Valikko Sulje

Diktaattori

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Tomanian valtioon maailmansotien väliseen aikaan. Tuolloin hulluus sai vallan ja vapaus oli uhattuna koko ihmiskunnan mittakaavassa. Tarina alkaa taistelukohtauksella ja näemme kuvaa juoksuhaudoista, joissa vilisee sotamiehiä. Tomanialaiset sotilaat valmistelevat valtavaa tykkiä, Paksu Berttaa, jonka avulla on määrä kääntää sodan kulku. Vallankumous oli vesittänyt rauhan toiveet ja nyt Tomania oli täydessä sodassa vihollisvaltiota vastaan. Paksu Bertta on suunnattu kohti Pariisin Notre Damea.

Näemme ensimmäisen kerran tarinan sankarin, tomanialaisen sotilaan (Charles Chaplin). Hän toimii tykkimiehenä ja vastaa Paksu Bertan laukaisusta. Tykki menee syystä tai toisesta epäkuntoon, ja sylkäisee ammuksen ulos piipusta. Sotamies määrätään tutkimaan asiaa. Hän leikkii hetken vaarallisen ammuksen kanssa ja saa sen lopulta räjähtämään. Sankarimme tuntuu olevan komentoketjussa se, joka tekee likaisen homman. Taivaalle ilmestyy vihollisen lentokoneita, ja sotilaat suojautuvat. Ilmatorjuntatykin operointikaan ei onnistu sotamieheltä. Hän ei saa sitä suunnattua oikein, tykki on hänen käsissään täysin hyödytön.

Taistelukentällä Chaplin on elementissään ja komiikka yhdistyy sodan todellisuuteen. Vihollisen joukot ovat murtaneet rintaman ja sotilaat komennetaan juoksuhautoihin. Sotilas tiedustelee upseerilta, miten käsikranaatti toimii. Hän ei onnistu heittämään kranaattia, vaan on vähällä räjäyttää itsensä. Kranaatti hukkuu jonnekin hänen vaatteisiinsa ja hän pelastuu täpärästi. Sotilas huomaa olevansa savupilven keskellä ja suuntaa tietämättä joutuu vahingossa vihollisen puolelle. Sotilas saa tehtäväkseen vartioida konekivääriä. Hän ampuu umpimähkään, kunnes kuulee avunhuudon. Lentäjä on tehnyt pakkolaskun lähettyville. Sotamies auttaa hänet takaisin koneeseen.

Lentäjä pyytää sotilasta tulemaan mukaan, sillä hän on vakavasti haavoittunut. Lentäjä kuljettaa tärkeää viestiä esimiehelleen rintaman taakse. Kun lentäjä pyörtyy, sotilas joutuu ohjaamaan näppituntumalta. Kone pysyy kuitenkin ilmassa, kunnes polttoaine loppuu. He rukoilevat henkensä puolesta ja valmistautuvat pahimpaan. Lentokone syöksyy maahan, mutta kaverukset selviytyvät. Pian he saavat tietää, että sota on hävitty ja Tomaniassa on aselepo.

Sotilas toipuu sairaalassa muistinsa menettäneenä. Aikaa kuluu ja Hynkel nousee valtaan Tomaniassa. Katsojalle selviää, että sotamies on juutalainen parturi. Seuraa kuuluisa kohtaus puhujankorokkeelta. Hynkel (Charles Chaplin) puhuu vierasmaalaisen mielestä aidontuntuista saksaa (tomaniaa) ja kansajoukot hurraavat. Hänellä tuntuu olevan todella suuret suunnitelmat ja tahto niiden toteuttamiseen. Hän vastustaa demokratiaa ja sananvapautta. Hän puhuu juutalaisia vastaan. Hänen mielestään Tomanian on valmistauduttava uhrauksiin. Sisäministeri Garbitsch (Henry Daniel) on läsnä Hynkelin taustajoukoissa ja seuraa Hynkeliä varjon tavoin. Garbitsch kehuu Hynkelin puhetta. Äidit ja lapset lahjoittavat diktaattorille kukkia, kun hän lipuu väkijoukkojen ohitse.

Seuraavaksi ollaan Ghetossa, jossa juutalaiset vielä viettävät normaalia elämää. Mr. Jaeckel (Maurice Moscovitch), joka omistaa juutalaisen parturin puodin, on huolestunut Hynkelin puheesta, sekä parturista, joka viruu sairaalassa. Jaeckel on nuoren orpotytön Hannahin (Paulette Goddard) kasvatti-isä. Hannah toimii taloudenhoitajana ja elättää siten itsensä. Eräänä päivänä muistinsa menettänyt sotamies karkaa sairaalasta ja ilmestyy Ghettoon. Hän muistaa parturin liikkeensä, jonka luulee hylänneensä vasta äskettäin. 

Kun saksalaiset sotilaat saapuvat terrorisoimaan juutalaisten liikkeitä, Hannah auttaa Parturin (Charles Chaplin) pinteestä, ja he kohtaavat ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Hannah neuvoo parturia piiloutumaan, sillä lisää saksalaisia on tulossa. Parturi aiotaan hirttää, mutta hän pelastuu, kun paikalle osuu korkea-arvoinen upseeri Schultz (Reginald Gardiner), joka onkin samainen lentäjä, jonka Parturi pelasti vuosia sitten.

Seuraavassa kohtauksessa ollaan Hynkelin palatsissa. Diktaattori on työn touhussa ja palvelijat hääräävät hänen ympärillään. Välillä hän poseeraa kuvanveistäjälle ja maalarille. Hynkelille esitellään tekniikan viimeisiä saavutuksia kuten luodinkestävä univormu, tiiviisti pakattu laskuvarjo ja uudentyyppinen myrkkykaaasu. Kaikki nämä keksinnöt ovat enemmän tai vähemmän susia. Yksityisajallaan Hynkel soittaa pianoa. Garbitsch saapuu neuvottelemaan valtakunnan talouden tilasta, sekä alamaisten ahdingosta. Garbitsch suosittele juutalaisten eliminoimista ja hyökkäystä Osterliziin.

Parturi on nyt työn touhussa liikkeessään, leikatessaan hiuksia hän saa tietää Gheton tapahtumista. Parturi on viimeisiä miehiä, joita ei ole viety keskitysleirille. Parturi leikkaa myös Hannahin hiukset ja he keskustelevat yhteisistä toteutumattomista haaveista. Hannah toivoo vihan pian loppuvan, jotta kaikki saisivat elää vapaata elämää. Parturi ja orpotyttö ovat kuin luotuja toisilleen. Parturi tekee työtään klassisen musiikin tahdissa ja useimmiten asiakkaat ovat tyytyväisiä lopputulokseen.  

Välillä kuvataan Hynkelin puuhia toimistossaan. Garbitsh kertoo diktaattorille, että työntekijät lakkoilevat. Hynkel määrää heidät kaikki suoralta kädeltä ammuttavaksi. Hynkelin mielessä häämöttää puhdas sinisilmäinen ja vaaleatukkainen rotu. Garbitsh ruokkii Hynkelin suuruudenhulluutta. Hynkel leikkii maapallon muotoisella ilmapallolla ja haaveilee maailmanvalloituksesta. Garbitsh kertoo, että Osterlizin valtaus viivästyy, sillä sotakoneisto vaatii rahoitusta. Kun Schulz kieltäytyy määräyksestä lähteä tuhoamaan Ghettoa, Hynkel lähettää hänet keskitysleirille.

Parturi ja Hannah kuulevat kadulla Hynkelin puheen, ja kauhistuvat juutalaisiin kohdistuvasta vihasta. Hynkel alkaa tuntua heidän silmissään yhä enemmän mielipuolelta. Kun Schultz on vangittu mikään ei enää estä saksalaisten tunkeutumista Ghettoon heidän saapuessaan pidättämään parturia. Mutta Schulz on paennut ja saapuu Ghettoon kokoamaan miehiä taisteluun Hynkeliä vastaan. Keskitysleiri uhkaa nyt kaikkia Parturin ystäviä. Pian Ghettoa tyhjennetään ja Hannah ystävineen lähtee pakomatkalle Osrerliziin.

Hynkel saa kuulla, että Bakterian diktaattori Napolini (Jack Oakie) aikoo myös hyökätä Osterliziin. Napolini ja Hynkel sopivat tapaamisesta, ja Napolini kutsutaan Tomaniaan juhlavastaanotolle. Junan saapuessa vastaanottokomitea törttöilee ja pian sattuu muitakin kommelluksia. Garbitsh ehdottaa Hynkelille psyklogista taktiikkaa Napolinin suhteen. Napolinin halutaan tuntevan itsensä alempiarvoiseksi. Hynkel leveilee esittelemällä sotakalustoaan suuressa paraatissa. Hynkelin ja Napolinin kesken syntyy riitaa Osterlizin kohtalosta. Sopimuksen mukaan kumpikin vetäytyy maasta, mutta he riitelevät siitä, kumpi vetäytyy ensin.

Schultz ja Parturi pakenevat vankilasta ja suuntaavat kohti Osterlizia. Hynkel on suunnitelman mukaan sorsastamassa lähettyvillä. Omat sotilaat sekoittavat hänet Parturiin ja vangitsevat hänet. Tomanialaisiksi sotilaiksi naamioituneet kaverukset päättävät vetää roolinsa loppuun asti. Parturi puolestaan on kuin ilmetty Hynkel ja näin heidän osansa vaihtuvat. Hyökkäys Osterliziin alkaa väärän miehen johdolla. Lopussa kuulemme sankarimme ”Hynkelin” puheen, joka on täysin vastoin odotuksia. Hän puhuu vapauden ja veljeyden puolesta vihaa ja ahneutta vastaan. Sotakoneisto on tarpeeton ja onnellinen elämä sallittu kaikille. Parturi muistaa Hannahin ja osoittaa sanansa tälle.

Lainaamani DVD:n kannessa Chaplin on Diktaattorin hahmossa juuri sellainen, joksi olin hänet kuvitellut. Mieleeni ovat painuneet vahvimmin kohtaukset, jossa Hynkel leikittelee maapallolla, sekä Hynkelin esiintyminen puhujankorokkeella suuren yleisön edessä, jonka jo silloin ymmärsin olevan täyttä jargonia.

Diktaattorissa Chaplin tekee pesäeroa kulkurihahmoon. Elokuva on Chaplinin myöhäisemmän uran hedelmiä, mutta koomikon luovuus ei tunnu vähentyneen yhtään. Elokuvassa nähdään paljon sellaista, mitä Chaplinin aiemmissa ohjaustöissä ei ollut. Elokuvassa on nimittäin ääni. Hitleriä on vaikea kuvata ilman sanoja, sillä hän vaikutti kansalaisiin ennen kaikkea puhetaitonsa avulla. Puhe paljastaa Chaplinin ajatukset komiikan taustalla. Katsottuani Diktaattorin nuorempana, se vaikutti suuresti siihen, millaiseksi Hitlerin nykyisin miellän. Jälkeenpäin olen pohtinut, miten Hitlerin persoonaan ylipäänsä voi suhtautua myötätuntoisesti.

Chaplin imitoi hämmästyttävän todentuntuisesti Hitlerin puhetapaa. Chaplin tuskin osasi sanaakaan Saksaa (Tomaniaa), mutta hän löytää kansalle luonteenomaisen tyylin puhua. Chapllin päästää luovuutensa valloilleen ja improvisoi suuren osan puheestaan. Chaplinin ulkoinen olemus natsitervehdyksineen ja pikkuviiksineen on kuin kopio kaikkien tuntemasta yksinvaltiaasta. Yhdennäköisyys paistaa silmään, vai onko se vain häivähdys maskin takana? Chaplin onnistuu löytämään diktaattorin käytöksestä koomisia piirteitä. Tomanian diktaattorin karisma ja itsevarmuus tekivät kansaan suuren vaikutuksen. Diktaattori on kahden täysin vastakkaisen ihmistyypin tutkielma. Chaplin tekee itsensä naurunalaiseksi, mutta kummankin hahmon kohdalla eri tavalla.  Kaksoisroolissaan Chaplin käsittelee vihamielisyyttä, jonka Gheton asukkaat kokivat Hynkelin taholta. Katsoja punnitsee kummankin henkilön painoarvoa heidän tekojensa ja puheidensa perusteella.

