opettajat kyllä jossain määrin sietävätkin kurittomuutta, mikä on poikien tapa ilmaista itseään. Täytyy ottaa huomioon, että eletään vuotta 1959. Eliittilukiot olivat tuolloin käsitykseni mukaan ankarassa valvonnassa, ja niiden haluttiin tuottavan tulevaisuuden tutkijoita yliopistoihin. Verrattuna Suomen lukioihin Welton akatemian antama opetus ja sen taso on jotain aivan toisenlaista. Miksi elokuvantekijä on valinnut 1950-luvun, kun tarinan olisi helposti voinut sijoittaa lähemmäksi 1900-luvun loppua. Tuossa aikakaudessa on jotain paljon romanttisempaa. Sisäoppilaitokset olivat itsenäisiä yhteisöjä omine kulttuureineen, historiaa huokuvine rakennuksineen, puistomaisine ympäristöineen ja juhlallisine seremonioineen. Eliittilukiot olivat eristäytyneet muusta maailmasta, ja harvemmalla ulkopuolisella oli tietoa siitä, mitä muurien sisällä tapahtui. Tämä antaa mielikuvitukselle lisää tilaa lentää.
John Keatingin poikkeukselliset opetusmetodit herättivät vastakaikua seikkailunhaluisissa pojissa. Robin Williams sopii täydellisesti innoittavan opettajan rooliin. Englanninopettajan sanoma kiteytyy sanoihin ”Seize the Day”, tarttukaa tilaisuuteen, sillä ihmiselämä on rajallinen. Keating tartuttaa vapaamielisen elämänfilosofiansa oppilaisiinsa. Keating tietää miten kannustaa itsetunto-ongelmaista loukkaamatta häntä. Keating antaa oppilailleen tilaa loistaa. Keatingillä on tarjottavana oppilailleen jotain muuta kuin kirjallisuuden teoriaa. Hän haluaa oppilaidensa rikkovan järjestystä ja tekemään jotain valtavirran vastaista. Kuolleiden runoilijoiden seura perustettiin juuri tätä tarkoitusta varten. Pojat ovat innostuneita. Kielletyt kokoontumiset metsän keskellä tuovat jännityksen momentin poikien elämään.
Elokuvan loppuratkaisu on kuin parhaasta kreikkalaisesta näytelmästä. Samalla Kun Keating kylvi kapinan siemenen, hän tuli herättäneeksi epärealistisen toiveen yrittää taitojaan vastoin opettajien ja vanhempiensa odotuksia. Onneton loppu jää vaivaamaan katsojaa. Elokuva olisi voinut jättää paremman jälkimaun, jos kuolleiden runoilijoiden seura olisi jäänyt paljastumatta. Kuitenkin elokuva säilyttää katsottavuutensa juuri tragedian ansiosta. Keatingin filosofia törmäsi aikakautensa ennakkoluuloihin ja vanhoillisuuteen. Aika ei vielä 1960-luvun lopulla valmis hyväksymään Keatingin ajatuksia. Kirjallisuuden opetus oli tuolloin ankkuroitu tiukasti menneiden aikojen oppineiden kehittämään teoriaan. Nykyaikana korostetaan juuri kykyä kyseenalaistaa aiemmin oikeana pidetty totuus. Voi sanoa, että Keating oli opettajana aikaansa edellä.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: Dead Poets Society
- Ohjaaja: Peter Weir
- Käsikirjoitus: Tom Schulman
- Julkaisuvuosi: 1989
- Genre: draama
- Palkinnot: 1 Oscar, 2 BAFTA
- Näyttelijät: Robin Williams, Robert Sean Leonard, Ethan Hawke, Josh Charles, Gale Hansen, Allelon Ruggiero