Valikko Sulje

Muiden elämä

Florian Henckel von Donnersmarckin ohjaustyö nousi yleiseen tietoisuuteen todenmukaisena kuvauksena Berliinin muurin takaisesta elämästä. Päähenkilöistä pinnalle nousevat kirjailija Dreymania esittävä Sebastian Koch, ja hänen vastaparinaan Ulrich Mühe. Tarina kertoo ennen kaikkea suuresta rakkaudesta, joka kestää kuulustelusalin painajaisen. Muiden elämä sai elokuvamaailman korkeimman kunnianosoituk-sen vuonna 2006, nimittäin vieraskielisen elokuvan Oscarin.

Eletään vuotta 1984 Itä-Berliinissä, jolloin muurin murtumiseen ja Saksojen yhdistymiseen oli aikaa vielä useita vuosia. Vankia numero 227 kuljetetaan pitkin Stasin pahamaineisen tutkintavankilan käytäviä. Hänet tuodaan Kapteeni Gerd Wiesler (Ulrich Mühe) eteen kuulusteltavaksi syytettynä maalleen tekemästään rikoksesta. Hän oli avustanut ystäväänsä pakenemaan Länsi-Saksan puolelle. Kaikki kuulustelut tallentuvat nauhoille, joita myöhemmin käytetään uusien työntekijöiden koulutuksessa. Vankia valvotetaan yötä päivää, mikä tuo hänet murtumisen partaalle. 

Myöhemmin Wiesler esittää nauhan opiskelijoilleen. Hän opettaa kuulustelumenetelmiä tuleville Stasin työntekijöille. Vanki 227 toistaa samaa tarinaa, minkä takia hänen tilitystään pidetään keksittynä. Eversti Grubitz (Ulrich Tukur)seurailee oppituntia sivummalta. Varsinainen tarina alkaa teatterista, jonne kirjailija Georg Dreyman (Sebastian Koch) on tullut katsomaan esitystä. Paikalla ovat kulttuuriministeri Hempf (Thomas Thieme) ja kapteeni Wiesler ja Grubitz. Kirjailijaa pidetään uskollisena maalleen, mutta jostain syystä hän on joutunut Wieslerin epäiltyjen listalle.

Ministeri Hempf antaa määräyksen asentaa kuuntelulaitteet Dreymanin asuntoon. Deyman järjestää juhlat, jonne saapuu vaikutusvaltaisia ystäviä kuten läheinen ystävä Paul Hauser, ja Stasin väkeä sekä ministeri itse. Dreyman ja hänen naisystävänsä Christa (Martina Gedeck) saavat ylistystä ministeriltä. Hauser ei peittele halveksuntaansa ministeriä kohtaan. Hän on pitkään halunnut lähteä maasta, jota yksi puolue hallitsee.

Yksinäistä elämää viettävä Wiesler varjostaa nyt Christaa ja Dreymania. Hän merkitsee kaikki pienetkin tapahtumat muistiin. Dreymanin ollessa poissa ryhmä Stasin teknikoita tunkeutuu hänen asuntoonsa, ja asentaa kuuntelulaitteet. Tästä alkaa kapteeni Wieslerin pitkä salakuuntelusessio, hän kirjoittaa kaikki huoneiston tapahtumat raporttiin esimiehelleen. 

Dreyman tapaa eläkeikää lähestyvää Albert Jerskaa, joka ohjaa Dreymanin kirjoittamia näytelmiä. Hän pitkän aikaa sitten vetäytynyt julkisuudesta. Myös Jerskan työ sivuaa kiellettyjä aiheita, minkä takia hänet on pistetty ahtaalle. Dreymanin syntymäpäiväjuhliin saapuu hänen älykköystäviään, ja muun muassa Jerska, jolta Dreyman saa lahjaksi Brechtin partituurin ”Sonaatti hyvälle ihmiselle”. Kapteeni ja hänen ystävänsä Udo vuorottelevat kuuntelulaitteen ääressä.

Dreyman kirjoittaa uutta näytelmää iltaisin ja välillä Wiesler kuulee vain kynän rapinaa. Samalla ministeri pitää salarakastajanaan Dreymanin naisystävää Christaa. Eversit Grubitz ja Wiesler tietävät tästä, mutta antavat asian olla. Tämä kuitenkin paljastuu ennen pitkää Dreymanille. Wiesler ei vielä ole kuullut mitään tuomioon oikeuttavaa. Wiesler varastaa Brechtin teoksen Dreymanin asunnosta ja perehtyy siihen uteliaisuudesta.    

Työtehtävänsä aikana Kapteeni on alkanut kallistua länsimaisen ajattelun puolelle, vaikkei tästä kerrokaan. Nyt myös Christa asetetaan tutkinnan kohteeksi, sillä pariskunnalla epäillään olevan järjestelmän vastaisia ajatuksia. Dreymanille saapuu uutinen siitä, että Albert Jerska oli tehnyt itsemurhan. Tämän takia Dreyman tuntuu kadottaneen inspiraationsa. Hän paljastaa Christalle tietävänsä salasuhteesta ja pyytää tätä jättämään Hempfin.

Eräänä iltana Wiesler pysähtyy juomaan lasillisen baariin, jossa asioi muitakin yksinäisiä sieluja. Sattumalta Christa putkahtaa naapuripöytään ja Wiesler menee hänen luokseen. Hän ilmaisee kunnioituksensa Christan näyttelinjän lahjoja kohtaan. Kumpikaan ei puhu suoraan mutta Christa ilmaisee luottamuksensa: ”Olette hyvä ihminen”.

Albert Jerskan hautajaisiin osallistuvat kaikki hänen läheisensä. Dreyman aikoo kirjoittaa kirjan, joka käsittelee itsemurhia Itä-Saksan alueella. Näistä asioista oli tuolloin kiellettyä puhua avoimesti. Vuoden 1977 jälkeen ei itsemurhista ole olemassa tilastoja Itä-Saksasta. Dreyman etsii aineistoa kirjaansa varten ja tapaa ystäväänsä Paul Hauseria, jolla on suhteita Länsi-Saksaan. Dreyman aikoo julkaista kirjaansa koskevan etusivun artikkelin Der Spiegel -sanomalehdessä. Eräs lehden toimittaja tulee salaa tapaamaan Dreymania hänen asunnolleen. Toimittaja on salakuljettanut rajan yli kirjoituskoneen, jota Dreyman voisi käyttää. Wiesler kuulee tämän kaiken, mutta ei kirjoita siitä raporttiin.

Stasin seurannan takia Dreyman keksii peitetarinan, jonka mukaan he kirjoittavat näytelmää DDR:n 40-vuotispäivää varten. Kirjoituskone kätketään Dreymanin asunnon lattialautojen alle. Weisler menee tapaamaan ystäväänsä eversti Grubitzia, jolle hän esittää toiveensa ”operaation pienentämisestä”, sillä perusteella, että mitään todisteita ei ole löytynyt. Tosiasiassa hän haluaa Udon pois tehtävästä voidakseen tehdä sitä yksinään. Tämä herättää jo everstin epäilyt, mutta hän suostuu pyyntöön.

Dreymanin kirjoitusprojekti paljastuu Christalle, joka kantaa huolta ystävänsä puolesta. Kun artikkeli ilmestyy Der Spiegelissä, Stasin johto joutuu varpaisilleen. Grubitz pannaan ahtaalle ja häntä painostetaan löytämään kirjan kirjoittajan. Christa pannaan epäiltyjen listalle ministeri Hempfin toimesta. Vähän ajan kuluttua Christa pidätettään, ja viedään kuulusteltavaksi suoraan Grubitzin eteen.

Stasin miehet ratsaavat Dreymanin asunnon, mutta eivät löydä mitään pidätykseen oikeuttavaa.  Dreyman tietää, että Christa oli kielinyt hänestä paljastamatta kuitenkaan piiloa. Girbitz antaa Wieslerille mahdollisuuden osoittaa olevansa Stasin puolella. Wieslerin puhuttelussa Christa paljastaa kirjoituskoneen kätköpaikan. Hänestä on nyt tullut ”tiedonantaja”, ja häntä kohdellaan myös sellaisena.

Stasin tutkijat ratsaavat uudestaan Dreymanin asunnon, mutta piiloa on ehditty vaihtaa, eivätkä he löydä mitään. Christa pakenee kadulle, jossa auto ajaa hänen päälleen. Hän kuolee Dreymanin käsivarsille. Wieslerin ura on kuitenkin ohi ja hänet siirretään muihin tehtäviin.

