Valikko Sulje

Whiplash

Damien Chazellen käsikirjoittama ja ohjaama Whiplash menestyi pieneen budjettiinsa nähden oikein hyvin. Tarinan kaksi keskeisintä henkilöä ovat jazzrumpali (Miles Teller) ja hänen opettajansa (J. K. Simmons). Simmons voitti sivuosa oscarin persoonallisista ansioistaan ankarana opettajana. Whiplash oli elokuva-akatemian valitsemana ehdolla parhaaksi elokuvaksi vuonna 2014. Kriitikot ylistivät elokuvaa Chazellen yksinkertaisen mukaansatempaavasta käsikirjoituksesta. Tapahtumaympäristönä on kuvitteellinen Shafferin konservatorio.      

Päähenkilö Andrew Neiman on 19-vuotias omapäinen ja määrätietoinen jazzrumpali Shafferin maankuulussa akatemiassa. Ensikohtauksessa tutustumme hänen soittotaitoonsa. Tarina alkaa rumpusoololla, johon Andrew tuntuu olevan syventynyt. Hänen teknisesti taidokas eläytyminen lyömäsoittimiinsa antaa hyvän ensivaikutelman. Hän soittaa kiihkeästi ja tahtia koko ajan nopeuttaen. Eläkeikää lähestyvä opettaja Terence Fletcher saapuu yllättäen varjoisaan huoneeseen. Hän on pitänyt Adrewta jonkin aikaa silmältä, mutta nyt he tapaavat ensimmäisen kerran.  Adrew on ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Shafferin ja tuntee Fletcher maineen kykyjenetsijänä. Fletcher puhuu alusta alkaen loukkaavaan sävyyn eikä Adrew osaa aavistaa tulevasta. Fletcher pyytää Adrewta näyttämään soittotaitonsa.

Päivän päätteeksi Andrew lähtee kaupungille ja illalla tunnelma on kiihkeimmillään. Kamera kuvaa pilvenpiirtäjien valoja ja elämää kaupungilla. Elokuvateatterin kassalla Andrew tapaa tutun Nicole nimisen tytön. Andrewilla ei näytä olevan sielunkumppania, eikä montaakaan todellista ystävää. Elokuvasalin hämärässä hän vaihtaa muutaman sanan isänsä kanssa, joka tuntuu olevan hänen vahvin tukipilarinsa. Pian Andrew pyytää Nicolea ulos ja tämä suostuu.

Koulun Jazz-bandin harjoituksissa hän tapaa opiskelijatovereitaan. Bandi soittaa klassisia kappaleita tummaihoisen mentorin johdolla. Konservatoriossa Andrew tuntuu olevan kotonaan, vaikka harjoittelee mieluiten yksinään. Kesken harjoituksen Fletcher tunkeutuu muitta mutkitta luokkahuoneeseen. Hän haluaa Andrewn mukaan omaan bändiinsä. Eräänä iltana Andrew saapuu Fletcherin bändin harjoituksiin. Hän on nyt orkesterin uusi vahvennus. Fletcher itse saapuu täsmälleen sovitulla kellonlyömällä. Hiljaisuus vallitsee, sillä kaikki kunnioittavat kokenutta opettajaa. Fletcher osoittautuu tiukkasanaiseksi jopa rääväsuiseksi mentoriksi, joka ei peittele tunteitaan.

Orkesteri aloittaa soittamalla Whiplash-nimisen kappaleen. Kaikki tuntuu synkkaavan, mutta Fletcher ei ole tyytyväinen. Fletcher nostaa epäonnistujat esiin ja simputtaa heitä armotta. Hän ottaa silmätikukseen Elmeri nimisen pojan ja arvostelee häntä muiden kuullen. Hän ei ole tosiasiassa kiinnostunut siitä, kuka soittaa väärin vaan nauttii saadessaan ihmiset nolostumaan ja hämilleen.

