Valikko Sulje

Bohemian Rhapsody

 

Bohemian Rhapsody on elämänkerrallinen musiikkielokuva eräästä kaikkien aikojen suurimmista yhtyeistä ja erityisesti sen laulusolistista Freddie Mercurysta. Elokuva oli jättimenestys julkaisuvuotenaan keräten yli 900 miljoonan dollarin lipputulot. Elokuva nimettiin bandin suurimman hitin mukaan. Sen pääosaa esittää Rami Malek, joka voitti roolisuorituksestaan Oscar palkinnon. Ohjaaja Brian Singerin elokuva ei ole historiallisesti kovin tarkka, mutta nousi kuitenkin fanien ja kriitikoidenkin suosikkielokuvaksi vuonna 2018.

Farrokh Bulsara eli Freddie Mercury (Rami Malek) herää vuoteestaan Lontoon asunnossaan. Hän on tässä vaiheessa jo keuhkotautinen mutta ei missään nimessä halua näyttää sitä ulospäin. Freddie matkaa luksusautollaan stadionille, missä kamera seuraa hänen matkaansa näyttämölle. Johdannossa ollaan vuodessa 1985 Wembleyn stadionilla Live Aid-konsertin aikaan. Valtavat ihmismassat tunkeutuvat stadionin porteille. Estradin takana valmistaudutaan vuosikymmenen suurimpaan musiikkitapahtumaan.

Sitten ollaan vuodessa 1970 Lontoossa. Parikymppinen Farrokh Bulsara pakkaa työkseen matkalaukkuja lentokoneeseen. Hän asuu tuolloin vielä vanhempiensa luona. Eräänä iltana Freddie on lähdössä kaupungille seuraamaan musiikkiesitystä. Ankara isähahmo painottaa hyviä ajatuksia ja tekoja ja toivoisi niistä ohjenuoraa pojalleen.

Farrokh saapuu pieneen kapakkaan seuraamaan tuolloin kolmihenkisen Smile-yhtyeen esitystä. Smile soittaa perinteistä vetävää rock-musiikkia. Kapakassa Freddie tapaa ensimmäistä kertaa elämänsä suuren rakkauden Maryn (Lucy Bounton). Smile on herättänyt Freddien mielenkiinnon ja keikan jälkeen hän tapaa rumpali Roger Taylorin (Ben Hardy) ja kitaristi Brian Mayn (Gwilym Lee). Paljastuu, että yhtyeen solisti Tim oli juuri ottanut lopputilin. Freddie antaa vilpittömän rehellisen ensivaikutelman pyytämällä päästä Timin tilalle. Freddie antaa näytteen laulutaidostaan ja hänet hyväksytään bändiin saman tien.  

Freddie tapaa Maryn uudelleen Biba-tavaratalossa. Heillä on selkeästi jotain yhteistä mikä tuleekin pian ilmi. Mary auttaa Freddietä meikkaamaan mikä ei suinkaan ollut ennenkuulumatonta. Pian Freddien bändi esiintyy uudelleen hänen ja uuden basistin John Deaconin (Joseph Mazzello) kanssa. He soittavat minulle ennestään tuntematonta kappaletta Keep Yourself Alive. Tuolloin Freddie jo käyttää taiteilijanimeään kuten omaansa.

Piakkoin Freddie ehdottaa LP-levyn tekoa ja myymällä vanhan pakettiautonsa he pystyvät vuokraamaan studion. Ensi levylle tulevia kappaleita olivat Seven Seas Of Rhye ja Killer Queen. Freddie ja Mary asuvat nyt yhdessä. Heidät kutsutaan perhejuhliin, jossa paljastuu seikkoja Freddien menneisyydestä kuten se, että hän on syntyisin Sansibarilta.

EMI:n Kykyjenetsijä ottaa yhteyttä Freddieen ja heille tarjotaan manageria nimeltä John Reid (Aidan Gillen). Pian he tapaavat kasvoista kasvoihin, mikä on alkusysäys Queenin menestykselle. Queen pääsee esiintymään BBC:n Top of the Pops ohjelmaan, minkä jälkeen luvataan kiertuetta Japaniin. Ei mene kauaa, kun ensimmäinen levy nousee listoille Yhdysvalloissa. John Reid valmistelee Amerikan kiertuetta. Siellä Queenin matka vie Keski-Länteen Portlandiin, New Orleansiin ja Atlantaan.

Queen tapaa Ray Foster (kuvitteellinen hahmo) nimisen managerin, jolle he esittelevät luonnosta kappaleesta Bohemian Rhapsody. Kappale vaikuttaa liian erikoiselta eikä vakuuta Fosteria. Queen perustaa äänitysstudion Rockfieldin farmille vuonna 1975. Siellä syntyivät sellaiset kappaleet kuin Love Of My Life ja I’m In Love With My Car Tässä vaiheessa kuvaan tulee mukaan Paul Prenter (Allen Leech), joka tässä vaiheessa on vain yhtyeen apumies. Levy A Night at the Opera äänitetään samaisella studiolla. Kappale Bohemian Rhapsody on yhteen jäsenten yhteinen ponnistus.

Kun kappale on valmis, se tuodaan uudelleen Fosterin arvioitavaksi, mutta hän pitää kappaletta hyvin outona ja liian pitkänä, jota radiokanavat eivät soittaisi. Queen haluaa tehdä Bohemian Rhapsodysta singlen, mutta tähän Foster e suostu ja Queen marssii ulos hänen toimistostaan. Foster ennustaa, että Queenin ura olisi ilman häntä pian lopussa. Kun Bohemian Rhapsody julkaistiin, kriitikoiden mielipiteet jakautuivat. Siitä tuli kuitenkin kansainvälinen menestys. Näihin aikoihin Mary alkaa aavistella jotain, mitä Freddie pitää salassa. Freddie on yhä avoimmin Paulin ja muiden miesten kanssa. Mary haluaa Freddien puhuvan totuuden, ja lopulta Freddie tunnustaakin olevansa homoseksuaali.

Elokuvassa siirrytään ajassa Lontooseen vuoteen 1980. Freddiellä on uusi outlook, johon kuuluvat lyhyeksi leikatut hiukset ja viikset. Hän asuu nyt suuressa palatsissa Lontoossa paraatipaikalla. Freddie haluaa järjestää suuret juhlat, johon osallistuvat fanit ja hänen läheisensä yhtä hyvin kuin homoseksuaalit ja muut muusikot. Näitä juhlia nähdäänkin sitten Freddien järjestäminä useampia.

Eripura Queenin jäsenten välillä sai potkua noista juhlista. Tämä johtui ainakin osittain Freddien tunkeileviksi käyvistä miesystävistä. Tuohon aikaan Freddie eli hyvin ylellistä elämää, johon kuuluivat alkoholi ja huumeet. Hän löytää kuitenkin uuden ystävän miespalvelijastaan Jim Huttonista.

Brian May antaa aiheen Queenin uuteen hittikappaleeseen We Will Rock You ja siihen kuuluva rummutus tehtiin, jotta yleisön saisi mukaan esitykseen. Kappale saa yleisön villiintymään Madison Square Gardenilla. Tuossa vaiheessa Freddien esiintyminen alkoi muistuttaa sitä mikä nähtiin Live Aidissa. 

Queenin manageri Reid ottaa vastaan rahakkaan tarjouksen. CBS Records ilmaisi kiinnostuksensa rahoittaa Freddien soolouraa. Mary tutustuttaa Freddien uuteen poikaystäväänsä, sillä hänen ja Freddien vakavamielinen suhde oli tuolloin jo ohi. Freddien kalenteri alkoi olla jo koko ajan varattu. Kun Reid välittää Freddielle suunnitellun tarjouksen sooloartistin urasta, hän suutahtaa pahemman kerran ja antaa saman tien managerilleen potkut. Tästä ottaa aiheen myös kansanvälinen skandaalihakuinen lehdistö, ja Freddie on pian otsikoissa. Lehdistö ajaa Freddien todella ahtaalle puuttumalla hänen yksityiselämäänsä ja homoseksuaalisuuteensa 

Freddie halusi tuolloin muuttaa tyylisuuntaansa ja panostaa diskomusiikkiin. Tämän takia tilanne repeää avoimeksi riitelyksi. John Deacon pelastaa tilanteen esittämällä kuuluisan riffinsä kappaleeseen Another One Bites The Dust. 

Seuraavaksi syntyi kappale I Want to Break Free, jonka musiikkivideo sai aikaan skandaalin Yhdysvaloissa. MTV ei pitänyt videosta eikä ilmeisesti myöskään Yhdysvaltain nuorempi sukupolvi. Kun Freddie paljastaa ottaneensa vastaan miljoonasopimuksen CBS-recordsilta, Queenin tarina näyttää olevan lopussa. Freddie työskentelee jonkun aikaa yksin Munchenin studiolla. Freddietä ja Queenia pyydetään esiintymään Live Aidissa, mutta Paul torppaa tarjouksen Freddien selän takana. 

Mary tulee tapaamaan Freddietä, joka oli kovaa vauhtia tuhoamassa uraansa ja elämäänsä huumeilla ja alkoholilla. Tällöin Mary tutustuu väistämättä myös miesystäviin, joita Freddiellä oli lukuisia. Tilanne päättyy melkein kyyneliin Freddien asunnon pihalla vesisateessa.  Freddie sanoo kuitenkin olevansa onnellinen Maryn puolesta, siitä, että hän oli löytänyt uuden rakkauden. Kun paljastuu, että Paul oli ilman lupaa torjunut pyynnön esiintyä Live Aidilla, Freddie ajaa hänet luotaan, ja heidän suhteensa tuntuu olevan ohi.

Freddie ottaa yhteyden lakimieheensä ja ehdottaa hänen välityksellään sovintoa Queenin muiden jäsenten kanssa. Seuraavaksi tehdään tosissaan sovintoa, mitä kaikki yhtyeen jäsenet olivat toivoneetkin. Queen hyväksytään hieman myöhässä esiintymään Live Aidiin ja yhtye alkaa taas työskentelemään tosissaan. Freddie tuntee kuoleman lähestyvän keuhkotaudin muodossa, ja pian hän paljastaa bandin muille jäsenille sairastavansa AIDS:ia.  

Live Aid oli massiivinen tapahtuma, ja Queenin osuus konsertista on elokuvan juhlallisin hetki. Näytelmä on rekonstruoitu elokuvaan viimeistä piirtoa myöten todenmukaisesti. Queenin esiintyminen oli selkeästi paras. Elokuvassa esitetään Queenin kappaleet Bohemian Rhapsody, Radio Ga Ga, Hammer to Fall ja We Are The Champions lähes kokonaisuudessaan. Elokuva päättyy kuviin Queenista monituhatpäisen yleisön edessä.

Näin ensimmäistä kertaa Freddien Mercurya esittävän patsaan Lontoon Rock Circuksella vuonna 1994. Keltaiseen avotakkiin pukeutunut hahmo, joka kohottaa mikrofonia tuli tunnetuksi monista Queenin esityksistä. Queenin huippuvuodet eivät varsinaisesti olleet minun aikaani. Kun ostin ensimmäisen Queen-albumini, oli Freddien kuolemasta kulunut jo muutama vuosi. Queen on tullut viime vuosina uudelleen ajankohtaiseksi. Freddien muistokonsertteja pidettiin mm. David Bowien, Annie Lennoxin ja Elton Johnin voimin. Uuden vuosituhannen puolella Queen innon sytytti uudestaan uusi keulahahmo Adam Lambert yhdessä ikääntyvien Brian Mayn ja Roger Taylorin kanssa.

Freddie ponnisteli hyväksyäkseen oman seksuaalisuutensa ja jätti taakseen paljon särkyneitä sydämiä. Maryn ja Freddien suhde on elokuvassa kuvattu lähietäisyydeltä. He jakoivat kuitenkin saman arvomaailman ja Mary pysyi Freddien rinnalla viime metreille asti.  

Queenin Greatest Hits albumilta kuullaan näytteenomaisesti muutamia lauluja. Ne antavat kuitenkin hyvän kuvan Queenin musiikin monipuolisuudesta. Elokuvassa esitetään kiitettävä valikoima Queenin hittikappaleita, sekä annetaan osviittaa niiden alkuperästä ja Queenin musiikin tekemisen taidosta. Harmittavasti elokuvan ainoana musiikkivideona nähdään vain katkelma kappaleesta I Want To Break Free.

Elokuvan koskettavimmassa kohtauksessa kuvataan Freddien tyhjää asuntoa Who Wants To Live Foreverin soidessa taustalla. Kappale poikkeaa Queenin rock-painotteisesta linjasta merkittävästi. Laulun sanojen kautta elämän rajallisuus käy hyvin ilmeiseksi. Tuolloin Freddie varmasti jo tiesi, ettei hänellä ollut montaa vuotta jäljellä. Freddie teki AIDSina tunnetun tappavan taudin tunnetuksi suurelle yleisölle.

Freddien viimeiset viisi vuotta olivat jatkuvaa taistelua nopeasti etenevää tautia vastaan. Tätä hän ei kuitenkaan näyttänyt ulospäin ennen kuin aivan viime vuosina. Lavalla hän pystyi jättämään taakseen pelkonsa ja esimerkiksi Live Aidissa hänessä ei näkynyt merkkiäkään keuhkotaudista, joka tuolloin oli jo aluillaan. Live Aidin jälkeistä aikaa ei luultavasti henkilökohtaisista syistä kuvattu tässä elokuvassa.

Kiertueet Japanissa ja Yhdysvalloissa olivat ponnahduslauta jättimenestykseen. Queenin suurkonsertit Rio de Janeirossa ja Wembleyllä 1986 sivuutetaan huomautuksella. Jotain on kuitenkin jätettävä pois, jotta elokuva saatiin puristettua reiluun kahteen tuntiin. Elokuvassa ei käytetä tietokonegrafiikkaa, muuten kuin aivan viimeisessä kohtauksessa. Näin on saatu aikaan aidontuntuinen taltiointi Live Aid -konsertista.

Elokuvan päähenkilöistä jäävät mieleen Brian May ja Roger Taylor kun taas John Deacon jää taka-alalle niin kuin oli oikeassakin elämässä. Heidän näyttelijäntaidoistaan voi olla montaa mieltä, mutta ensikertalaisiksi he selviytyvät urakasta melkoisen hyvin. Rami Malekin esityksen jälkeen on Queenin laulusolistin hahmoon vaikea kuvitella ketään muuta.

Smile ei jäänyt historiaan minkään erityisen kappaleen vuoksi. Kun bändin nimi oli muutettu Queeniksi ja uusi kokoonpano vakiintunut hittibiisejä alkoi syntyä. Killer Queenin ja Seven Seas Of Rhyen jälkeen Queenin manageri vaati jotain vielä suurempaa. Bohemian Rhapsody on kuusiminuuttinen järkäle, joka yhdistää perinteistä rock-musiikkia ja oopperamaisia osioita. Siitä tuli Queenin kaikkien aikojen menestynein single. Elokuvassa nähdään kuvitteellinen kohtaus, jossa eräs manageri tyrmää kappaleen mahdollisuuden menestyä sen eriskummallisuuden vuoksi.

Live Aid toi Queenin jäsenet takaisin yhteen, kun he lopulta tunnustivat, että Queen oli yhteinen projekti, eivätkä he osanneet elää ilman toisiaan. Queenin nousua lavalle voi pitää yhtenä sykähdyttävimmistä hetkistä musiikin historiassa. Radio Ga Ga sai stadionin kaikenikäiset ihmiset villiintymään täydellisesti. Queen esiintyi voimiensa tunnossa eikä Rami Malekin tulkinta jää kovin kauaksi todellisuudesta. 20-minuuttinen esitys jätti varjoonsa sellaisia artisteja kuin Elton John, Phil Collins ja Sting.

Rami Malekin ja Freddien kohtuullinen yhdennäköisyys on elokuvan kantava voima. En ole varma kuullanko elokuvan aikana ollenkaan Malekin omaa lauluääntä. Freddien ääni on dubattu Rami Maleille melkoisella tarkkuudella.  Bohemian Rhapsody on pahamaineisen vaikea laulaa, eikä sitä ole yritetty herättää henkiin uuden artistin voimin. Freddien pukeutuminen lavalla oli toisinaan hyvin värikästä, toisinaan hyvin vapaamuotoista.

Freddie ei itse kirjoittanut kaikkia Queenin kappaleita. Tosiasiassa Brian May ja Roger Taylor tullaan muistamaan monista melodioista, vaikka he eivät niistä henkilökohtaista kunniaa saaneetkaan. Jopa John Deaconilla oli omat tähtihetkensä. Kaikkien elokuvassa esitettyjen kappaleiden takana on jonkinlainen tarina, joskin monet hiteistä syntyivät hyvin epätavallisista lähtökohdista.

Sooloartistina vietettynä aikana jälkeen Freddien elämä alkoi muistuttaa enemmän show esitystä ilman välitaukoja. Freddie kuvaa omaa yksinäisyyttään kappaleessa Living On My Own, joka on ensimmäisiä kuulemiani Freddien kappaleita. Freddien sotkeutuminen huumeisiin ja alkoholiin näytetään karun oloisesti, vaikka pelottavimpiin yksityiskohtiin ei mennäkään.

Menestys toi Freddielle paljon maallista mammonaa, mutta hän myös laittoi rahaa menemään hyvin kevytmielisesti. Freddien järjestämissä naamiohuveissa kohtasivat niin homoseksuaalit kuin musiikkimaailman kirkkaimmat tähdet. Freddie tuli tunnetuksi teräväkielisyydestään ja sanavalmiudestaan. Jos lehtimiehet kävivät kysymyksineen liian tungetteleviksi, hän usein antoi takaisin samalla mitalla. Elokuvassa nähdään kohtaus, jossa Freddietä painostetaan kertomaan totuus HIV-positiivisuudestaan.

Brian Singer keskittyy kuvailemaan Queenin nousua pieniltä lavoilta suurten stadioneiden valtiaaksi. Bohemian Rhapsody ei ole kattava kuvaus Queenin musiikillisesta kehityksestä vaan pikemminkin mukaansatempaava draamaelokuva. Se on kertomus ystävyydestä, joka piti bandin hengissä yli kaksi vuosikymmentä. Paljon on jätetty pois sellaisista merkkipaaluista, joista Queen harrastajien keskuudessa tunnetaan.

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: Bohemian Rhapsody
  • Ohjaaja: Brian Singer
  • Käsikirjoitus: Anthony McCarten
  • Julkaisuvuosi: 2018
  • Genre: draama
  • Palkinnot: 4 Oscar (Academy Awards), 2 BAFTA
  • Näyttelijät: Rami Malek, Lucy Bounton, Gwilym Lee, Ben Hardy, Joseph Mazzello, Aidan Gillen, Allen Leech

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *