Valikko Sulje

Stalker

Andrei Tarkovski ohjasi valtavirrasta hieman poikkeavan tieteiselokuvan vuonna 1979. Stalkerissa on huomionarvoista sen väkivallattomuus. Jännitteen muodostavat päähenkilöiden ajatukset ja pohdinta ja dystooppisen miljöön hiljaisuus ja arvoituksellisuus. Tarkovski maalaa omaperäisellä otteella tulevaisuudenkuvan kolmen vanhenevan miehen näkökulmasta.  Elokuvaa ylistettiin sen taiteellisista ansioista, ja se voitti Cannesin elokuvajuhlilla tuomariston erikoispalkinnon. Monimerkityksinen Stalker ei aukea ensimmäisellä katselukerralla. Stalkerin käsikirjoitus pohjaa löyhästi venäläisten kirjailijaveljesten Boris ja Arkadi Strugatskin kirjaan Stalker: Huviretki tienpientarelle. Stalker vetoaa vaativaan elokuvankatselijaan, joka etsii vaihtoehtoa nykypäivän scifille. 

Elokuvan alkuteksteissä pohditaan, miten Vyöhyke syntyi. Maapalloon törmäsi jokin avaruudesta tullut esine. Ensin luultiin, että kysymyksessä oli meteoriitti, mutta joidenkin mielestä asialla olivat avaruuden muukalaiset. Vyöhyke osoittautui vaaralliseksi paikaksi elää, ja sitä alettiin vartioida tarkasti poliisivoimin. Näistä sanoista ponnahtaa käyntiin Stalker. Elokuvan alussa näemme mustavalkoista kuvaa Stalkerin kotoa. Stalker (Aleksandr Kaydanovskiy) herää vuoteestaan vaimonsa viereltä. Hän hiipii varovaisesti huoneen poikki ja ulos huoneesta laittaen oven kiinni perässään. Vaimo herää myös ja haluaa tietää, minne miehensä on lähdössä, vaikka aavistaa sen jo. Stalker on matkalla Vyöhykkeelle. Vaimo haluaisi miehensä tekevän töitä niin kuin normaalit ihmiset. ”Joudut vankilaan kymmeneksi vuodeksi, etkä tule enää näkemään Vyöhykettä.” ”Kuolen sillä aikaa.” Stalker lähtee talosta hyvästejä jättämättä.

Seuraavaksi kuvaan astuu toinen mies, joka pohdiskelee ääneen yliluonnollisuuden olemassaoloa. Hänen mukaansa maailmaa ohjaavat rautaiset lait. Ei ole lentäviä lautasia, eikä Bermudan kolmiota, ja sen takia maapallo on hyvin tylsä paikka. Jumalaa olemassaoloakin mies epäilee. Seuraava kohtaus on kuvattu baarissa, jossa Stalker ja tarinan kaksi muuta tärkeää henkilöä kohtaavat. He ovat kaikki harmaantuvia keski-ikänsä ohittaneita miehiä, eikä heille elokuvassa anneta kummempia nimiä. He ovat menossa Vyöhykkeelle. Lasillisen ääressä puheeksi tulee alkoholi ja sen turmeleva vaikutus. Toinen Stalkerin ystävistä esitellään professoriksi, joka opettaa fysiikkaa. Professori (Nikolay Grinko) pitää itseään tiedemiehenä. Hänen mukaansa tiede on totuuden etsimistä. Kolmas mies (Anatoliy Solonitsyn) esittäytyy kirjailijaksi. Kirjailijakin tunnustaa etsivänsä totuutta, mutta eri keinoilla.

Kolme miestä lähtevät baarista ja saapuvat autolle. Maa on sateen jäljiltä kurainen. Läheisyydessä kolisee tavarajuna, jonka tiedetään olevan matkalla vyöhykkeelle. Vyöhyke on tiukassa vartioinnissa, ja poliiseja on kaikkialla. Ollaan jossain autiolta vaikuttavan kaupunginosan sivukujilla. Paikalle osuu poliisi moottoripyörällään. Kolmikko varoo paljastamasta itseään noille virkavallan edustajille. He seurailevat ensin autollaan junaa raiteita pitkin, mutta paljastuvat pian. Poliisit aloittavat tulituksen. Paettuaan jonkin matkaa he päätyvät varastorakennukselle, ja löytävät resiinan.

He aloittavat pitkän matkan Vyöhykkeelle resiinan kyydissä. Hetken aikaa maisemat vilisevät ohitse. Äkkiä mustavalkoisesta siirrytään värilliseen. Kolmikko on perillä Vyöhykkeellä. He katselevat uteliaasti ympärilleen. ”Tämä on maailman hiljaisin paikka”, Stalker sanoo. Luonto näyttää vallanneen maiseman ihmiseltä. Vääntyneet puhelintolpat kertovat ihmisen muinaisesta läsnäolosta. Stalker ei ole paikalla ensimmäistä kertaa. Kun Stalker kävelee hieman sivummalle, Kirjailija ja Professori ottavat puheeksi Stalkerin menneisyyden. Stalker on ollut pitkään vankilassa ja rampautunut siellä. Stalkerien lapsista tulee mutantteja, vyöhyke vaikuttaa turmelevasti.

Mitä vyöhykkeellä on tapahtunut? Paikalle ei osunut meteoriitti, sen kaikki tietävät. Pian sen jälkeen ihmisiä alkoi kadota vyöhykkeen läheisyydessä. Alue eristettiin muusta maailmasta piikkilangalla. Asuuko paikalla sitten vielä joku? ”Vyöhykkeellä ei voi asua ketään”, ”eikä sieltä palata kertomaan”, vastaa Stalker. Stalker lähtee opastamaan kahta muuta syvemmälle Vyöhykkeelle. He seurailevat aluksi puhelinlinjaa, kulkevat sitten laidunmaiden halki ja saapuvat aukiolle, jossa lojuu ruostuneita panssarivaunujen raatoja.

”Vyöhyke vaatii kunnioitusta, muuten se rankaisee”, Stalker huomauttaa. Kirjailija ja Professori haluaisivat mennä suorinta tietä. Stalker opastaa heidät kiertotielle, sillä ”suoraan meneminen on vaarallista”. ”Menette sinne omalla vastuullanne.” Tässä vaiheessa paljastuu, että miehet etsivät salaperäistä huonetta, joka antaa löytäjälleen kaiken mitä tämä haluaa. He ovat palkanneet Stalkerin oppaakseen. Edellä kulkeva Kirjailija kuulee epätavallisen äänen ja palaa takaisin järkyttyneenä. Vyöhyke varoittaa näin läpikulkijaa. ”Vyöhyke on erittäin monimutkainen” Stalker valistaa. ”Se on täynnä hengenvaarallisia ansoja”. ”Kukaan ei tiedä, mitä vyöhykkeellä tapahtuu ihmisten poissa ollessa”. Selkeä reitti saattaa muuttua kelvottomaksi ja päinvastoin. ”Vyöhyke on oikukas”. Monet ovat kuolleet sinne pyrkiessään. Päästäkö Vyöhyke läpi vain hyviä ihmisiä? Ainakin ne onnettomat ihmiset, joilla ei ole enää toivoa.

Stalker opastaa miehet eteenpäin. He kohtaavat lisää raunioita ja mykkiä muistomerkkejä ihmisen läsnäolosta. He saapuvat tunneliin. Professori haluaisi palata hakemaan unohtamansa repun. Stalker kuitenkin varoittaa, että samaa reittiä ei voi palata. Huone on jo lähellä mutta Stalkerin mukaan sinne ei pääse suorinta tietä. Kolmikko saapuu vesiputoukselle ja he kahlaavat hetken aikaa vedessä. He kohtaavat lisää ihmisen jättämiä merkkejä, kuten hehkuvan nuotion. Kirjailija ja Stalker huomaavat Professorin kadonneen, mutta löytävät tämän kauempaa odottamasta.