Fletcher haluaa Andrew keskittyvän soittamiseen. Opettaja ja oppilas tuntuvat ensi alkuun ymmärtävän toisiaan. Kun tulee Andrewn vuoro loistaa ja hän saa sivunkääntäjän roolin sijaan kokeilla rumpuja. Andrew:lla on vaikeuksia pysyä tempossa, ja Fletcher ryöpyttää tätä pikkuasioiden johdosta. Hän kiusaa häntä säälimättä koko bändin katsellessa.  Fletcher antaa ymmärtää, että hänen bändissään ei suvaita epäonnistujia. Kun Andrew saapuu kotiin, hän kuuntelee rumpusettejä kuuluisilta soittajilta unohtaakseen nöyryytyksen.

Andrew löytää elämälleen suunnan tapailemalla Nicolea. Musiikki tuntuu kiinnostavan Nicolea, vaikka hän itse opiskelee jotain aivan muuta. Nicole kertoo olevansa oppilaana Fordhamin collegessa. Heillä kummallakaan ei ole vielä kummempia tavoitteita elämälle. Andrew kertoo olevansa kiinni jazz-bandin rumpalin paikassa Shafferin konservatoriossa.

Andrew joutuu tosipaikan eteen, kun bändi osallistuu Cherbrookin jazz-kilpailuun. Lämmittelyssä Fletcher painostaa bändin jäseniä yrittämään kovemmin. Andrew on edelleen sivunkääntäjän roolissaan aliarvostettu. Kun Adrew hukkaan nuottikansion Fletcher ottaa hänet puhutteluun. Soittaminen ei kuitenkaan onnistu ilman nuotteja. Mutta nyt tarvitaan Andrewta, sillä hän osaa nuotit ulkoa. Niinpä hän syrjäyttää Tannerin ykkösrumpalin paikalta. Whiplash sujuu nyt paremmin, ja bändi voittaa kilpailun.

Andrew tasapainottelee nyt Nicolen kanssa vietetyn ajan ja Shafferista nostetta saaneen uraputkensa välillä. Perheillallisella tulee puheeksi Andrewn soittotaito. Perheenjäsenet kuulustelevat Andrewta hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan. Adrew tuntuu saavan arvostusta vain konservatorion ovien sisäpuolelta.

Pian hän kertoo Nicolelle, että he eivät voi enää tavata toisiaan. Andrew on nyt maan paras jazz-rumpali, ja hän haluaa keskittyä uraansa. Andrew yrittää nyt tosissaan osoittaa Fletcherille, että hänellä on kykyjä soittaa bändissä.

Kun Fletcher valitsee Connelly nimisen pojan ykkösrumpaliksi, kilpailuasetelma on valmis. Fletcher sanoo, että Andrewn on ansaittava paikkansa. Fletcher yllättää bändinsä kertomalla tarinan toisen vuoden opiskelijasta, joka ponnisteluistaan huolimatta ei menestynyt ennen kuin Fletcher otti hänet bändiinsä. Tämä poika kuitenkin on sittemmin kuollut auto-onnettomuudessa. Fletcher päästää tunteet pintaan, vai yrittääkö hän vain tehdä vaikutuksen oppilaisiinsa? Kaikki saavat osansa Fletcherin oikkuilusta. Hän puristaa viimeisetkin mehut Adrewsta.

Andrew myöhästyy Dunnellin jazz-kilpailun harjoituksista, ja Fletcher valitsee Connellyn soittamaan. Sanaharkka syntyy heidän välilleen ja Fletcher taipuu suomaan Andrewlle mahdollisuuden mutta uhkaa erottaa hänet yhdenkin virheen takia. Matkalla estradille Andrew joutuu auto-onnettomuuteen, ja saapuu estradille myöhässä ja verissä päin. Fletcher toteuttaa uhkauksensa; Andrew hyökkää hänen kimppuunsa ja poistuu paikalta raivon vallassa. Tästä hyvästä Andrew erotetaan koulusta. Näyttää siltä, että Fletcher pääsee kuin koira veräjästä.