Tomanian diktaattori oli todellakin kyllin röyhkeä unelmoidakseen maailmanvalloituksesta. Elokuvan teemana on vallanhimo ja sen turmeleva vaikutus ihmismieleen. Diktaattori on ehkä myös puolustuspuhe sille, että ilkeinkään ihmismieli ei ole täysin pimeä. Hitler oli kuin pahuuden ruumiillistuma, eikä elokuva halua tuota ulkokuvaa kirkastaa. Tomanian todella pahat ihmiset vaikuttivat kulisseissa. Hitlerin oli vain pahuuden välikappale. Hynkelillä oli luotettunsa, mutta muuten hän kohteli Tomanian kansalaisia alamaisinaan. Itsevaltiaan ympärillä riitti hännystelijöitä. Hynkelin suosiosta kilpailtiin, mutta hänen äkkinäisiä mielenliikkeitään pelättiin.

Toisen Maailmansodan aikana hyvän ja pahan tasapaino järkkyi historiallisella tavalla. Atlantin toisella puolella seurattiin kauhulla tuon itsevaltiaan jokaista liikettä. Chaplinin mestariteos syntyi aikana, jolloin sota yhdisti vapaita kansakuntia ennennäkemättömällä tavalla. Chaplin kritisoi voimakkaasti ylikansallismielisyyttä. Vuosisadan alkupuolella kansallissosialismi oli universaali ongelma, eikä edusta vain yhtä aatetta, tai yhden ihmisen mielihalua. Samanlaisia ajatuksia leviää yhä tänäkin päivänä sekä yksittäisten ihmisten, että kokonaisten kansanliikkeiden edellä. Huumorin avulla tuodaan esiin koko aatteen käsittämättömyys.  

Tuttu kulkurihahmomme on yhä taustalla, vaikka komiikka ei enää kumpua kömpelyydestä, niin kuin aiemmissa töissä. Näemme Gheton kadulla pienen vilauksen roolihahmostaan tutussa kostyymissaan. Chaplin taipuu moniin erilaisiin rooleihin. Juutalaisen parturin hahmo on inhimillinen mutta piirun verran realistisempi kuin Kulkuri. Chaplin ei muutenkaan hylännyt alter egoaan. Tämä näkyy elokuvan alkukohtauksessa ja Ghetton kadulla.   

Kahden sukulaissielun välinen rakkaustarina ja tunteellisuus ovat vastapainona Hynkelin yksipuoliselle vihan ja ylpeyden sävyttämälle perusluonteelle. Hannah on sama voimakastahtoinen orpotyttö, kuin vastaavassa roolissaan Nykyajassa. Kahden diktaattori tapaaminen on elokuvan hauskimpia kohtauksia. Kahden yhtä armottoman luonteenlaadun kohtaamisesta ei voi syntyä muuta kuin sanasota. Juutalaisen parturin ja nuoren Hannahin kemiat kohtaavat Gheton kaduilla. Edellisen kerran näimme Goddardin Nykyajassa hyvin samankaltaisessa roolissa. Elokuvan loppu ei ole normaalin rakkaustarinan loppu. Juutalainen parturi Hannah joutuvat eroon toisistaan. Elokuvan päättää juutalaisen parturin puhe, joka on jäänyt historiaan kuolemattomana kannanottona rauhan ja suvaitsevaisuuden puolesta. Diktaattorin ja parturin hahmot yhdistyvät tuossa puheessa. Mikäpä ei tekisi suurempaa vaikutusta, kuin kuulla nuo sanat yksinvaltiaan itsensä suusta.

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: The Great Dictator
  • Ohjaaja: Charlie Chaplin
  • Käsikirjoitus: Charlie Chaplin
  • Julkaisuvuosi: 1940
  • Genre: seikkailu, komedia
  • Palkinnot: —
  • Näyttelijät: Charlie Chaplin, Paulette Goddard, Jack Oakie, Reginald Gardiner, Henry Daniel, Maurice Moscovitch

2 Comments

  1. J. Jörgensen

    Filmi (valmistui siis 1941) esitettiin tiettävästi myös Hitlerille, mutta tarina ei tiedä kertoa mitä mieltä Aatu siitä oli. Todella sääli, mutta ehkä Hitlerin huumorintaju ei olisi riittänyt nauramiselle omalle parodioidulle hahmolleen.

  2. v-bucks generator

    This design is incredible! You obviously know how to keep a reader amused.
    Between your wit and your videos, I was almost moved to start my own blog (well, almost…HaHa!) Excellent job.

    I really loved what you had to say, and more than that, how you presented it.
    Too cool!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *