Pulp Fiction on rikoselokuvan moderni klassikko ja genrensä menestyksekkäimpiä edustajia viime vuosisadan puolella. Elokuva on ohjaajansa Quentin Tarantinon toinen täysosuma Reservoir Dogsin jälkeen. Elokuva marssittaa näyttämölle uskomattoman määrän aikakautensa suurimpia tähtiä. Budjettinsa puolesta indie-elokuvaksi luokiteltava Pulp Fiction ylitti kaikki odotukset lippuluukuilla ja tuotti hintalappunsa moninkertaisesti takaisin. Monihaaraiseksi kertomukseksi laajenevassa elokuvassa Samuel L. Jackson ja John Travolta pelaavat tiukasti yhteen.
Tapaamme Pumpkinin (Tim Roth) ja hänen tyttöystävänsä Honey Bonnyn (Amanda Plummer) ravintolapöydästä. Ensikosketuksena he eivät vaikuta rikollisilta, mutta sitten yhtäkkiä he tarttuvat aseeseen ja aikovat ryöstää paikan.
Seuraamme Vincentin (John Travolta) ja Julesin (Samuel L. Jackson) matkaa Los Angelesin halki. Heidän puheenaiheensa vaihtelevat huumeista ja niitä levittävistä diilereistä pikaruokapaikkoihin, jotka ovat kadunmiehen paratiiseja. Jules ja Vincent ovat mafiapomo Marcelluksen (Ving Rhames) asialla suorittamassa tehtävää. Parivaljakko tunkeutuu aseella uhaten kerrostaloasuntoon, jossa asuu Brett niminen mies. Jules ja Vincent haluavat salkun, jonka sisältöä ei paljasteta. Jules saarnaa muutamasta Raamatun kappaleesta sanoja, jotka ”sopivat tilanteeseen”. Brettin kovistelu päättyy siihen, että Jules ampuu tämän täyteen luoteja.
Seuraavassa kohtauksessa näemme katkelman nyrkkeilijä Butch Coolidgen (Bruce Willis) ja Marcelluksen vuoropuhelusta hillaisessa kapakassa. Marcellus toimittaa Butchin managerin virkaa, mutta hänen muu rikollinen liiketoimintansa on hämärän peitossa. Vincent ja Butch tapaavat samaisen kapakan baaritiskillä. Butch tuntuu kantavan jostain syystä kaunaa Vincentille, ja he vaihtavat muutaman vihaisen sanan.
Vincent tapaa huumediileri Lancen, joka toimittaa hänelle heroiinia ja eksoottisimpia huumeita. Seuraavassa episodissa Vincent kohtaa Marcelluksen naisystävän Mian (Uma Thurman) tämän luksusasunnossa. He päättävät viettää yhteisen illan Jack Rabbit Slim’s nimisessä vauraamman kansanosan ravintolassa, jossa esiintyvät imitoivat kuuluisuuden henkilöitä. Mia avautuu tanssijan urastaan ja niin tekee myös Vincent menneisyydestään. Intiimin keskustelun jälkeen he päättävät osallistua twist-tanssikilpailuun ja voittavat pääpalkinnon.
Ilta on päättyä huonosti, kun Mia ottaa yliannostuksen heroiinia. Vincent kuskaa Mian diileri ystävänsä luo. Seuraa epätoivoinen ajomatka sateisten katujen halki. Adrenaliini piikki saa Mian virkoamaan. Mutta heillä ei ole aikomusta jatkaa suhdettaan, vaan he eroavat yhtä kokemusta rikkaampana.
Seuraavassa episodissa nähdään pieni katkelma Butchin lapsuudesta. Kapteeni Koons saapuu tapaamaan 10-vuotiasta Butchia ja tämän yksinhuoltajaäitiä. Koons lahjoittaa Butchille kultakellon, johon liittyy erikoinen tarina. Se oli kuulunut Butchin isälle, joka oli ollut Vietnamin sodassa sotavankina ja kuollut sille tielleen. Mutta oli halunnut antaa kellon pojalleen Koonsin välityksellä.
Butch osallistuu nyrkkeilyotteluun ja rusikoi vastustajansa kuoliaaksi, minkä jälkeen pakenee virkavaltaa ja Marcellusta, haluten pitää voittorahat itsellään. Puhelinsoitto kertoo, että kysymys oli sopuottelusta, jonka koko potin Butch oli napannut. Hän saapuu illalla vaimonsa Fabianin luo, eikä aio kertoo hänelle päivän tapahtumista.
Seuraavana aamuna Butch huomaa kadottaneensa kultakellonsa ja lähtee etsimään sitä. Hänellä on tietty määränpää. Hänen tiensä kulkee slummiutuneen lähiöalueen halki Vincentin asunnolle. Butch löytää kultakellonsa ja yllättää Vincentin hänen omassa kodissaan. Hän ottaa aseen ensimmäistä kertaa käteensä ja ampuu Vincentin surutta. Butchin pakomatka päättyy onnettomuuteen tienristeyksessä.
Tahtomattaan Butch oli ajanut erään jalankulkijan yli, joka sattuu olemaan hänen työnantajansa Marcellus. Hän ja Butch joutuu perverssin homoseksuaalin Zedin käsittelyyn joutotavaraa myyvän liikkeen kellarissa. Tämä kohtaus päättyy siihen, että Marcellus ampuu Zedin haulikolla lähes kuoliaaksi. Butch pakenee yhdessä Fabienin kanssa kohti uutta elämää.
Elokuvassa palataan kohtaukseen, jossa Vincent ja Jules kovistelevat Brettiä. Takahuoneeseen piiloutunut mies syöksyy esiin, mutta ampuu kaikki laukauksensa ohi. Jules ja Vincent eivät anna hänen yrittää uutta kertaa. He sieppaavat Brettin ystävän Marvinin mukaansa tietämättä mitä tälle tehdä. Sitten Vincentin ase laukeaa vahingossa ja Marvin kuolee.
Tässä kohdin he tarvitsevat Julesin ystävän Jimmien apua. Jimmie pelastaa heidät kiipelistä, ja auttaa siivoamaan todisteet tapahtumasta. Elokuva päättyy kohtaukseen, jossa ollaan samaisessa ravintolassa kuin elokuvan alussa. Vincent ja Jules saapuvat lounaalle, kun Pumpkin ja Honey Bonny alkavat ryöstää ravintolaa. Kiistaa syntyy Julesin ja Vincentin kantamasta salkusta. Se avataan vielä kerran, mutta katsojalle ei kerrota sen sisällöstä. Elokuva päättyy, kun Vincent ja Jules poistuvat voittajina rikoksen tapahtumapaikalta.
Tarantinon rainassa katsoja tempautuu mukaan epätavalliselle matkalle Los Angelesin laitakaupungin halki. Rainan tapahtumaympäristönä ovat nuhjuiset kerrostaloasunnot ja likaiset rappukäytävät ja kapakat mutta myös pimeät katulamppujen valaisemat avenuet ja lähiöalueet. Kahdella pikkurikollisella häämöttää suurempi keikka ja heillä näyttää olevan yhteinen tie ja missio järjestää elämänsä parhain päin. Elokuvassa näyttäytyy koko elämän rikkauden ja köyhyyden kirjo huolellisesti harkittujen henkilöhahmojen välityksellä.
Pulp-sana on monimerkityksinen. Tämän elokuvan kannalta relevantti määritelmä löytyy sanakirjasta, jonka mukaan kyseessä on ”huonolle paperille painettu lehti tai kirja, jonka sisältö on räikeä”. Kovaksi keitetyt rikostarinat esiintyivät ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa 1920-luvun Pulp-lehdissä, joista Tarantino on lainannut nimen elokuvaansa. Pulp-sana voi viitata muidenkin tyylilajien edustajiin kuten scifi-, fantasia ja seikkailukirjallisuuteen.
Pulp Fictionia on pidetty Neo-noir -elokuvan klassikkona kyynisen maailmankuvansa ansiosta. Tästä kertovat Julesin ja Vincentin välinpitämätön suhtautuminen ihmiselämään ja jopa oman henkiriepunsa kohtaloon. Muita genren edustajia ovat esimerkiksi Paul Verhoeven, David Fincher ja ohjaajaveljekset Joel ja Ethan Coen.
Elokuvan dialogi koostuu pääosin puhekielestä, jossa on paljon voimasanoja ja slangia. Repliikeissä vilahtaa muutama ranskankielinen sana. Alkukohtaus johdattaa Tarantinon maailmaan, jossa tappaminen täyttä todellisuutta. Pumpkin ja Honey Bonny kohtaavat kahvilassa. Pumpkin on sanavalmis kadun kasvatti, joka on kauan sitten ajautunut rikoksen polulle. Honey Bonny taas on hyväkäytöksinen tyttö, jonka Pumpkin houkuttelee mukaan ryöstöön. Itse ryöstö sujuukin tutun rikoselokuvien kaavan mukaan.
Jules ja Vincent ovat yhteiskunnasta erilleen ajautuneita epäonnistujia, joiden ainoaksi keinoksi selviytyä on muodostunut helppo rikoksen tie. Kadulla tapaa narkomaaneja ja pikkurikollisia, mutta kukaan ei tunnu kiinnittävän huomiota kahteen aseistettuun herrasmieheen. Kaikki elokuvan keskeiset henkilöt ovat rosoisia ja kulmikkaita omine taustakertomuksineen ja mielenlaatuineen.
Jules on heistä kahdesta se, joka hoitaa puhumisen. Hän on taitava johdattamaan uhrejaan toivottuun suuntaan ja hetkittäin hänen impulsiivisuutensa ja äkkipikaisuutensa tulee korostetusti esille. Jules on pelottavan varma itsestään ja omasta oikeudestaan päättää muiden ihmisten kohtalosta. Elämänfilosofiansa hän lainaa Raamatusta, mutta tulkitsee silti tätä kirjaa omalaatuisella tavalla. Heidän motiivinsa näyttää löytyvän salkusta, jonka sisältöä ei koskaan paljasteta. Elokuvapiireissä arvoitus on herättänyt mielipiteitä, mutta Tarantinon mukaan sille ei ole selitystä – salkku on pelkästään juonen kuljetuksen apuväline.
Ensivaikutelmana Jules ja Vincent tuntuvat hyväkäytöksisiltä liikemiehiltä, mutta toiselta puoleltaan he ovat paatuneita rikollisia. Katsoja tajuaakin pian, että he ovat yhtä vähän herrasmiehiä kuin heidän puheenpartensa. Keskustelu rönsyilee asioihin, joilla ei ole elokuvan juonen kannalta mitään merkitystä. Ensimmäinen kohtaus väkivallasta yllättää katsojan. Kaikki näyttääkin tapahtuvan hetken mielijohteesta, mutta onkin tarkkaan suunniteltua. Kun parivaljakko sitten toteuttaa suunnitelmansa katsoja tietää heti mitä odottaa elokuvalta.
Pulp Fiction maailmaa ei toivoisi olevan olemassa, sillä se esittää rikoksen kannattavana liiketoimintana. Elokuvassa emme näe merkkiäkään virkavallan edustajista, tai siitä että joku välittäisi mitä näille ihmisille tapahtuu. Jotkut tappavat yksinkertaisesti siitä syystä, että se tuntuu hyvälle, siitä saa adrenaliinipistoksen.
Saako paha palkkansa Tarantinon maailmassa – onko kaduilla oikeudenmukaisuutta? Rikolliselle tuntuu avautuvan polku, jolla hän voi tehdä mitä tahansa rangaistuksetta. Vaikka heiltä näyttää tyystin puuttuvan omatunto, pinnan alla on kuitenkin inhimillinen tekijä, joka erottaa ihmisen eläimestä. Tämä teema näyttää toistuvan myöhemmissäkin Tarantinon elokuvissa.
Jules lainaa tottuneesti katkelman Raamatusta, jonka voi tulkita monin tavoin ihmisistä, jotka houkuttelevat toisenlaisia ihmisiä rikoksen tielle. Sama kappale kuullaan elokuvassa toistamiseen.
Elokuvan toisessa episodissa saamme kuvaan Bruce Willisin kasvot, ja hänen reittiään elokuva seuraa suurimman osan ajasta. Butch on vähäsanainen kehäraakki nyrkkeilijä, joka ei enää kestä ammattiaan. Butch on tottunut haastamaan riitaa, mikä sujuu Bruce Willisiltä kuin luonnostaan ikään kuin hänen ei tarvitsisi edes näytellä. Bruce Willis on tottunut näyttelemään hahmoja, jotka turvautuvat herkästi oman käden oikeuteen. Tämä nähdään korostetusti Die Hard -elokuvissa entisen poliisin John Mclanen hahmossa.
Vincentin ja Mian huumeidenhuuruiselle romanssille annetaan elokuvassa paljon aikaa. Mia on polkkatukkainen miehennielijä, joka näyttää viettävän hyvin vaurasta elämää.
Heidän ensi kohtaamisensa aikana soi laulu Son of A Preacher Man ja hieman myöhemmin Girl, You’ll be a Woman Soon. Laulun sanoilla ja elokuvan tunnelmalla on jotain yhteistä, vaikka aikakausi on eri. Näiden lisäksi Tarantino on täyttänyt elokuvan piripintaan 1960- luvun hittikappaleille. Jack Rabbit Slim’s on erikoinen ravintola, jossa esiintyy viihdetaivaan jäljitelmiä Marilyn Monroesta Elvikseen asti. Vincentin ja Mian ensitapaaminen tuntuu ottavan tulta alleen ja he ovat aidosti kiinnostuneita toisistaan.
Vincentin ja Mian kuuluisassa tanssinumerossa on jotain hypnoottista, sillä se on luultavasti suurimmaksi osaksi improvisoitu. Kun Vincent pelastaa Mian kuolemalta, heidän elämänsä ovat himpun verran lähempänä toisiaan. Mutta he eroavat ystävinä, mihin päättyy yksi elokuvan tarinoista.
Christopher Walken on hyvin monipuolinen näyttelijä. Muistan hänet erityisesti roolista elokuvassa Kauriinmetsästäjä, mutta hänen repertuaariinsa kuuluvat myös rooli Batman-elokuvassa ja useita sivuosia hyvin kirjavissa elokuvissa. Hänellä on elokuvassa pieni mutta tärkeä rooli, jonka avulla Tarantino taustoittaa elokuvaansa tuo siihen mukaan lisämerkitystä. Veteraani Koonsin tarina vetoaa pienen Butchin mielikuvitukseen. Tuon vanhenevan miehen tuoma pieni esine on täynnä muistoa epävarmuuden ajasta.
Aikuinen Butch on painajaisten vaivaama murjottu mies, joka ottaa kehässä turpaansa kerta toisensa jälkeen. Sota tuntuu jatkuvan kirouksen tavoin Butchin elämässä – siitä muistuttaa tuo rannekello. Hän on harrastanut lajiaan jo pitkään, muttei ole koskaan päässyt nauttimaan suurista rahoista. Butchin elämä lähtee raiteiltaan epäonnekkaan ottelun jälkeen. Hän on päättänyt lopettaa ja jättää entisen elämänsä taakseen, mutta ajautuukin ensin väkivaltaisiin tilanteisiin.
Tämä juonen haara päättyy Butchin kanssa onnellisesti, mutta hän jättää taaksensa verivanan. Bruce Willisistä kasvaa varteenotettava haastaja John Travoltalle ja Samuel L. Jacksonille. Kohtaus homoseksuaalin kynsissä, voi järkyttää herkempiä katsojia.
Julesille ja Vincentille ei ole heidän pakomatkallaan jäänyt yhtään ystävää. He ovat sen verran yksinkertaisia, etteivät osaa katsoa tulevaisuuteen välttääkseen hankaluudet. He alkavat syyttää epäonnistumisesta toisiaan. Jimmyllä on pari painavaa vuorosanaa, mutta pääosin Tarantino vetäytyy taka-alalle. Salaperäinen salkku on mukana myös elokuvan viimeisessä kohtauksessa. Sen sisältö on jotain niin arvokasta, että Jules ja Vincent ovat valmiita tappamaan sen puolesta.
Pulp Fiction tasapainoilee komediallisten ja draamallisten elementtien välillä. Komiikka nousee siitä, kun asiat eivät menekään suunnitelmien mukaan ja päähenkilöt löytävät itsensä kiperistä tilanteista. Mutta herkimmät katsojat eivät varmasti näe tällaisessa elokuvassa mitään hauskaa. Tarantinon elokuva sisältää paljon viittauksia populaarikulttuuriin. Nämä viitaukset voivat olla kätketty vuorosanoihin, tai ne voivat olla kokonaisia hahmoja elokuvan näyttämöllä.
Tarantino esittää väkivallan niin kuin se tuli tavaksi esittää jo 1980-luvun alkuvuosina peittelemättä ja häpeilemättä sen järkyttävää vaikutusta katsojaan. Tarantino seurailee itse luomaansa polkua, joka alkoi Reservoir Dogsista. Tarantinon tutkielma on viitoittanut tietä monille nykypäivän rikosdraamoille. Tällaisen tarinan sovittaminen kirjaksi olisi ollut paljon helpompaa kuin elokuvaksi. Vaikka elokuva on ilmaisukeinona paljon kirjaa käytännöllisempää, asettaa pituus sille tiettyjä rajoituksia.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: Pulp Fiction
- Ohjaaja: Quentin Tarantino
- Käsikirjoitus: Quentin Tarantino, Roger Avary
- Julkaisuvuosi: 1994
- Genre: rikos
- Palkinnot: 1 Oscar (Academy Awards), 2 BAFTA,1 Golden Globe
- Näyttelijät: John Travolta, Uma Thurman, Samuel L. JAckson, Quentin Tarantino, Bruce Willis, Tim Roth, Amanda Plummer, Ving Rhames