Niinpä Andrew siirtää rumpusettinsä sivuun, ja unohtaa pyrkimyksensä huipulle. Seuraavana kesänä kaikki on takanapäin ja Andrew on päässyt yli tapahtuneesta. Hän on kuitenkin sivuraiteella elämässään. Hän näkee kadulla ilmoituksen Terence Fletcheristä ja tämän bändistä, jotka ovat tulossa yökerhoon soittamaan. Kun Andrew saapuu paikalle, selviää, että Fletcher on saanut potkut opettajan tehtävästään. Hän tuntuu olevan aidosti pahoillaan ja kertoo tarkoituksensa olleen vain painostaa oppilaitaan ylittämään itsensä. Kiusaaminen oli vain hänen tapansa vaikuttaa asioihin.

Fletcher ottaa Andrewn mukaan bändiinsä ja pian seuraa ensiesiintyminen täpötäydessä konserttisalissa. Ennen soiton alkua Fletcher antaa yhdellä kuiskauksella ymmärtää, että hän tiesi Andrewn olevan vastuussa erottamisestaan. Hän haluaa nöyryyttää Andrewta vielä viimeisen kerran. Paljastuu, että Fletcher on valinnut toisen Andrewlle täysin tuntemattoman kappaleen esitykseen. Andrew soittaa näppituntumalta ja toivoo, että yleisö ei huomaa mitään. Mutta kun tulee seuraavan kappaleen vuoro, Andrew valitsee itse kappaleen, ja bändi tulee täysillä mukaan. Flether on silminnähden raivoissaan. Elokuva päättyy Andrewn sooloon.

Flertcherin sanoin Jazz-musiikki tekee kuolemaa, ja sanoissa on toinen puoli totta. Jazzia taidemuotona suositaan nykyisin vain konservatorioiden ovien sisäpuolella. Suuria Jazz-muusikoita ei enää synny. Muut tyylisuuntaukset ovat ottaneet vallan populaarikulttuurissa. Jazz-musiikkiin keskittyvä elokuva on ohjaajalta omaperäinen ratkaisu – jotain sellaista, mitä ei ole vielä kokeiltu. Jazzia enää harvemmin kuulee amatöörien soittamana. Enkä sitä kuullessani useinkaan ole kiinnittänyt huomiota rumpuihin. Lyömäsoittimet ovat kuitenkin tärkeä osa kokonaisuutta ja on hienoa, että ne on nostettu elokuvassa esiin.   

Hirviömäinen opettajapersoona saa ihmettelemään, vieläkö tuollaisia tapauksia on huippukonserva-torioiden palkkalistoilla. Fletcher antaa ymmärtää, että hän on bandin ehdoton pomo, ja käyttäytyy kuin yksinvaltias. Oppilaat eivät voi muuta kuin yrittää sopeutua hänen oikkuihinsa. Veteraaninäyttelijä Simmons solahtaa ilkeämielisen opettajan rooliin luontevasti. Hän esittää hänelle kirjoitetut vuorosanat raivokkaasti, ja luultavasti jonkin verran improvisoiden. Saiko Simmons osastaan Oscarin siitä syystä, että ylitti kaikki siveellisyyden rajoitukset demonisessa roolissaan? Andrew ja Fletcher ottavat mittaa toisistaan tavalla, joka jättää varjoonsa monet modernissa elokuvassa nähdyt henkien taistot.  

Miles Teller tekee myötätuntoa herättävän roolin lahjakkaana muusikkona, jonka tie nousee pystyyn yhden ainoan ihmisen vihamielisyyden seurauksena. Whiplash on kertomus kunnianhimosta ja omistautumisesta ja pinnan alla kytevästä pahuudesta. Elokuvan käännekohdasta ei puutu dramatiikkaa, ja kertomus on osattu lopettaa oikeassa kohtaa. Whiplashin vastaparin kohtalo jää avoimeksi ja saa katsojan mielikuvituksen liikkeelle. Miten sinä itse (katsoja) olisit halunnut elokuvan lopettaa?

Whilplash on tapahtumiltaan ja juonenkulultaan pieni ja simppeli draama, jonka taiteelliseen puoleen on panostettu. Whiplash on saanut osuvasti nimensä Hank Levyn jazz-kappaleesta. Elokuvan tapahtuma-ympäristönä ovat konservatorioiden hiljaiset käytävät ja äänieristetyt luokkahuoneet. Katsoja pääsee kurkistamaan ammattimusiikin syntysijoille. Elokuvan taustatiimillä tuntuu olevan musiikin tekninen kieli hallussa, ja vaikka suuri osa siitä jää katsojalle hämäräksi, antaa se uskottavan kuvan ammattimuusikosta. Orkestereiden rekvisiitta on Whiplashissa otettu todella vakavasti. Tunnelma estradilla on täynnä jännitystä ja tämä on ehdottomasti elokuvan parasta antia. Elokuvassa ei ole varsinaista soundtrackia, vaan tunnelmaa sävyttävät orkesterin soittamat kappaleet. Elokuvassa kuullaan suuri määrä katkelmia tunnetuista Jazz-kappaleista. Kappaleet ovat minulle suurimmaksi osaksi tuntemattomia.

Andrewn rumpusoolot tuntuvat aluksi huikaisevan upeilta, mutta kuitenkin hengettömiltä. Pääosan- näyttelijän todellisista soittotaidosta on hankala sanoa, mutta minuun improvisointi ei vedonnut. Andrew on asettanut riman itselleen todella korkealle ja onnistumisen paine on suuri. Taistelu ykkösrumpalin paikasta on kolmen kauppaa, ja Andrew on valmis käyttämään kyynärpäitä. Miller näyttelee ilmeettömästi, mutta hänen ahdingonsa voi jokainen katsoja tuntea sisimmässään.               

Elokuvaan on ujutettu mukaan pieni romanssi, joka elokuvan juonen kannalta jää kuriositeetiksi. Andrewn tyttöystävälle ei ole kirjoitettu kovin merkittäviä vuorosanoja. Taustahenkilöistä Andrewn isää näyttelevä Paul Reiser antaa kuvan huolehtivaisesta ja poikansa mielenliikkeitä ymmärtävästä yksinhuoltajasta. Miles Telleriltä toivoisi näyttelemiseen lisää rohkeutta. Sitähän ikä tuo tullessaan, ja tämä rooli ei varmasti jää hänen viimeisekseen. Eräässä kohtauksessa Andrewia näyttelevä Teller haastaa Fletcherin hänen omassa sanaleikissään ja tuo itsestään esiin kokonaan uuden puolen.

Andrewia voi pitää elokuvan päähenkilönä, mutta Fletcherin päällekäyvä persoona varastaa ajoittain shown. Fletcherillä tuntuu olevan tarve nöyryyttää oppilaitaan tarttumalla jokaiseen mahdollisuuteen loukata oppilaitaan. Aluksi Andrew yrittää miellyttää Fletcheriä, mutta tämä osoittautuu pian mahdottomaksi tehtäväksi.  Fletcherin ruokoton käytös tarttuu lopulta myös Andrewhin. Hän saa Andrewn hylkäämään ystävällisen ja sympaattisen olemuksensa. Tarinan päätös on päähenkilön kannalta onneton, mutta loppunäytös tyydyttää loukkaantuneen katsojan mieltä.

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: Whiplash
  • Ohjaaja: Damien Chazelle
  • Käsikirjoitus: Damien Chazelle
  • Julkaisuvuosi: 2014
  • Genre: draama
  • Palkinnot: 3 Oscaria (Academy Awards), 1 Golden Globe,  3 BAFTA
  • Näyttelijät: J. K. Simmons, Miles Teller, Paul Reiser, Melissa Benoist

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *