Inside Out on Pixarin 15. täyspitkä animaatio, jossa nähdään Peter Docterin kädenjälki sekä käsikirjoitta-jana, että ohjaajana. Inside Out toi Doctorille Oscar palkinnon parhaasta animaatiosta vuonna 2015. Inside out on Docterille hyvin henkilökohtainen elokuva, sillä hän sai ideoita siihen seuratessaan oman tyttärensä aikuistumista. Kesällä 2024 elokuvalle on luvassa jatko-osa, joka on suoraa jatkoa Raileyn tarinalle.
Elokuva seuraa Rileyn matkaa varhaislapsuudesta asti. Ensin Rileyn mielen komentokeskukseen ilmestyy Ilo (Amy Poehler) niin kuin yleensä kaikilla lapsilla. Pian häntä seuraavat Kiukku (Lewis Black), Inho (Mindy Kaling), Pelko (Bill Hader) ja Suru (Phyllis Smith). Ensimmäiset muistot saapuvat, ja joistain niistä tulee Rileyn ydinmuistoja. Niiden pohjalle rakentuu Raileyn persoonallisuus. Aivan ensi hetkistä asti Suru ja Ilo taistelevat Rileyn mielialasta. Ilo yrittää kaikin keinoin estää Surua muuttamasta kaikkia Rileyn muistoja sinisiksi.
Kun 11-vuotiaan Rileyn (Kaitlyn Dias) perhe muuttaa San Fransiscoon, Rileyssa herää monenlaisia tunteita. Alku vaikuttaa lupaavalta, vaikka uudessa kodissa ei ole edes kalusteita. Äiti vie Rileyn kaupungille viettämään aikaa, ja pienen hetken ajan Riley on onnellinen. Illan tullen uusi vaikuttaa jopa pelottavalta vieraine äänineen ja kaikuineen. Rileyn on vaikea sopeutua uuteen kouluun ja uusiin luokkatovereihin. Hän joutuu kiusalliseen tilanteeseen luokkahuoneen edessä, kun hän huomaa kaipaavansa entistä elämäänsä Minnesotassa.
Kun Riley nukahtaa hänen mielessään alkaa tapahtua kummallisia asioita. Rileyn mielessä myllertää, kun kaikki tunteet osallistuvat tapahtumiin. Kun ydinmuistot alkavat muuttua sinisiksi, Ilo ja Suru tempautuvat niiden mukana komentokeskuksesta syvälle Raileyn mieleen. Pian he huomaavat olevansa eksyksissä pitkäkestoisessa muistissa. Ilman Iloa Riley ei voi olla onnellinen, joten heidän on löydettävä tiensä takaisin komentokeskukseen.
Pian he kuitenkin kohtaavat pitkäkestoisessa muistissa harhailevan Rileyn lapsuuden mielikuvitusystävän Bing Bongin. Raileylla on monta hyvää muistoa Bing Bongista, mutta hän ei ole leikkinyt hänen kanssaan pitkään aikaan. Mielikuvitusystävä osaa johdattaa heidät kohti komentokeskusta mielen sokkeloiden läpi.
Raileyn vanhemmat eivät näe Rileyn onnettomuutta, ja heille syntyy riitaa ruokapöydän äärellä. Railey soittaa Minnesotaan jääneelle ystävälleen Megille, mutta tämäkään ei saa häntä iloiseksi. Äiti vie Rileyn paikallisen jääkiekkotiimin harjoituksiin, mutta ottelu päättyy pettymykseen, ja Riley on valmis lopettamaan koko lajin. Ilon ja Surun ollessa poissa Kiukku, Inho ja Pelko yrittävät pitää Rileyn raiteillaan vaihtelevalla menestyksellä.
Ilo ja Suru päätyvät sen muistin osaan, joka käsittelee abstrakteja asioita. Siellä he ovat vähällä muuttua itsekin geometrisiksi kuvioiksi. Sitten he suuntaavat Mielikuvitusmaahan, johon säilötään Rileyn kaikkein erikoisimmat muistot. Sieltä löytyy myös Rileyn ensimmäinen ihastuksen kohde, joka on kuitenkin vielä pelkkää mielikuvitusta.
Suru ja Ilo hyppäävät Ajatuksen junan kyytiin, joka kuitenkin pian pysähtyy kun Riley nukahtaa. Jotta juna saataisiin taas käyntiin, Ilo ja Suru päättävät saada Railey heräämään omaan painajaiseensa. Rileyn kaikkein pelottavimmassa painajaisessa esiintyy jättimäinen klovnin, ja sen Suru ja Ilo ovat päättäneet herättää. Riley havahtuu kauhuun ja juna lähtee taas liikkeelle.
Inho, Pelko ja Suru päättävät yllyttää Rileyta pakenemaan kodistaan takaisin Minnesotaan, jossa hänen rakkaimmat muistonsa ovat. Kun Riley varastaa äitinsä luottokortin hän hylkää ensimmäistä kertaa rehellisyyden. Juna syöksyy kuiluun, jossa muistista poistetut muistot hiljalleen haalistuvat pois. Kun Ilo on kuilun pohjalla, hän tajuaa mikä merkitys Surulla on ollut Rileylle. Suru nimittäin on pitänyt Rileyn perheen kasassa koskemalla Raileyn ydinmuistoihin.
Tästä ilo saa uutta pohtia ja hän syöksyy ajatuksen voimalla ylös kuilusta, ja löytää tiensä takasin komento-keskukseen. Rileyn mieli on luhistumispisteessä ilman ydinmuistoja ja niistä kasvavia persoonallisuuden piirteitä. Kun Ilo ja Suru ovat takaisin omilla paikoillaan kaikki palautuu ennalleen. Riley palaa takaisin kotiin ja tunnustaa murheensa vanhemmilleen.
Inside out on nykyaikainen seikkailukertomus, joka varmasti viihdyttää tämän päivän lapsia. Tietokonea-nimaatiolla voidaan kuvata asioita, mihin käsintehty animaatio ei pysty. Näin katsoja voidaan viedä jonnekin oman maailmamme ulkopuolelle. Peter Docterin tarina rullaa sujuvasti ja on täynnä jännittäviä juonenkäänteitä.
Rileylla on rakastavat vanhemmat, jotka ovat täysillä mukana tyttärensä elämässä. Mutta Rileyn perhe jättää taakseen merkityksellisen ja toivontäyteisen elämänsä muuttaessaan uuteen kaupunkiin San Fransiscoon. Kaupungin silhuetin tunnistaa heti sen tunnetuimmasta maamerkistä Golden Gate -sillasta. Perillä pettymys iskee vasten kasvoja – elämä suurkaupungissa ei olekaan sellaista, mitä Riley oli odottanut.
Katsoja saa ensivaikutelman slummiutuneesta korttelista, josta elämä on aikoja sitten paennut. Riley ottaa uuden kodin vastaan ristiriitaisin tuntein, mutta paikka jättää tilaa mielikuvitukselle. Illat uudessa asunnossa tuntuvat jopa pelottavilta, mistä syntyy monta painajaista, jotka valvottavat Rileyta yöaikaan.
Perheenisä on jonkin sortin liikemies ja äiti huolehtii kodista. Rileyn äiti jaksaa uskoa siihen, että tilanne muuttuu paremmaksi ja myöntää, että tämä on suurelta osin Rileyn ansiota. Läheinen suhde äitiin korvaa osittain isän poissaolon. Muuten ei paljon tietoa tihku heidän taustastaan – he ovat vain tarinaa täydentäviä hahmoja.
Elokuva johdattaa katsojan tarinaan koskettavan melodiallisen yhden käden pianomusiikin välityksellä. Toisinaan puhallinvoittoinen orkesterimusiikki piristää elokuvan tunnelmaa kummasti. Musiikkia on käytetty säästeliäästi, vain tärkeimpien juonenkäänteiden yhteydessä. Joskus musiikkia ei tarvita, jos sävy käy ilmi jostain muusta asiasta kuten vuoropuhelusta tai tapahtumaympäristöstä.
Kaikki muistavat joitakin lapsuuden hetkiä olivatpa ne sitten hyviä tai pahoja. Niitä kutsutaan tässä elokuvassa ydinmuistoiksi. Persoonallisuus kehittyy koko ajan ja kumpuaa näistä ydinmuistoista. Rileyn kohdalla eräs tärkeimmistä muistoista on poikamaisesti jääkiekko. Rileyn mieli on kuvattu pelkistetysti, jotta elokuva jaksaisi kiinnostaa myös nuorempia katsojia. Tietyt asiat mielen ulkopuolella ovat kuitenkin yksityiskohtaisesti ja elävästi animoituja.
Varsinainen juoni alkaa verkalleen niin syvältä kuin se vain on mahdollista, silloin kun Rileyn tajunta on vasta heräämässä. Elokuvan kertoja pohtii, mikä on surun tarkoitus muiden tunteiden joukossa. Eikö suru ole samanlainen inhimillinen tekijä kuin ilokin. Jos ihminen kadottaa ilon tai surun tunteen, on sielu jollain tapaa rampa siipirikkoinen lintu. Tämän näemme myös Rileyn kohdalla elokuvan edetessä.
Elokuva keskittyy viiteen perustunteeseen, mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö muillakin tuntemuksilla olisi sijaa. Jokaisella muistolla tuntuu olevan värinsä surun ollessa sininen ja Ilon heleän vihreä ja keltainen. Jostain syystä kiukku on kuvattu miesmäisenä hahmona. Voihan rooliin mielessään yrittää sijoittaa naispuolista hahmoa, mutta se ei ole helppoa. Pelko ei puolestaan ei muistuta lainkaan ihmistä ja ehkä näin se onkin helpompikin toteuttaa.
Nämä viisi tunnetta ottavat ajoittain yhteen komentokeskuksen hallinnasta. Kun Riley on nuori tunteet ovat aikamoista vuoristorataa, mutta kun Riley kasvaa tunteet muuttuvat maltillisemmiksi. Aika ajoin näemme myös Rileyn vanhempien mielen sisälle. Siellä käyvät kiihkeää taistelua samat tunteet mutta aikuismaisempina versioina.
Kaupunginosa on animoitu hienosti ja vaivoja säästelemättä. Luonnonvalo muuttaa maiseman kullankeltaisen ja -vihreän eri sävyiksi.
Surun englanninkielinen ääninäyttelijä Phyllis Smith sopii alakuloisen perussävynsä puolesta passelisti rooliinsa, eikä Iloa näyttelevä Amy Poehler jää paljon hänen taakseen. Hyvät alkuperäiskieliset näyttelijät ovat elokuvan kantava voima. En ole tutustunut suomenkieliseen versioon.
Rileyn ensimmäinen koulupäivä tuo mukanaan pelottavia ja vastenmielisiä muistoja. Ensimmäisestä hetkistä luokan edessä tulee yksi hänen ydinmuistoistaan vaikkakin sävyltään sininen. Mukaan on otettu kiitettävästi myös värillisiä hahmoja mikä varmasti miellyttää ihmisiä, jotka ovat huolestuneita elokuvan monimuotoisuudesta. Draamaelokuvissa etnisten tai rodullisten vähemmistöjen mukanaolo alkaa olla jo must-juttu, joten miksei myös animaatioissa.
Pitkäaikainen muisti, jonne Ilo ja Suru tempautuvat ensimmäisenä, vaikuttaa äärettömyyksiin ulottuvien muistojen sokkelolta. Matkan varrella he kohtaavat erilaisia olentoja, joita voisi kutsua muistityöläisiksi. Tässäkin mielen eri prosesseille on annettu jokin kuvaava hahmo. Ne voivat pelottaa nuorempaa katsojakuntaa. Surun ja Ilon matkan varrelta löytyy kummallisia paikkoja, sellaisiakin, joiden ei uskoisi löytyvän 11-vuotiaan tytön mielikuvituksesta. Abstraktin ajattelun voisi kuvitella tulevan mukaan vasta myöhemmin.
Kun Ilo ja suru löytävät tiensä syvemmälle Rileyn mielikuvitukseen, Pixarin animaattorien mielikuvitus laukkaa todella villisti. Joissain kohdin nähdään elokuvalle tarpeetonta kohellusta, mikä tietenkin vetoaa nuorempaan katsojakuntaan. Pelottavimmat muistot löytyvät alitajunnasta, kuten Rileyn lapsuuden painajainen jättimäisestä klovnista. Mutta mikä on painajaisten alkuperä ja tarkoitus, sitä ovat varmasti monet tiedemiehet pohtineet. Painajaiset nousevat jostain mielikuvituksen hämärästä, ja niillä tuntuu aina olevan jokin yhteys tosimaailmaan.
Mieli sairastaa, jos mieleen jäävät vain negatiiviset tunteet, mutta pienillä lapsilla näin tuskin kovin usein tapahtuu. Tämän takia mielen on myös unohdettava asioita, ettei se kuormittuisi siihen pisteeseen, missä mieli alkaa järkkyä.
Elokuvan sävy näyttää muuttuvan Rileyn mielenmaiseman mukaan. Kertomuksen alussa hän kohtaa maailman elämänmyönteisin tuntein, välissä hän kulkee pitkän matkan surussa ja epätoivossa. Lopuksi palataan perheen iloiseen jälleennäkemiseen. Jokaisella elokuvan tapahtumalla jokin merkitys ja ehkä vastineensa ihmisen mielessä.
Käsitteet ”pitkäkestoinen muisti” tai ”alitajunta” eivät ole tuulesta temmattuja, vaan perustuvat tutkimukseen, jota on harjoitettu jo vuosikymmeniä.
Elokuva sisältää paljon visuaalisia yllätyksiä, joita on vaikea pukea sanoiksi. Todellisia faneja kehoitankin katsomaan elokuvan useamman kerran, jotta kaikesta saisi tolkkua. Animaation perusajatus on se, että katsojalle ei kerrota mitä tapahtuu, vaan kuvien ja animaation annetaan puhua puolestaan.
Ajatusten idea on se, että useimmat niistä jäävät mieleen vain lyhyeksi aikaa, ja vain harvat tallentuvat muistiin. Jotkut muistot päätyvät ”roskakoriin”, mistä ne on vielä mahdollista pelastaa. Rileyn muistot ovat hyvässä järjestyksessä ihmisen mielessä, ennen kuin jokin asia järkkyy. Hieno oivallus on myös se, että mielessä tapahtuu asioita myös silloin kun ihminen nukkuu.
Elokuva opettaa meille paitsi tunteiden alkuperästä, niin myös perheestä ja sen tärkeydestä sekä lapsille, että aikuisille. Inside out on kaikenikäisten elokuva, ovathan tunteet tavallaan universaaleja, eikä niitä ole vaikea ymmärtää. Inside vois käydä tiiviistä psykologian alkeiskurssista, sillä sen tekemisessä on selvästi käytetty asiantuntijoita.
Rileyn kehityskaari on vain muutaman päivän pituinen mutta hän oppii paljon omista tunteistaan. Hänen ikäistään ei vielä voi mieltää aikuiseksi, mutta toisaalta hän ei ole enää aivan lapsi. Monien pettymysten jälkeen hän suuntaa taas valoon päin tietäen, että hänen vanhempansa ovat aina tukemassa häntä. Hänen silmänsä avautuvat huomaamaan miten onnekkaassa asemassa hänen perheensä on.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: Inside Out
- Ohjaaja: Pete Docter, Ronnie Del Carmen
- Käsikirjoitus: Pete Docter, Ronnie Del Carmen, Meg LeFauve
- Julkaisuvuosi: 2015
- Genre: animaatio
- Palkinnot: 1 Oscar (Academy Awards), 2 BAFTA, 1 Golden Globe
- Näyttelijät: Amy Poehler, Bill Hader, Lewis Black, Mindy Kaling, Phyllis Smith, Kaitlyn Dias