Vyöhyke on jostain syystä päästänyt heidät läpi. Stalker on tuonut tänne ihmisiä ennenkin. Vyöhyke ei antaudu matemaattiselle tarkastelulle. Se on jotain ihmisen käsityskyvyn tuolla puolen. Toinen miehistä kysyy, onko Stalker koskaan yrittänyt käyttää huonetta omaksi hyväkseen. Stalker antaa tähän vastauksen myöhemmin. Miehet saapuvat kapean tunnelin suuaukolle. Näyttää siltä, että ainoa tie vie sen läpi. Stalkeriakin hirvittää mennä sinne ensimmäisenä, joten he vetävät pitkää tikkua. Kirjailija saa pitkän ja joutuu menemään ensin. Stalker ja Professori seuraavat varovaisesti perässä. Hetken he kuulevat vain omat askeleensa viemärin pohjalla. Tunnelin päässä on ovi, josta pääsee eteenpäin. Stalker varoittaa: ”Täällä ei saa olla kauan”. Stalkerin mukaan tunnelissa on kuollut paljon ihmisiä.

Nyt kolmikko tuntuu olevan jonkin todella merkillisen äärellä. He löytävät jotain kummallista: toimivan puhelimen. Kirjailija pyörittää numeron ja joku todellakin vastaa. Miehet käyvät keskustelun huoneen olemuksesta. Professori kysyy, mitä tapahtuu, kun ihmiset alkavat uskoa huoneen mahtiin. Ihmisiä saapuisi tuhansittain huoneen houkuttelemana. Elämässään epäonnistuneet, tulevat hakemaan suuntaa elämälleen. Ehkä he tulevat rahan ja inspiraation perässä. Ehkä he haluavat muuttaa maailmaa. Jotkut haluaisivat perustaa Jumalan valtakunnan Maan päälle. Olisi kaikenlaisia toivomuksia, ideologioita ja aatteita. Kirjailijakin saisi Nobelin palkinnon, jota hän niin palavasti oli toivonut. Huone voi kuitenkin antaa jotain aivan muuta, mitä on pyytänyt.

Kolmikko saapuu huoneen kynnykselle. ” Tämä on tärkein hetki elämässänne”: Stalker sanoo. Kaikki vilpittömimmät toiveet toteutuvat. Professorin mukaan on häpeällistä rukoilla ja alentua muistelemaan elämäänsä. ”Tämä paikka ei tuo onnea kenellekään.” Stalkerin mielestä se on kuitenkin ainoa paikka, jonne tulla, kun toivoa ei ole enää jäljellä. Stalkerilla itsellään ei ole lupa mennä huoneeseen omaa etuaan tavoitellen. Stalkerit eivät saa nauttia vallastaan suhteessa muihin ihmisiin. Vyöhyke tappaa ahneet oman edun tavoittelijat. Jos tulee katuvana ja puhtaalla omalla tunnolla, pääsee läpi. Kukaan kolmikosta ei kuitenkaan halua astua huoneeseen.

Kolmikko palaa takaisin Vyöhykkeeltä. Vyöhyke on ainakin sallinut heidän paluumatkansa. Pian he istuvat taas baarissa juttelemassa. Illalla Stalkerin vaimo peittelee miehensä. Stalker kysyy, tarvitseeko kukaan enää huonetta, uskooko kukaan siihen. Onko Stalkerin vaivannäkö ollut turhaa. ”En mene sinne enää” Stalker sanoo. Viimeisissä kuvissa tapaamme Stalkerin tyttären, jolla tuntuu olevan telekineettisiä voimia. Hän pystyy siirtämään pöydällä olevaa kuppia ajatuksen voimalla.

Elokuvan alkutekstit antavat ensin olettaa, että Tarkovskyn tarinassa on kyse avaruusolioiden ja ihmis-kunnan kohtaamisesta. Päähenkilöt eivät kuitenkaan tapaa mitään tällaista. Yliluonnollinen häämöttää jossain nurkan takana, mutta elokuvan lopussa katsoja tajuaa, ettei käsityskyvyn yli menneitä asioita ollutkaan. Elokuvassa liikutaan hylättyjen talojen ja raunioiden keskellä. Maisema on kuin jonkinlaisen katastrofin jäljiltä. Elokuvan miljööstä voisi päätellä, että ollaan jossain kaukana sivistyksestä. Stalker saa katsojan pohtimaan, missä kaikki ihmiset ovat. Jokin järkyttävä tapahtuma on saanut ihmiset hylkäämään asumuksensa ja lähtemään pakoon. Päähenkilöt löytävät vastauksia Vyöhykkeeltä, mutta vielä elokuvan lopussa moni tapahtuma on jäänyt arvoitukseksi. Stalker on tieteistarinana muistuttaa joitain moderneja dystopioita ja tulevaisuuden kuvauksia. Voisi ajatella, että Stalker on jopa toiminut esikuvana näille kertomuksille.

Tarkovsky on valinnut elokuvilleen taiteellisen lähestymistavan. Elokuva on kuvattu osittain mustavalkoi-sena ja osittain värillisenä. Tämä on omalaatuinen ratkaisu ja saa katsojan pohtimaan sen merkitystä. Mustavalkoinen kuvaa elämisen merkityksettömyyttä, kun taas värillisyys Vyöhykkeellä kertoo luonnon ja elämän läheisyydestä. Mustavalkoisuus tuo oman vaikeutensa, kun yrittää tulkita elokuvan tapahtumia. Tarkovskin miljööt eivät päivänvalossakaan vaikuta kovin toiveikkailta. Valonpilkahduksiakin nähdään, jopa hyvin erikoisissa paikoissa ja tilanteissa. Elokuva kertoo paljon kuvilla ja hiljaisuudella. Varsinaista melodista musiikkia elokuvan ääniraita ei sisällä juuri ollenkaan. Hämärissäkin paikoissa saattaa kuulua linnun laulua ja muita luonnonääniä. Joskus tunnelman virittämiseen riittää veden tippuminen jossain taustalla. Jos vertaa Stalkeria erimerkiksi Terence Mallickin ohjaustöihin, kuten esimerkiksi Tree of Life, huomaa tietyt samanlaiset elokuvalliset ratkaisut.

Filosofiset pohdinnat aukenevat vain asiaan perehtyneille. Päähenkilöiden sanailut menevät välillä todella abstrakteiksi ja katsoja on vaarassa pudota kyydistä. Kiistan aiheeksi sopii niin tieteen kuin taiteenkin filosofia, joista Tarkovskylla tuntuu olevan todella paljon sanottavaa. Elämän tarkoitustakin pohditaan tieteen silmälasien läpi. Elokuva sisältää paljon pohdintaa ja repliikkejä, jotka alkavat jostain keskeltä ja loppuvat jonnekin aivan muualle. Minulle on jäänyt sellainen kuva, että venäläiset todella ovat sellaisia. Venäläiseen puhetyyliin kuuluvat voimasanat ja epämääräisyydet sekä tunteellisuus.

Elokuvan kolme päähenkilöä ovat päämäärättömiä ihmisiä, jotka tavoittelevat suuntaa elämälleen. Päähenkilöt ovat parhaimmat ikävuotensa ohittaneita. Tuossa iässä ihminen alkaa uskoa ihmeisiin, jos ne todella pystyvät kääntämään elämän suunnan. Vyöhyke toimii houkuttimena. Villeimmätkin unelmat muuttuvat todellisuudeksi. Päähenkilöt etsivät totuutta, kuten he elokuvan alussa ääneen paljastivatkin. Mutta löysivätkö he lopulta mitään. Miksi päähenkilöt eivät rohjenneet astua huoneeseen? Ehkä he eivät todellakaan kuvitelleet olevansa sen arvoisia. Professorin sanoin: Huone ei tuo onnea kenellekään. Tietämättömien ihmisten käsissä tuollainen mahti aiheuttaisi vain tuhoa ja hävitystä. Vyöhyke on jotain sellaista, josta olisi syytä pysyä kauempana.  

Elokuva paljastaa tapahtumistaan hyvin vähän etukäteen. Katsoja joutuu koetukselle, kun kaikkea ei kerrotakaan heti, vaan tipoittain kertomuksen edetessä. Oikeastaan elokuvasta jyvälle pääsemiseen tarvittaisiin ainakin toinen katselukerta. Toisella kerralla päähenkilöiden tekemiset ja voivat saada kokonaan uuden merkityksen. Varsinainen juoni on hidastempoinen, paljon aikaa jää päähenkilöiden mietteille ja ajatuksille.

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: Stalker
  • Ohjaaja: Andrei Tarkovsky
  • Käsikirjoitus: Boris Strugatski ja Arkadi Strugatski
  • Julkaisuvuosi: 1979
  • Genre: scifi, seikkailu
  • Palkinnot: —
  • Näyttelijät: Aleksandr Kaydanovskiy, Nikolay Grinko, Anatoliy Solonitsyn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *