Rikos on ollut lukemattomien elokuvien aiheena, mutta kuinka rikollisen elämä jatkuu vankilan seinien sisäpuolella? Tällaisia elokuvia on vain kourallinen. Elokuva kertoo muutaman miehen uhkarohkeasta yrityksestä paeta murtovarmana pidetystä Alcatrazin vankilasta. Elokuvan päähenkilöillä on esikuvansa todellisessa historiankirjoituksessa. Tarinaa on väritetty useilla mielenkiintoisilla sivuhahmoilla. Vankilanjohtaja on esimerkiksi täysin fiktiivinen hahmo. Pako Alcatrazista on ohjaaja Don Siegelin ja Clint Eastwoodin pitkään jatkuneen yhteistyön tulos. Siegelin elokuvassa on vain vähän dialogia – tapahtumaympäristö puhuu puolestaan kuvien ja äänien, jopa hiljaisuuden kautta.
Eletään alkuvuotta 1960. San Franciscon lahdella sijaitsee luoksepääsemätön jylhä kalliosaari, jonne on sijoitettu Alcatrazin vankila. Marssimusiikin soidessa tarinan päähenkilö Frank Morris (Clint Eastwood) saatetaan alukseen, joka vie hänet saarelle. Käsistään ja jaloistaan kahlehdittuna häntä vartioidaan tarkasti. Pian näemme vankilan muurit ja valonheittimet vartijoineen. Morris tuodaan vankilan vastaanottohuoneeseen, jossa hänen on riisuuduttava terveystarkastusta varten. Sitten hänet viedään alastomana selliinsä aavemaisen hiljaisuuden vallitessa. Muiden vankien pahansuopaisen läsnäolon pystyy aistimaan.
Aamun valjetessa kello soi ja vangit lasketaan, minkä jälkeen heidät viedään aamiaiselle. Vangit pääsevät selleistään harvoin ja aina saman kaavan mukaan pukeutuneina. Kaikki tapahtuu kurinlaisesti tiettyjen rutiinien mukaisesti. Morris katselee uteliaana ympärilleen ja panee merkille asioita. Ruokasalissa Frank saa ensikosketuksen häirikköön nimeltä Wolf, jolla on oma tapansa toivottaa tulokas tervetulleeksi. Salissa hän tapaa keski-ikäisen Litmuksen, jolla on mukana pieni hiiri.
Vankilanjohtaja (Patrick McGoohan) toivottaa Frankin tervetulleeksi. Tutkailtuaan Morrisin papereita, hän haluaa kertoa Alcatrazista muutamia seikkoja. Vankila on jaettu A, B ja C osastoihin, sekä pahamaineiseen D-osastoon. Kaikki vangit asuvat yksin, heidän elämäänsä rajoitetaan paljon, mutta heidän annetaan peseytyä. Työnteko on sallittu sellaisille, jotka ovat sen ansainneet. Johtaja teroittaa, että vangin käytöksellä ei ole merkitystä hänen kohtelulleen. Vangeista ei ole tarkoitus kouluttaa hyviä kansalaisia. Morrisilla on jo useampi pakoyritys takanaan, joten sen takia hänet on tuotu Alcatraziin.
Vankilan suihkussa Frank tapaa uudestaan Wolfin, joka on seksuaalisesti kiinnostunut hänen kaltaisistaan. Lähentely-yritys päättyy iskuun Wolfin palleaan. Morrisille tarjotaan työtä vankilan kirjastossa. Musta kirjastonhoitaja English nimeltään istuu elinkautista taposta tai murhasta tulkinnan mukaan. Hänen tuomioonsa vaikutti se, että uhrit olivat valkoisia. Hänen mukaansa vankilaelämä voi joko vahvistaa luonnetta tai saattaa romahduksen partaalle. Eristysselliin D-osastolle joutuminen on kauhun paikka monelle vangille. Frank aloittaa työnsä kirjakärryjen kanssa.
Vankilan pihamaalla vangit ovat ryhmäytyneet – Frank tapaa intohimoisen maalarin (Roberts Blossom), joka esittäytyy Doc:ksi. Frank tutustuu myös kukkulan kuninkaaseen (Paul Benjamin), joka on onnistunut kipuamaan vankien hierarkiassa korkeimmalle paikalle. Kuningas kertoo, että kukaan ei ole paennut saarelta elävänä tiukkojen turvatoimien takia. Kallioperään ei voi kaivaa tunneleita. Mantereelle on 1,5 kilometrin uintimatka kovassa merenkäynnissä.
Parin päivän kuluttua Frankille annetaan toinen työ verstaalla käsitöiden valmistuksen parissa. Frank ystävystyy Litmuksen kanssa ja heidän puheenaiheensa koskee pakoa. Jokaisessa rakennuksessa on heikkoutensa, ja Frank on aikonut löytää sellaisen. Wolf yrittää kostaa pihamaalla puukkonsa kanssa, mutta Frank on valppaana. Tappelu päättyy vartijan väliintuloon. Morris lähetetään eristysselliin D-osastolle. Eristys on pienen pieni valoton huone, jossa ajantaju katoaa nopeasti. Päivien kuluttua Frank pääsee takaisin omaan selliinsä.
Frank saa keskusteluyhteyden viereiseen selliin Charley Butts (Larry Hankin) nimiseen mieheen. Frank ja nämä muutamat vangit muodostavat nyt tiiviin ystäväporukan. Doc on tarttunut mielenkiintoiseen aiheeseen – hän maalaa vankilan johtajan muotokuvaa. Kun johtaja näkee Docin työskentelevän oman kuvansa parissa, hän haluaa kieltää Docilta maalausharrastuksen. Maalaaminen on Docin elämän koko sisältö. Verstaalla hän katkaisee toisen kätensä sormet kirveellä vastalauseeksi ja vartijoiden kauhistukseksi. Frankia huomaa tapahtuneen ja peittää vain vaivoin vihansa.
Torakka sellissä kertoo Frankille, että jostain pääsee ulos. Ruokasalissa Frank tapaa Anglinin veljekset, jotka haluavat ottaa osaa pakosuunnitelmaan. Frank alkaa kovertaa sellinsä haperoa seinää, aina kun vartijan silmä välttää. Pihamaalla vaihdetaan elämänkokemuksia. Joskus vangit saavat katsoa elokuvia, joiden aihepiiriä vartioidaan tarkasti. Jokaisella on vankilaan joutumiselle omanlaisensa syy. Myös Butts ilmaisee halukkuutensa ottaa osaa pakosuunnitelmaan. Frank kertoo ystävilleen keksineensä pakoreitin. Huoltokanavaan on mahdollista päästä, ja sieltä edelleen katolle. Jos peittää jälkensä on pieni mahdollisuus, että pako voi onnistua. Muuta rekvisiittaa ovat valenuket ja sadetakeista tehty lautta, jolla on tarkoitus seilata läheiselle Anglinin saarelle.
He alkavat kaivaa tunnelia vuorotellen. Ruokatunnilla vaihdetaan tietoja suunnitelman edistymisestä. Frankin neronleimaus on valmistaa lusikasta itselleen parempi työkalu, jolla kaiverrus sujuu nopeammin. Irtonainen aines viedään vaatteissa pihamaalle. Myös Litmus on mukana juonessa, vaikka ei itse aio paetakaan. Kaikki tämä tehdään vartijoiden näkemättä ja kuulematta. Välillä temppu on lähellä paljastumista, mutta Frankin puhetaito pelastaa tilanteen. Viimein tuuletusaukon ristikko antaa periksi ja reitti vankilan rakenteisiin on auki. Frank mahtuu ryömimään aukosta sellin ulkopuolelle.
Nuket ovat valmiina ja suunniteltu lähdön hetki lähenee. Vastassa on vielä monia esteitä, mutta pian Frank ja John ovat ilmanvaihtokanavassa. Vielä yhdet kalterit on murrettava ennen pääsyä katolle. Vartijat ovat tarpeeksi hölmöjä ja jättävät muutaman asian tarkistamatta. Eräänä tiistai-iltana he ovat valmiina lähtöön. He läpäisevät vielä yllätystarkastuksen, jonka jälkeen Morris aiotaan viedä toiseen selliin. Illalla kaikki vangit ovat liikenteessä. He pääsevät katolle ja sieltä sadevesiputkea myöten alas. Butts tulee myöhässä heidän perässään, mutta Frank ja Anglinit eivät jää häntä odottamaan.
Meren rannassa he puhaltavat lauttansa täyteen ja hyppäävät sen varaan veteen. Tästä eteenpäin tarina ei tiedä kertoa heidän kohtalostaan. Vankilanjohtaja on varma siitä, että he ovat hukkuneet. Lahden ympäristössä järjestetään laaja etsintäoperaatio, mutta heidän ruumiitaan ei koskaan löydetä. Alcatraz suljettiin vajaa vuosi myöhemmin.
Varsinaisen juonikuvion lisäksi elokuva kertoo muurien sisäpuolisesta elämästä vankien näkökulmasta. Kirjasto, verstas ja pihamaa ovat hyvin tuttuja miljöitä vankilan muurien sisäpuolella. Tapahtumapaikkoina ne tekevät elokuvasta mielenkiintoisemman ja pakosuunnitelman kannalta ne olivat erittäin suuressa roolissa. Enemmän kuin fyysiset esteet, paon suunnittelu ja toteutus oli henkisesti raskasta. Lähdön hetkellä Charley Butts niminen vanki ei peloltaan pysty toimimaan ja pako menee hänen osaltaan myttyyn.
Alcatrazin asukit olivat värikästä porukkaa, mukaan mahtui raiskaajia ja murhamiehiä ja pikkurikollisia. Alcatrazin muurien uskottiin pitävän sisällään kaikkein vaikeimmat Yhdysvaltain oikeusjärjestelmää halventavat tapaukset. Jopa gangsteripomo Al Caponen tiedetään istuneen tuomiotaan kyseisessä vankilassa. Frank Morris on pankkiryöstäjä, jolla on takanaan useita pakoyrityksiä eri vankiloista.
Useimmat vangit alistuvat kohtaloonsa, mutta Frank Morrisin kaltaisilla ihmisillä on otsaa pitää itseään rangaistuslaitoksen sääntöjen yläpuolella. Joillekin vankilan kurinpitoon ja sääntöihin alistuminen tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Morrisilla on poikkeuksellinen visio, kokemusta ja päättäväisyyttä suoriutua tällaisesta mahdottoman tuntuisesta tehtävästä. Kaikki vankilan sisäiset käytännöt ja vartijoiden mielenliikkeet oli otettava huomioon. Päähenkilöiden kärsivällinen ja saumaton yhteistyö kannattelee uhkaavien tilanteiden yli.
Vankilan ulkoiset puitteet on kuvattu hyvin autenttisessa ympäristössä valonheittimineen ja vartiotorneineen. Alcatrazin maine on yhä tallella, vaikka vankilan sulkemisesta on lähes 60 vuotta. Alcatrazista toimintavarmuudesta levitetyt huhupuheet eivät houkutelleet useimpia vankeja yrittämään. Porsaanreikiä oli kuitenkin runsaasti välillä hyvinkin odottamattomissa paikoissa. Nykyisin vankilarakennus on suosittu matkailunähtävyys. Tällaisten laitosten maine juontaa juurensa pimeältä keskiajalta, jolloin rangaistusvangeilla ei ollut minkäänlaista oikeuden suojaa. Vankeja saatettiin piestä ja kiduttaa säälittä ja sadistiset vanginvartijat pitivät vankeja pelon vallassa. Pidempi aika suljetulla osastolla voi ajaa vahvaluontoisimmankin vangin hulluuden partaalle.
Nykyajan vankilat ovat tuttuja television reality-sarjoista, joissa eri vankiloiden käytännöt poikkeavat suuresti toisistaan. Kukaan ei tiedä mitä esimerkiksi Perulaisen vankilan muurien sisällä todella tapahtuu. Mielestäni rikoksen laadulla tai merkitsevyydellä ei pitäisi olla vaikutusta siihen, miten vankia vankilassa kohdellaan. Kaikille vankilassa olo on yhtäläinen rangaistus, eikä siitä tarvitse tehdä heille vaikeampaa.
Vanginvartija on tässäkin elokuvassa se persoona, joka toteuttaa vankilanjohtajan määräykset eli niin sanotun likaisen työn. Elokuvan häirikkö on Wolf niminen vanki, jolla homoseksuaaliset pyrkimykset tuntuvat olevan päällimmäisenä mielessä. Omahyväinen ja narsistinen vankilanjohtaja on sekin jonkinlainen luonnetyyppi. Hänen käyttää valtaansa sumeilematta, mikä tekee hänestä oikeudenmukaisuuden kaapuun pukeutuneen tyrannin. Hän tekee mitä tahansa säilyttääkseen Alcatrazin maineen pakovarmana vankilana. Kaikillahan on esimiehensä vankilanjohtajalla periaatteessa Washingtonissa, jonne viesti paosta hyvin nopeasti kiiri.
Elokuvan aihe ja legenda on poikinut monenlaisia kertomuksia, joiden alkuperä on populaarikulttuurissa. Stephen Kingin romaaniin perustuva 1990-luvun hittielokuva Shawshank Redemption sisältää monia piirteitä, jotka uskon lainatun tästä elokuvasta. Shawshank Redemptionin ”Red” on esimerkki hahmosta, joka on suurella todennäköisyydellä lainattu Siegelin elokuvasta. Tavarantoimittaja English, joka on kohonnut ykköspaikalle vankien hierarkiassa, on kiusallisen samanlainen hahmo kummassakin elokuvassa. Elokuvan historiaan mahtuu myös aiheesta tehtyjä parodioita – näistä kuuluisin lienee Leslie Nielsenin pääosittama komedia Mies ja alaston ase 33 ja 1/3. Kaikille tulee mieleen jokin tällainen kertomus.
Morrisin hillitty käytös ja kätketyt vihanpurkaukset ovat Clint Eastwoodin tavaramerkki. Tällaisena hänet on totuttu näkemään jo italowesternien aikakaudella. Kun Eastwoodin silmiin ajoittain syttyy tuttu palava katse, tietää mitä hänen roolihahmonsa mielessä tuolloin liikkuu. Frank Morrisin rooli on todistus Eastwoodin kyvystä eläytyä monenlaisiin luonne tyyppeihin. Morris ei ole mieleltään sairas psykopaatti tai edes väkivaltainen ihminen, ja hänessä on monia seikkailuelokuvien sankarien piirteitä.
Kolmen pakenevan miehen legendaa on väritetty, sillä kaikkia yksityiskohtia ei ymmärrettävästi saada koskaan selville. Tarinassa on aihetta paisuttelulle ja vähättelylle, sillä totuus on vaipunut näiden kolmen karkurin mukana historian hämärään. Jokainen katsoja saa itse muodostaa kuvan pakoretken onnistumisesta hyisellä San Francisson lahdella. Tarinan yksityiskohtia on voimakkaasti dramatisoitu, jotta katsoja säilyttäisi mielenkiintonsa loppuun asti. Tässä elokuvassa väkivallan ovat korvanneet mielenkiintoinen juoni ja persoonalliset sivuhahmot. Viimeiset 30-40 minuuttia elokuvasta on omistettu toiminnallisuudelle, eli pakoretken kuvaukselle. Katsoja saa jännittää temppujen onnistumista loppuun saakka.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: Escape from Alcatraz
- Ohjaaja: Don Siegel
- Käsikirjoitus: J. Campbell Bruce, Richard Tuggle
- Julkaisuvuosi: 1979
- Genre: draama
- Palkinnot: —
- Näyttelijät: Clint Eastwood, Patrick McGoohan, Roberts Blossom, Jack Tibeau, Fred Ward, Paul Benjamin, Larry Hankin