Melkein viiden vuoden kuluttua Berliinin muuri murtuu, Stasi lakkautetaan ja Wiesler vapautuu työtehtävästään. Eräänä päivänä Dreyman tapaa ministeriä, joka kertoo yllättyneelle Dreymanille salakuunteluoperaatioista. Dreyman ei tosiaankaan missään vaiheessa tiennyt, että häntä kuunneltiin. Nyt kun Saksa oli vapautunut tällä ei ole enää merkitystä.

Dreyman perehtyy Stasin arkistoihin, ja saa tietää kaiken operaatiosta. Hänelle selviää myös, että kaikkea ei oltu raportoitu. Johtolanka johtaa entiseen kapteeni Weisleriin, joka siis oli Dreymanin salainen suojelija. Vielä kahden vuoden kuluttua Weisler kantaa mielessään salaisuutta. Hän löytää kirjakaupasta Dreumanin bestsellerin, joka kertoo itsemurhista Itä-Saksan alueella. Sen nimi oli ” Sonaatti hyvälle ihmiselle” ja omistuskirjoitus on Wieslerille itselleen.

Elokuva kuvaa järjettömyyttä, johon sosialistinen Itä-Saksa ryhtyi pitääkseen aatteensa tahrattomana. Itä-Saksan viimeisinä vuosina vallankumous antoi vielä odottaa itseään, mutta maa alkoi jo rakoilla sisältäpäin. Stasin hirmuteot ovat vaipuneet historian hämärään, eikä niitä ole sieltä haluttu nostaa. On silti hyvä, että tapahtumista tehdään elokuva, joka kuvaa asiat todenmukaisesti.

Muiden elämä on vakoilutrilleri Itä-Berliiniin jakautuneen Saksan kannalta merkilliseen aikaan. Se kuvaa elämää sosialistisessa maassa, jota salainen poliisi Stasi piti tiukasti otteessaan. Muurin murtumisesta ei ollut vielä merkkiäkään ja Neuvostoliiton hajoamiseen oli vielä vuosia. Tilanne oli samankaltainen kuin nykyisin Pohjois-Koreassa, jossa toisinajattelijoiden on yhä vaikea toimia tai ilmaista mielipiteitään. Stasi hoiti Itä-Saksassa samaa tehtävää kuin KGB entisessä Neuvostoliitossa. Stasilla oli rekisterit maassa julkaistavasta kirjallisuudesta, näytelmistä ja elokuvista. Kaikki kulttuuritoiminta oli tiukan seulannan alla.

Salaisen poliisin Stasin menettelytavat olivat järkyttäviä. Kuulustelusalin sisäpuolella tapahtuneista asioista ei tiedetty paljoakaan. Tietenkin liikkeellä oli paljon huhupuheita, joiden ansiosta Stasin organisaatio sai ulkoisen leimansa. Elokuvassa eräs pikkulapsi tietää kertoa Stasin toimista sen perusteella mitä heidän vanhempansa olivat kertoneet. Kyseessä oli salaperäinen järjestö, jonka tiedettiin pidättäneen tuhansia ihmisiä ns. poliittisina vankeina vakaumuksiensa takia. Usein pidättämisen syyksi riitti pakoyritys muurin yli vapaaseen Länsi -Saksaan. Tällainen toiminta oli minun silmissäni pelottavaa, sillä olenhan elänyt koko elämäni vapaassa Suomessa.

Koko maan parhaat kyvyt oli valjastettu palvelemaan Stasia ilmiantajina ja puhdistamaan yhteiskunta sosialismin vihollisista. Tätä kuvaa hyvin alkupuolen kohtaus, jossa kapteeni Wiesler opettaa yliopisto-opiskelijoille, kuinka psykologian keinoin paljastetaan, kuka valehtelee ja kuka ei. Alkutekstien mukaan Stasilla oli työntekijöitä parhaimmillaan yli 300000. Päällepäin Stasi oli kuin mikä tahansa virasto, jonka valtapiiri katti koko Itä-Saksan. Ohjaaja kuvaa hyvin kaksijakoisuuden ilmapiirin ja sen, kuinka pinnan alla rikottiin ihmisoikeuksia. Kuulustelijoillakin oli paikkansa hierarkiassa, jossa kaikilla oli esimiehensä, mutta jossain vaiheessa jäljet päättyvät eikä noita tuntemattomia johtajia saatu koskaan oikeuden eteen.

Dreyman noudatti kutsumustaan, ja koki Stasin henkilökohtaisena vihollisena. Salainen kirjoitusprojekti oli uskalias yritys, joka olisi voinut päättyä katastrofiin. Yksinäiseltä kirjailijalta se ei olisi onnistunut, vaan tarvittiin suhteita viranomaisiin ja toimittajiin rajan taakse.

Tutustuin saksalaiseen filmiteollisuuden hedelmiin rikossarjojen parissa. Niitä alkoi putkahdella kuin sieniä sateella 1980- ja 1990-luvuilla. Varsinaisesta rikostrilleristä ei Muiden elämässä ole kyse, ja elokuva erottuukin muista omaperäisen juonensa ja poikkeuksellisen aiheensa takia.

Kaduilla leikkiviä lapsia lukuun ottamatta elokuvan tunnelma on aavemainen. Elokuvan valoisin ajanjakso sijoittuu elokuvan loppuun muurin murtumisen jälkeiseen aikaan. Tuolloin Stasin arkistot olivat avautuneet ja kuka tahansa pystyi tekemään salapoliisin työtä. Uuden yhteiskuntajärjestyksen vapauden pystyy aistimaan elokuvan viimeisissä kohtauksissa. Länsimaiset ajatukset valtasivat hyvin nopeasti kirjastot ja kauppapaikat.

Elokuvan hahmokavalkadi on hyvin mielenkiintoinen, eikä kaikkien rooli kertomuksessa tule likimainkaan heti selväksi. Näyttelijäntyö on enimmäkseen laadukasta, ja Sebastian Koch sopii passelisti sivistyneen toisinajattelijan rooliinsa. Hänen rinnallaan Martina Gedeck näyttelee riipaisevasti hyväntahtoista naisystävää, joka tahtomattaan sotketaan salakuljetusoperaatioon ja joutuu tämän takia Stasin hampaisiin. 

Elokuvan todellinen sankari on eittämättä kapteeni Wiesler. Hänen hahmonsa saa elokuvassa paljon aikaa ja hänen roolisuorituksensa jättää varjoonsa varsinaiseksi päähenkilöksi miellettävän Dreymanin. Weisler näyttelee ilmeettömästi ja ilmaisee itseään enemmän sanojen kuin elekielen avulla. Hän kykenee kuulustelijan roolinsa lisäksi myös inhimilliseen ajatteluun. Hänen olemuksensa ja sanojensa taakse on vaikea nähdä, eikä hänen todellisia ajatuksiaan elokuvan kerronnallisesti paljasteta. Wieslerin tapaus todistaa, että Stasinkaan rivit eivät olleet yhtenäisiä. Joukkoon mahtui ns. toisinajattelijoita, jotka Weislerin tapaan toimivat omiaan vastaan. 

Korkeassa asemassa olevilla erioikeuksia ja epäilyn kohdistaminen heihin merkitsi hyökkäystä itse puoluetta vastaan. Erikoislaatuista oli se, että kulttuuriministeri Hempfin, jonka pitäisi tukea eri taidemuotojen kehitystä, tärkein tehtävä olikin kitkeä siitä sopimattomia piirteitä. Hän käyttää valta-asemaansa häikäilemättömästi hyväkseen. Elokuvan todelliseksi ilkiöksi nousee eversti Grubitz, jonka uskollisuus puolueelle ei missään vaiheessa rakoile. Kun Wieslerin osuus petoksessa paljastuu, Grubitz hoitelee ilman sen suurempia tunnontuskia ystävänsä pois näyttämöltä. 

Tässä pelätyssä tutkintavankilan kuulustelijassa tapahtunut muutos hämmentää. Mitä syvemmälle hän mikrofonien kautta sukeltaa länsimaiseen arvomaailmaan, sen enemmän hän alkaa tuntea sympatioita Dreymania kohtaan. Hän alkaa kyseenalaistaa Stasin toimintaa, myös oman toimintansa. Mielipiteen ja vakaumuksen vapaus naapurimaassa alkaa yhä enemmän kiehtoa hänen mieltään.

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: Das Leben der Anderen
  • Ohjaaja: Florian Nenckel von Donnersmarck
  • Käsikirjoitus: Florian Nenckel von Donnersmarck
  • Julkaisuvuosi: 2006
  • Genre: draama
  • Palkinnot: 1 Oscar (Academy Awards), BAFTA
  • Näyttelijät: Martina Gedeck, Ulrich Mühe, Sebastian Koch, Ulrich Tukur, Thomas Thieme

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *