Liikkuva linna perustuu löyhästi Diana Wynne Jonesin vuoden 1986 samannimiseen fantasiaromaaniin. Elokuva sai teattereissa suuren katselijakunnan myös englanniksi dubattuna. Parhaiten Liikkuva linna menestyi kotimaassaan Japanissa, jossa se nousi kolmannelle sijalla eniten katsottujen elokuvien listalla. Hahmoille antoivat äänensä sellaiset merkkihenkilöt kuin Jean Simmons, Christian Bale ja Josh Hutcherson. Miyazaki itse pitää tätä elokuvaa omana suosikkinaan. Katsoin elokuvasta Pekka Lehtosaaren ohjaaman suomeksi dubatun version.
Elokuvan alussa liikkuva linna sukeltaa esiin tiheästä sumusta, joka peittää maisemaa. Se taittaa matkaa maaseudun halki, takana häämöttävät vuoret. Liikkuva linna on mekaaninen jaloilla kävelevä rakennelma, joka muistuttaa hieman elävää olentoa. Velho Haurun linna on läheisen kaupungin asukkaille nähtävyys, joka on päivittäin puheenaiheena.
Tehdaskaupungissa Sophie (Laura Malmivaara) lopettelee tavanomaista päiväänsä hattuliikkeen ompelijana. Kun Sophie matkaa kotiin taivaalla lentää sotilaskoneita. Panssarivaunut vyöryvät kaupunkiin ja sotilaat marssivat kaduilla samalla kun väkijoukko riemuitsee. Matkalla ihmishahmoinen Hauru (Velimatti Ranta) pelastaa Sophien kahden sotilaan kynsistä. Hän haluaa saattaa Sophien kotiin. He lähtevät yhdessä lentoon ja Sophie huomaa pystyvänsä kävelemään ilmassa. Sophie saapuu sisarensa luokse, joka on huolissaan Sophien tulevaisuudesta. Sophie pitää työstään ja haluaisi jatkaa isänsä hattuliikkeessä.
Illan tullen Sophie palaa hattuliikkeeseen ja kohtaa velho Turhattaren (suom. kielinen käännös; Tuula Nyman). Sophie ajaa noidan luotaan, mutta noita langettaa hänelle kirouksen. Kun Sophie seuraavan kerran katsoo peiliin, hän huomaa muuttuneensa kumaraselkäseksi vanhukseksi. Sophie ai halua näyttäytyä ystävilleen tässä hahmossa, vaan lähtee kaupungista ja suuntaa maaseudulle. Matkalla Sophie kohtaa lumotun linnunpelättimen, joka seurailee häntä. Kun ilta hämärtyy Haurun liikkuva linna talsii kolisten ja kirskuen häntä vastaan.
Linnassa on ovi, josta Sophie pääsee sisälle rappukäytävään ja jonkinlaiseen olohuoneeseen. Tulisijassa palaa tuli, jossa asuu henki Calsifer (Mika Eirtovaara). Käy ilmi, että koko linna saa energiansa Calsiferista. Linnan sisäpuoli on kammottavan likainen, kaaoksen vallassa ja täynnä hämähäkin seittejä. Kun Sophie avaa aamulla oven se avautuukin keskelle kaupunkia. Linnan ainoa asukas on noin viisivuotias pikkupoika Markure, Haurun palvelija.
Sota on syttymässä ja kaupunki valmistautuu ja tarvitsee velhojen apua sodankäynnissä. Kun Sophie avaa oven seuraavan kerran se avautuu sumuiselle vuorenharjanteelle. Linna taittaa matkaa vehreän luonnontilaisen maan halki. Sophie ryhtyy omatoimisesti linnan taloudenhoitajaksi ja alkaa siivota paikkoja. Samalla hänen tulee huolehtia, ettei Calsiferin tuli sammu. Hauru palaa kotiinsa, joka tunnistaa heti Sophien kirouksen Turhattaren aiheuttamaksi. Hän ei pysty kuitenkaan kumoamaan sitä. Joskus kirous näyttää hieman hellittävän ja Sophie saa omat kasvonsa takaisin.
Yöllä Hauru lentää lintuna sotatilaisen maan halki ja näkee liekeissä olevan kaupungit. Kun Hauru palaa linnaansa hän saa ihmishahmonsa takaisin. Taistelut tuntuvat lähestyvän ja ihmisset joutuvat paniikkiin. Runnellut sotalaivat palaavat takaisin satamaan. Sophien on siivotessaan rikkonut Haurun kirouksen ja hänen hiuksensa ovat muuttuneet toisen värisiksi. Kirous saa kuitenkin uuden otteen, kun suuttunut Hauru kutsuu pimeyden henkiä avukseen. Sophiekin tuntuu murtuvan kirouksen alla ja ryntää itkien ulos sateeseen.
Hauru on kutsuttu kuninkaan eteen puhumaan sotatoimista. Hauru pyytää Sophieta menemään tapaamiseen hänen edustajanaan ja Sophie suostuu. Matkalla kuninkaan palatsille Sophie kohtaa Turhattaren, jolla myös on tapaaminen kuninkaan kanssa. Sophie pyytää noitaa purkamaan kirouksen, mutta noita sanoo, ettei pysty tekemään sitä. Kuninkaan mahdin edessä Turhatarkin tuntuu menettämään voimiaan ja muuttuu ulkomuodoltaan.
Sophie jakaa pienen juttutuokion kuninkaan kanssa. Kuningas Suliman kertoo, että Hauru oli hänen oppilaansa, ennen kuin demoni vei hänen sydämensä, ja hän muuttui itsekkääksi erakoksi. Turhatarkin saapuu Sulimanin luokse tällä kertaa oikeassa raihnaisen vanhuksen hahmossaan. Suliman tietää hänenkin kirouksensa, joka on samankaltainen kuin Haurun. Suliman uhkaa viedä Haurun voimat, jos tämä ei palvele kuningastaan, mutta Sophie puolustaa ystäväänsä. Sotilaaksi naamioitunut Hauru keskeyttää keskustelun ja Suliman tunnistaa hänet heti. Hauru sanoo haluavansa vain pelastaa Sophien ja kieltäytyy taistelemasta kuninkaan puolella. Sulimanin taika nostaa Sophien, Haurun ja Turhattaren korkealle yläilmoihin, varjot ympäröivät heidät ja Hauru muuttuu jälleen demoniksi.
He kaappaavat ilma-aluksen ja jatkavat pakoaan sillä Sulimanin joukot perässään. Samalla kun Hauru harhauttaa takaa-ajajia Sophie suuntaa kohti kotikaupunkiaan. Tällä välin Sulimanin sotilaat murtautuvat Haurun lumottuun asuntoon, mutta löytävät vain tyhjän huoneen. Liikkuva linna tulee Sophieta vastaan vuorenharjanteella ja nielaisee heidät. Kun he ovat jo nukkumassa Hauru palaa huoneeseensa. Hän tuntuu olevan muuttumassa lopullisesti demonin hahmoiseksi. Aamulla Hauru päättää, että heidän on muutettava olinpaikkaansa paetakseen Sulimanin sotilaita. Voimakas taika muuttaa linnan aivan toisen näköiseksi.
Tällä kertaa linnan ovi aukeaa toiseen paikkaan kaupunkia. Lumottu ovi johtaa myös kukkaniitylle, jonka Hauru sanoo olevan hänen lapsuuden maisemiaan. Höperöksi taantunut Turhatar huomaa rakkauden Sophien ja Haurun välillä ja sanoo olleensa itsekin rakastunut kauan sitten.
Sodan sanotaan pian loppuvan, mutta ihmiset ovat lähdössä evakkoon. Hauru lentää taas katsomaan sotatoimia linnun hahmossaan. Sota-alukset pommittavat Sophien kotikaupunkia ja sytyttävät kaiken palamaan. Sulimanin sotilaat ovat löytäneet tiensä Sophien piilopaikkaan, mutta Hauru palaa pelastamaan hänet.
Liikkuvaa linnaa ylläpitävä kirous on murtumassa ja se näyttää olevan hajoamaisillaan. Pian se romahtaakin kasaan, mutta pystyy yhä liikkumaan jaloillaan. Calsiferin voimien hiipuessa linna hajoaa yhä pienempiin osiin. Hauru on lähtenyt taistelukentälle ja Sophie ystävineen lähtee tämän perään. Sitten linna syöksyy rotkoon mutta jokin taika näyttää suojelevan Sophieta tämän pudotessa. Sophie löytää Haurun oven takaa tuolta samaiselta niityltä vuosien päässä menneisyydessä. Haurun kirous on rikkoutunut ja Sophie pyytää vilpittömästi Turhatarta murtamaan omansa. Hauru herää henkiin Calsiferin voimasta ja hän saa sydämensä takaisin ja Calsifer vapautensa. Hauru rakentaa uuden linnan, jolla hänen ja Sophien yhteinen matka jatkuu.
Liikkuva linna on käsin piirretyn animaation taidonnäyte, joka todistaa, että Hayao Miyazakin tiimi ja Ghibli studio ovat onnistuneet pitämään perinteisen animaatiotaiteen hengissä. Toivottavasti eläkkeelle siirtyneen Miyazakin työlle löytyy jatkaja! Mielestäni Disney on kadottanut sen viehätysvoiman, joka kuului yhtiön varhaisempiin käsin piirrettyihin animaatioihin. Tietokoneanimaatio pakottaa katsojan seuraamaan koko kuvaruudun täyttävää toimintaa ja samalla hukataan alkuperäisen tarinan henki. Tietokoneen avulla saadaan köyhemmästäkin aiheesta aikaan elokuva. Näitä on nähty tämänkin vuosituhannen puolella jo lukuisia.
Liikkuva linna on enemmän koko perheen animaatio, kuin esimerkiksi Disneyn renessanssiajan piirretyt. Miyazakin tarinat tarjoavat usein aikuiseenkin vetoavaa elämänfilosofiaa ja moniulotteisia hahmoja. Toisaalta hänen pääyleisönsä lienevät edelleen teini-ikäiset nuoret, joihin aikuisuutta lähestyvä naispuolinen päähenkilö paremmin vetoaa.
Miyazakin maailmaan kuuluu henkiolentoja, joiden ulkomuoto tuntuu aikuisestakin ahdistavalta. Liikkuvan linnan maailmassa taikuus ja teknologia kulkevat käsi kädessä, kuten niin monessa muussakin Ghibli-studion animaatiossa. Miyazaki tuntuu sortuvan samaan virheeseen kuin fantasiaelokuvan tekijät yleensä. Kun taikuutta on liikaa, se tuntuu menettävän merkityksensä ja viehättävyytensä. Liikkuvaa linnaa voisi näiltä osin verrata vaikkapa Prinsessa Mononokeen tai Henkien kätkemään. Liikkuva linna ei kuitenkaan ole niin synkkä, kuin Ghibli-studion monet aiemmat animaatiot.
Aluksi Sophien nuoruus ja kokemattomuus tekevät hänestä viehättävän päähenkilön. Kaikki eivät kuitenkaan synny kauniina tai hyväkäytöksisenä, joiltakin menee elinikä oppia lähimmäisenrakkaudesta ja elämää suuremmista asioista. Päähenkilö Sophie joutuu kohtaamaan elämän rajallisuuden, kun hänen olemuksensa muuttuu toisenlaiseksi. Turhattaressa kirouksen purkautumisen jälkeen tapahtuva muutos on värisyttävä. Yhtäkkiä Sophie tuntee myötätuntoa tuota vanhaa lihavaa naista kohtaan. Kun hän viimein ymmärtää turhamaista velhoa hän on oppinut läksynsä. Tarinan keskeisin sanoma lienee se, että kun ihminen viimein tunnustaa kauneuden katovaisuuden hän voi löytää todellisen onnen.
Usein mielletään, että nuoret lapset ovat täynnä toivoa ja elinvoimaa, joka sitten hitaasti hiipuu lähestyttäessä vanhuutta. Vanhenevaan mieleen liitetään usein se, että ihminen ei enää pysty kaikkeen siihen mitä haluaa. 90-vuotias vanhus pystyy tuntemaan paremmin myötätuntoa lähimmäisiään kohtaan, kun elämänjano ja itsekkyys ovat karisseet pois. Liikkuva linna opettaa ihmisarvoisesta elämästä, vanhuuden kunnioituksesta ja ylpeydestä.
Miyazaki tunnustautuu vakaumukselliseksi pasifistiksi. Hän nostaa tässäkin elokuvassa erääksi pääteemoistaan sodanvastaisuuden. Miyazaki näki Yhdysvaltain terrorisminvastaisen sodan erittäin kriittisessä valossa. Niinpä hän tarttui tietoisesti aiheeseen, joka tulisi herättämään närkästystä Yhdysvalloissa. Elokuvassa ei kiinnitetä juuri huomiota siihen ketkä ovat taistelun osapuolet. Hämäräksi jää myös se, taistellaanko nyt elintilasta vai aatteen puolesta.
Miyazakin elokuvissa maailmaa turmelevilla voimilla on aina ollut suuri merkitys, aivan kuin ihmisluontoon kuuluisi elimellisesti itseään tuhoava puoli. Tämänkin tarinan liikkeelle paneva voima on sota, jonka läheisyys jollakin tavalla koskettaa päähenkilöä.
Miyazakin tarinoissa raja sukupuolten välillä ei ole niin jyrkkä kuin tosielämässä. Naispuolinen päähenkilö tarvitsee rinnalleen vastakkaista sukupuolta olevan ikätoverin. Tyttöä ei helposti miellä tarinan sankariksi, ja Miyazakin protagonistille on usein annettu poikamaisia piirteitä. Miyazakin maailmassa voiman käyttö ei ole synonyymi väkivallalle, vaan tarkoittaa usein henkimaailmasta peräisin olevaa mahtia. Joka tapauksessa poika ja tyttö tasapainottavat ja täydentävät toinen toisiaan
Tyttö luottaa enemmän tunteisiinsa ja selviää kiperistä tilanteista tunneälynsä avulla. Naisen voima kumpuaa myötätunnosta ja empaattisuudesta, kun taas pojalle kättäpitempään tarttuminen on helpompaa. Usein nuoren tytön neuvokkuudesta ja rohkeudesta on kiinni tarinan hahmojen vapautuminen kirouksesta tai yliluonnollisten petojen kynsistä. Tässäkään tarinassa päähenkilöllä itsellään ei ole minkäänlaisia taikavoimia, minkä takia häneen on helpompi samaistua.
Miyazakin intohimo lentämiseen näkyy, jossain muodossa melkein kaikissa hänen animaatioissaan. Tämän lisäksi Miyazakin teemana ovat koneet ja koneistot, joissa on usein jotain salaperäistä, yliluonnollistakin. Liikkuva linna on kuin ikiaikainen peto, joka saa käyttövoimansa tulesta ja taikuudesta. Suuret pommikoneet ovat vaikuttavia ilmestyksiä, mutta ne eivät ole viimeiseen piirtoon asti aidontuntuisia rakennelmia.
Elokuva maailmalla on esikuvansa todellisuudessa. Liikkuva linna sijoittuu jonnekin 1900-luvun alkuun – sen voi helposti päätellä ihmisten pukeutumisesta ja kaduilla liikkuvista ajoneuvoista. Liikkuvan linnan maailma edustaa romanttista aikaa, jolloin teknologia oli vastikään valjastettu sotajoukkojen palvelukseen. Suuret ilma-alukset valtaavat taivaan kertoen maailman muutoksesta jota sodan uhka varjostaa. Sotia eivät enää voita tavalliset sotilaat, vaan massiiviset taistelukoneet, joiden tuhovoima ylittää ymmärryksen. Elokuvassa yhdistyvät pikkupojan toive taikuuden avulla lentämisestä ja teknologia, joka teki vuosisataisesta unelmasta todellisuutta.
Miyazakin piirroselokuvissa moderni maailmankuva yhdistyy ikiaikaisiin satuihin ja tarinoihin. Elokuvan tapahtumaympäristöt ja miljööt ovat toisinaan hyvinkin yksityiskohtaisia, kun taas ihmishahmot ovat animen tyylisiä ja pelkistettyjä. Liikkuva linna sijoittuu maailmaan, jossa luonto tuntuu erityisen läheiseltä, vaikka toisinaan liikutaankin kylissä ja kaupungeissa. Ohjaaja maalaa maisemat kirkkain sävyin täydellä väripaletilla.
Katsoja tunnistaa saman melodian aiheen kuin klassikkofilmissä Porco Rosso. Musiikki on sävyltään kuin toisinto Miyazakin soinnukkaasta orkesterimusiikista. Elokuvan loppumetreillä ääniraidalla kuullaan myös musiikkia elokuvan alkuperäiskielellä. Elokuvan suomenkieliset äänet eivät sorru ylilyönteihin, jotka johtuvat yliyrittämisestä. Sophien ääni on pidättyväinen, täynnä viisautta ja mielenrauhaa. Muutamassa kohdassa Sophien temperamentti pääsee esiin, eikä hän vaikutakaan enää niin lapselliselta.