Little Miss Sunshine on tragedian ja komedian rajamailla liikkuva pienen budjetin indie-elokuva, joka sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla vuonna 2006. Elokuva sai kiitosta käsikirjoituksen ja näyttelijäntyön osalta, ja voittikin kaksi Oscaria. Elokuvan kuvaaminen kesti vain kolmekymmentä päivää, mutta tulos oli todella laadukasta. Mieleenpainuvinta elokuvassa on ehkä sen musiikki, jonka esittää DeVotchKa-niminen bandi ja säveltäjänä on toiminut kanadalainen Mychael Danna.
Elokuvan alkupuolisko näytellään New Mexicossa Hoovereiden kotikaupungissa Albuquerquessa. Johdantokohtauksessa Hoovereiden perheen pää Richard opettaa yliopistolla itsensä johtamista ja elämänhallintaa. Hän esittää kuulijoille omakohtaisen 9-portaisen tien menestykseen. Richard opettaa, mikä loppupeleissä tekee ihmisistä voittajia tai häviäjiä. Mutta noudattamalla hänen menetelmäänsä kuka tahansa voi onnistua.
Olivia (Abigail Breslin) seuraa missikilpailuja. Hänen suurin haaveensa on päästä osallistumaan Little Miss Sunshine -kilpailuun Kaliforniassa. Olivian äiti Sheryl (Toni Collette)vierailee mielisairaalassa, jonne hänen veljensä Frank (Steve Carrel) on joutunut saatuaan hermoromahduksen. Frank on viimein päätetty kotiuttaa, mutta lääkäri varoittaa hänen olevan vaaraksi itselleen.
Perheen 15-vuotias Dwayne (Paul Dano) harjoittaa lihaskuntoaan ja on tehnyt vaitiololupauksen. Hän aikoo täyttää vaatimukset ilmavoimien harjoituslentäjäksi. Itsekuria harjoittaakseen hän kommunikoi vain muistilehtiön välityksellä. Isoisä Edwin (Alan Arkin) vetää vapaa-ajallaan huumeita, ja on suurimman osan aikaa hieman pilvessä. Sheryl majoittaa Frankin luokseen, sillä hänellä ei ole muutakaan paikkaa olla.
Koko epätavallinen perhe kokoontuu päivälliselle. Richard on tavallaan ylpeä pojastaan, sillä Dwayne noudattanut ainakin osittain hänen 9-portaista menetelmäänsä ja kuuluu siis voittajiin. Frank kertoo pettyneensä rakkautensa kohteeseen ja yrittäneensä siksi itsemurhaa. Riemu repeää, kun Olivia saa tiedon, että hänet on hyväksytty Kalifornian Redondo Beachillä pidettäviin missikilpailuihin.
Koko perhe haluaa lähteä kannustamaan Olvivia, myös Dwayne ja isoisä houkutellaan tulemaan mukaan reissuun. Frank ei tule toimeen yksin, joten hän lähtee myös taustajoukoiksi. Seuraavana aamuna Hooverit ahtautuvat vanhaan huonokuntoiseen Volkswageniin ja suuntaavat New Mexicon halki kohti Kaliforniaa.
Matkalla he joutuvat kuuntelemaan Isoisän enemmän tain vähemmän seksin harjoittamiseen liittyviä puheita. Saatuaan potkut vanhainkodista hän on tavallaan vapaa mies, mutta sortunut kuitenkin heroiiniin. Välipalalla puhe kääntyy ruoan terveyspuoliin, kun Richard pelottelee Olivian ryhtyvän lihomaan, jos hän syö jäätelöannoksensa.
Välietapeilla Richard haluaisi hoitaa liikeasioita managerinsa Stan Grossmanin kanssa, mutta häneen on hankala saada yhteyttä. Kun auton vaihdelaatikko hajoaa, perhe joutuu kiperään tilanteeseen. Autonkorjaajan vinkistä Vokswagen lähtee liikkeelle hieman työntämällä ja toimii hyvin vajaakuntoisenakin.
Illan hämärtyessä he saapuvat motellille, jossa heidän on tarkoitus viettää seuraava yö. Hotellihuoneessa Isoisä opettaa Olivialle huumorin ja esiintymisen taitoja, joita hän voisi käyttää ohjelmanumerossaan. Keskellä yötä Richard lähtee kohti Scottsdalea, voidakseen tavata Stan Grossmanin kasvoista kasvoihin. Paikan päällä he ajautuvat riitaan liiketoimistaan ja ideoista, jotka eivät toimi ja he eroavat vihamiehinä.
Isoisä jää heräämättä yöuniltaan saatuaan jonkinlaisen kohtauksen. Hänet kiidätetään sairaalaan, jossa koko perhe odottaa järkyttyneenä. Pian lääkäri tulee kertomaan, ettei mitään ollut tehtävissä. Surutyöntekijä saapuu tapaamaan Hoovereita ja tuo mukanaan kaiken paperityön, joka kuolemaan liittyy. Ruumista ei voi lain mukaan viedä pois ilman lupaa, ja jos perhe jää odottamaan he myöhästyvät kilpailusta. Määränpää on enää muutaman tunnin ajomatkan päässä, ja Richard ehdottaa, että he ottaisivat isoisän ruumiin mukaan salaa.
Tässä he myös onnistuvat, ja pian he ovat taas tien päällä. Vastoinkäymiset jatkuvat, kun maantiepoliisi pysäyttää heidät. Onneksi poliisi ei kuitenkaan löydä ruumista, joka on piilotettu takakonttiin. Matka jatkuu, ja ajan kuluksi Olivia tekee Dwaynelle näkötestin, joka paljastaa, että hän on värisokea. Frank tietää sanoa, että värisokea ei voi lentää lentokoneella. Dwaynen uutteruus on mennyt hukkaan, ja hän menettää tyystin malttinsa. Dwaynen palautumista odotellaan jonkin aikaa, mutta kun Olivia kietoo kätensä hänen ympärilleen, hän pääsee ylitse.
He saapuvat Rodondo Beachille melkein ajoissa ja juoksevat ilmoittautumaan. Ilmoittautuminen on juuri päättynyt ja vastaanottovirkailija heittäytyy hankalaksi. Vasta kun Richard anelee polvillaan he antavat Olivian osallistua. Oliviaa valmistellaan esitykseen kuten muitakin meikkaamalla ja kampaamalla. Kaikki kaksitoista ehdokasta esiintyvät ensin uimapuvuissaan, mikä ei vielä järkytä ketään.
Viimeisenä ohjelmanumerona on kykykilpailu, jossa ehdokkaat esittävät vapaavalintaisen koreografian. Tällä välin Dwayne ja Frank ovat kävelleet meren rantaan ja käyvät merkitsevän keskustelun voittamisesta ja häviämisestä. Frank kertoo, että hänen oppi-isänsä Marcel Proust oli itsekin aikamoinen häviäjä. Mutta kumpikin myöntää, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ilman niitä elämä olisi paljon köyhempää.
Muiden esitettyä ohjelmanumeronsa Richard on varma siitä, että vaatimattomalla Olivialla ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Olivia haluaa kuitenkin yrittää. Kun Olivia nousee lavalle, hän tuo itsestään esiin kokonaan uuden puolen. Hän esittää seksikkään numeronsa kuten isoisä oli häntä valmentanut. Tuomareiden järkytykseksi koko perhe nousee lavalle ja yhtyy tanssiin. Esityksen jälkeen Hooverit saavat lähtöpassit, eivätkä he saa enää osallistua kilpailuun. He työntävät volkswagenin käyntiin ja lähtevät onnellisina paluumatkalle.
Little Miss Sunshine poikkeaa valtavirran elokuvista oivaltavan ja omaperäisen käsikirjoituksensa ansiosta. Kun tuotanto on vapaa suurten tuotantoyhtiöiden holhouksesta, on ohjaajan helpompi tehdä oman näköinen elokuva. Tämä varmistaa myös sen, että oikeat asiat päätyvät leikkauspöydältä itse elokuvaan. Todennäköisesti pieni budjetti aiheuttaa sen, että mukaan ei saada kovin nimekkäitä näyttelijöitä. Steve Carrel on elokuvan näyttelijöistä ainoa, jolla on enemmän kokemusta takanaan. Näinkin hyvillä näyttelijöillä Jonathan Daytonilla ja Valerie Farisilla oli ainoalaatuinen tilaisuus tehdä jotain muistettavaa.
Indie-elokuvat ovat sellaisia, jotka on tuotettu ilman suurta tuotantoyhtiötä. Ne on ohjattu ilman suurta kaupallista menestystä mielessä. Aiemmin olen käsitellyt vuoden 2021 hittielokuvat Minarin ja Nomadlandin, jotka myös jatkavat indie- elokuvan perinnettä.
Omakohtaisen Indie-movie intoni sytytti Lasse Hallströmin Gilbert Grape, joka on mielestäni edelleenkin yksi koskettavimmista perhekuvauksista. LMS on yksi parhaimmista katsomistani indie-elokuvista niin kuvauksen kuin näyttelijänsuoritusten osalta. Pieni budjetti takaa sen, ettei suuriin teknisiin ratkaisuihin ole ryhdytty. Elokuva ei esittele tarpeetonta tai ylitsevuotavaa rekvisiittaa eikä varsinkaan tietokoneanimaatiota.
Steve Carrel on komediaelokuvan ammattilainen, joka ilmaisee paljon kasvoillaan. Hänellä on takanaan kymmenittäin elokuvia, joista mieleeni on painunut ainakin apokalyptinen ”Evan Taivaanlahja” sekä ”The Big Short”, joka sijoittuu lama-aikaan ja rahamarkkinoiden kilpailtuun maailmaan.
Amerikkalaiseen elämäntapaan kuuluvat nykyisin talent-kilpailut, jotka toivat kilpailun viihdekulttuuriin. Mutta mikä noissa kilpailuissa viehättää? Miksi lapset pannaan tavoittelemaan jotain sellaista, josta lapselle tulee myöhemmin pikemmin painolasti. Elokuva kritisoi voimakkaasti amerikkalaiseen kulttuuriin kilpailuvetoisuutta. No mikä näissä kilpailuissa on sitten pahaa ja tuomittavaa? Se, että lapsista tehdään aikuisia liian varhain, kun heidät pakotetaan valitsemaan kunnianhimon tai vaatimattomuuden välillä, joista vain toinen johtaa menestykseen. Taustalla työtään tekevät kateus ja muut pimeät voimat.
Kilpailut, joita järjestetään aikuisille ovat tietysti oma lukunsa. Suomeenkin tällainen viihdeteollisuus on jo rantautunut. Amerikkalaiseen materialistiseen maailmankuvaan kuuluu se, että vain voittajat muistetaan.
Sheryl on huolehtivainen äiti, joka ei tyrkytä lapsilleen neuvojaan tai valmiita vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Sheryl ja Richard luottavat siihen, että lapset itse tietävät mitä elämältään haluavat. Abigail selviytyy vaikeasta Olivian roolistaan enemmän kuin hyvin. Olivia löytää itsestään voittajan ja kypsemmän ihmisen kuin kanssakilpailijansa.
Elokuvan huumori sisältyy dialogiin ja siihen, miten vastoinkäymiset otetaan vastaan. Elokuva ei ota itseään liian vakavasti, vaikka se ei olekaan pelkkää verbaalia huvittelua. Elokuvassa ei lasketa avoimesti leikkiä vakavista asioista, vaan komediallisuus kätkeytyy vuorosanoihin ja huvittaviin yhteensattumin.
Ei voi olla ajattelematta, että Little Miss Sunshine että tarina on saanut vaikutteita Coenin veljeksiltä. Huumori ei kuitenkaan ole niin mustaa ja mikä tärkeintä tarinaan ei liity rikosta kuten esimerkiksi Fargoon.
Road Movien tärkein tukipilari on tietenkin auto, joka jollakin tavalla poikkeaa valtavirroista. Road Movien yhteydessä puhutaan yleensä etapeista, joilla tapahtuu jotain jännittävää, juonen kannalta merkityksellistä. Parhaat päivänsä nähnyt volkswagen kertoo tehtävän mahdottomuudesta. Kaikki perheenjäsenet uskovat vilpittömästi, että auto vie heidät päämäärään satojen kilometrien päähän. Volkswagen tuo tarinaan myös nostalgisen säväyksen, aivan kuin elokuva ei tapahtuisi tällä vuosituhannella, vaan joskus 1970- tai 1980-luvuilla.
Mukaansa tempaava musiikki on mahdollisesti suurin tekijä elokuvan iloisen tunnelman takana. Soundtrack tuo jostain syystä mieleen italowesternit ja Ennio Morriconen musiikin ja luulen, ettei tämä ole yhteensattuma. Vaikutteita musiikki on varmasti saanut kansanperinteestä eli countrymusiikista.
Vaikka LMS on valtavan elämänmyönteinen, katsoja voi löytää siitä surumielisiäkin piirteitä. Kuolemasta ei tehdä pilaa, vaan se kuvataan nuorellekin katsojalle ymmärrettävästi tapahtumana, joka on elämän luonnollinen päätepiste. LMS osaa sekoittaa komediaa ja tragediaa oikeassa suhteessa. Vapauden tunne, joka varmasti valtaa jokaisen, kun ollaan tien päällä ja matkalla tuntemattomaan, tarttuu nopeasti katsojaan.
LMS on kertomus unelmista, ja siitä mitä niiden eteen ollaan valmiita tekemään. Elokuvan keskeisin sanoma liittyy noihin unelmiin, joita varmasti jokaisella on ollut. Tarraudu kiinni unelmiin, sillä ne tekevät elämästä merkityksellisen! Unelmat eivät kuitenkaan pysy elossa ilman toisen ihmisen kannustusta. Hoovereiden vanhemmat ovat täydellä innolla poikansa ja tyttärensä rinnalla ja ymmärtävät heidän tavoitteensa. Jos unelmat joskus särkyvät on pystyttävä jatkamaan eteenpäin. Dwayne ja Olivia ovat voittajia, sillä he nousevat kaikkien vastoinkäymistenkin jälkeen jaloilleen.
Richard tuntuu todella uskovan teoriaansa ja on kovin kerkeä leimaamaan ihmisiä voittajiksi ja häviäjiksi. Richard on yhtä aikaa akateemikko kuin liikemieskin. Isoisä osaa olla hämmentävän suorapuheinen, mutta myös rakastettava opettaja, jonka elämänkokemuksilla on suuri vaikutus Oliviaan. Mitä tulee hahmoihin, niin tämä elokuva välttää stereotypioita. Steve Carrell irtautuu tässä tunnusmerkillisestä koomikon roolistaan ja pysyttelee vakavalla mielellä läpi koko elokuvan. Ensikosketus Frankin hahmoon on ristiriitainen. Frankin ahdinko ja mielen järkkyminen on kuvattu todentuntuisesti.
Frankin hahmossa tapahtunut muutos herättää huomiota. Ystävyys Dwaynen kanssa nostaa Frankin taas pinnalle ja hän tulee tavallaan ulos pimeästä huoneesta. Elokuvan edetessä Frank tuntuu päässeen yli menneisyytensä demoneista ja vastoinkäymisistä, jotka jättivät hänet tyhjän päälle.
Yhteinen matka yhdistää perhettä ainoalaatuisella tavalla. Tässä vaiheessa voi sanoa, että tällaisen elokuva katsojalle tärkeintä ei ole perille pääsy, vaan kommellukset matkan varrella. Elokuvan käyttövoimana ovat hyvin suunnitellut hahmot, joista kukin on omanlaisensa persoona. Kaiken kaikkiaan näyttelijät pelaavat hyvin yhteen tässä elokuvassa.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: Little Miss Sunshine
- Ohjaaja: Jonathan Daytonilla, Valerie Farisilla
- Käsikirjoitus: Michael Arndt
- Julkaisuvuosi: 2006
- Genre: draama, komedia
- Palkinnot: 2 Oscar (Academy Awards) 2 BAFTA
- Näyttelijät: Steve Carrel, Toni Collette, Greg Kinnear, Abigail Breslin, Paul Dano, Alan Arkin