Valikko Sulje

Isän nimeen

Elokuva perustuu kirjaan Proved innocent : the story of Gerry Conlon of the Guildford four, josta emme ole saaneet suomenkielistä painosta. Elokuva on Gerard Conlonin omaelämäkerrallinen tarina vuoden 1974 Guildfordissa tapahtuneen pommisiskun jälkeisistä tapahtumista. Tapahtumien jälkeen Pohjois-Irlanti on kokenut monta pitkää rauhan vuotta. Ohjaaja Jim Sheridan sovitti Gerardin tilityksen elokuvakäsikirjoituksen muotoon ja oli vähällä saada Oscarin ansoistaan.  

Gerard ”Gerry” Conlon aloittaa tarinansa Belfastista Pohjois-Irlannin pääkaupungista 70-luvun alkupuolelta. Hän kertoo tarinaansa lakimies Garethille, johon tutustumme lähemmin vasta elokuvan loppupuolella.

Parikymppinen Gerry (Daniel Day-Lewis) on pidätettävien listalla vaikka ei kuulukaan IRA:han. Pakomatka alkaa kaupungin katoilta ja jatkuu kujia pitkin. Hän liittyy mielenosoittajiin, jotka vastustavat Britannian miehitysjoukkoja. Vihaiset ihmiset ryöstelevät kauppoja ja asuinkerrostaloja.

Gerryn sairaalloinen isä Giuseppe (Pete Postlethwaite) on sitä mieltä, ettei Gerryllä ole tulevaisuutta Belfastissa. Niinpä Gerry päättää jättää kotikaupunkinsa sekasorron taakseen ja lähteä etsimään onneaan Britanniasta. Laivan kannella Gerry tapaa vanhan koulukaverinsa Paul Hillin, mikä tulee muuttamaan hänen elämänsä.

Lontoossa hän liittyy pieneen hippikommuuniin ja tutustuu sen johtajaan Paddy Armstrongiin. Myöhemmin Paul, Gerry, Paddy ja Carole jakavat saman kohtalon vankilassa. Paul ja Gerry viettävät hetken aikaa vapaata elämää Lontoon kaduilla. He tapaavat Charlie Burke nimisen kodittoman puiston penkillä. Sitten Guildfordilaisessa ravinolassa räjähtää pommi jättäen viisi kuollutta ja 75 haavoittunutta.  

Varaton Gerry sortuu ryöstämään eräältä prostituoidulta 700 puntaa. Hän palaa synnyinseudulleen Belfastiin mistä brittisotilaat yhyttävät hänet. Poliisit tyhjentävät myös hippikommuunin ja pidättävät Paddyn ja Carolen:n. Gerry viedään huputettuna tuntemattomaan paikaan kuulusteltavaksi.

Gerryä ja hänen ystäviään epäillään pommi-iskun tekijäksi. Tästä alkaa Gerryn kidutus ja kuulustelu komisario Robert Dixonin (Corin Redgrave) johdolla. Gerry pitää viimeiseen asti kiinni kunniastaan tietäen olevansa syytön. Giuseppe lähtee etsimään poikaansa Lontoosta, missä hänetkin pidätetään epäiltynä osallisuudesta veritekoon. Murtunut Gerry allekirjoittaa lopulta tekaistun tunnutuksen, ja niin tekevät myös hänen ystävänsä.

Heidät viedään pahamaineiseen vankilaan, jossa Gerry tulee viettämään seuraavat vuotensa. Niiden aikana vankilan tavat tulevat heille moninkertaisesti tutuksi. Nuo neljä nuorta kohtaavat seuraavan kerran oikeuden edessä, missä Gerryllä on mahdollisuus puolustaa itseään. He saapuvat sinne poliisisaattueessa, sillä kaduilla ihmiset ottavat syytetyt vastaan raivon vallassa. Heitä pidetään nyt IRA:n salamurhaajina.  Robert Dixonia kuullaan ja hän kieltää ehdottomasti voimankäytön ja pelottelun tapahtuneen kuulustelujen aikana.

Loppujen lopuksi Gerry ystävineen tuomitaan enemmän yhteisen mielipiteen kuin todisteiden perusteella. Valamiehistön päätökseen varmasti vaikutti se näpistys, johon Gerry syyllistyi päiviä aiemmin. Gerryn tuomio on ankarin: elinkautinen, josta hänen on istuttava vähintään 30 vuotta. Hänen toverinsa saavat vastaavanlaisia tuomioita.

Gerry ja Giuseppe viettävät vuosia murhaajien ja raiskaajien seurassa Park Royalin vankilassa. He tutustuvat vankilan tapoihin ja ylivartija Burkeen, joka pitää tiukkaa kuria yllä. Samaan vankilaan tuodaan Joe McAndrew niminen mies, joka väittää tunnustaneensa Guildfordin pommi-iskun.  Tämän hän viestittää myös Gerrylle ja Giuseppelle. Mutta Dixon ei ota hänen tunnustustaan todesta peläten kasvojensa menetystä.

Joe ottaa vihansa kohteeksi ylivartija Burken, mikä johtaa kauhistuttavaan tekoon, minkä jälkeen hänet siirretään toiseen vankilaan. Joe McAndrew:n johdolla vankilassa puhkeaa kapina, jonka mellakkapoliisit kukistavat kovaotteisesti. Sitten asianajaja Gareth (Emma Thompson) astuu kuvioihin mukaan. Hän ottaa asiakseen todistaa Gerryn ja hänen toveriensa syyttömyyden viiden vuoden vankilassaolon jälkeen. Hänen ansiostaan juttu avataan uudelleen. Sairaalloinen Giuseppe saa jonkinlaisen kohtauksen, eikä näe vapauden päivää ystäviensä tavoin.

Gerry alkaa kertoo tarinaansa nauhurille Garethin pyynnöstä. Gareth puhuttelee Dixonia, mutta tältä ei heru Gerrylle armahdusta. Viimein viranomaiset suostuvat uuteen oikeudenkäyntiin. Gareth pääsee tutkimaan arkistoja ja löytää väkivallanteon todistavan dokumentin.  Osat näyttävät vaihtuneen, kun nyt Dixonia syytettään epärehellisyydestä oikeudessa. Dokumentti vetoaa tuomariin, mikä johtaa kaikkien syytettyjen täysimittaiseen armahdukseen.  

Tapahtumat lähtevät liikkeelle The Horse And Groom ravintolan edustalta Engalannin Guildfordista lokakuussa 1974.  Katsoja yllätetään täydellisesti, kun ravintola pian räjähtää kappaleiksi. Elokuvan aikaikkuna sijoittuu 1970-luvun alusta 1980-luvun lopulle, aikaan, jolloin Belfastissa vallitsi täydellinen sotatila. Tuolloin yhteen ottivat kansallismieliset katoliset ja brittiläiset protestantit. Elettiin jo sodan toista tai kolmatta sukupolvea mikä tarkoittaa, että aikakauden lapset olivat tavallaan kasvaneet ase kädessä.

Belfastin harmaasävyinen pääkaupunki oli raskaasti aseistettujen brittisotilaiden hallinnassa. Koko pianoisvaltio oli murenemassa anarkistien käsiin tilanteen karatessa järjestyksenpitäjien hallinasta. Panssarit ja miehistönkuljetusvaunut patoavat kasvavia vihamielisyyksiä. Ajoittain mellakat muuttuvat täydelliseksi kaaokseksi.

Vihamielisyyksien lähde on kahden eri uskontokunnan välisissä näkemyseroissa, Pohjois-Irlanti on ollut brittien tukemien protestanttien ja vapautta kannattavien katolisten välisenä taistelutantereena 1900-luvun alusta lähtien. Elokuva näyttää Belfastin satamakaupungin katukuvassa mitä se todella tarkoitti. Köyhille irlantilaisille taistelu vapauden puolesta antoi elämälle tarkoituksen ja mahdollisuuden kuulua johonkin.

Ihmiset puhuvat erikoisella aksentilla, jota päähenkilömme on hänkin varmaan harjoitellut. Elokuvan keskeiset henkilöt ovat amerikkalaista syntyperää, ja elokuvan taustalla on amerikkalainen tuotantoyhtiö.

Taustalla soi tunnelmallinen musiikki, joka tuo mieleen elokuvan The Crying Game teemakappaleen. Pian musiikin sävy muuttuu karheammaksi ja pahaenteiseksi, mikä ennakoi tulevia tapahtumia. Tämän jälkeen kuulemme useammankin hittikappaleen, joita taitava elokuvantekijä usein käyttää työkaluinaan. Tarkkaavainen kuulija voi erottaa kaksikin irlantilaisen U2-bandin keulakuvan Bonon esittämää kappaletta.

Kuvaaja kuljettaa tarinaa pitikin otoksin kameran seuraillessa aivan päähenkilömme kantapäillä. Myöhemminkin kuvaaja säilyttää kuvakulman – Gerry on tarinan itseoikeutettu päähenkilö, jonka ympärille tapahtumat kietoutuvat. 

Gerry kertoo tarinaansa nauhurille vieden katsojan hänen omiin nuoruusvuosiinsa. Gerry on pikkurikollinen ja vaikka hänelläkään ei ole täysin puhtaita jauhoja pussissaan, on häntä vaikea uskoa tappajaksi. Samaa voi sanoa Carole Richardsonista, joka on kasvonpiirteiltään vielä puhdas pulmunen.  

Gerryn perhe-elämä on hajanaista, eikä elokuva uhraa paljoa aikaa perhesuhteiden syynäämiselle. Giuseppe on antanut pojalleen hyvät elämän eväät ja korostaa hänelle rehellisyyden merkitystä. Giuseppe on pasifisti, ja joutuu monesti heiluttamaan valkoista lippua jälkikasvunsa puolesta. Isä on elokuvan hahmoista se, jolle Gerard uskaltaa tunnustautua.

Hippiaikakautta kuvaavat länsimaalaistyyliset kampaukset ja leveälahkeiset housut. Like A Rolling Stone soi taustalla ja on ehkä soundtrackin tunnetuin kappale. Musiikki kuului olennaisesti hippiliikkeeseen ja senpä vuoksi elokuvan soundtrackiin on panostettu. Lontoon katukuvassa nuo nuoret kapinalliset aiheuttivat hämmennystä. Hippikommuunin johtaja Paddy Armsrtong vilahtaa lähikuvassa vain muutaman hetken. Elokuvassa kaksi ideologiaa kohtaavat toisensa, kuinka rakkauden sanoma ja terrorismi sovitetaan yhteen.

Hetken tilaisuus tekee varkaan ja Gerry sortuu näpistykseen, mitä hän tulee myöhemmin syvästi katumaan. Pian katsojalle selviää, ettei Gerry ole lainkaan valitsemassa kunniallista tietä, avioliittoa, työtä tai pysyvää kotia. Gerry ei ole paha ihminen vaan pelkästään kurjien elinolosuhteiden lapsi.

Elokuva paljastaa pommi-iskun todelliset tekijät, mutta ei kerro tarkemmin kuinka laajamittaisesta operaatiosta oli kysymys. Tarina ei kerro edes sitä oliko taustalla järjestäytynyt taho kuten esimerkiksi IRA, vaikka se tuntuukin ilmeiseltä. Erään tunnelmallisen illan Paul ja Gerry viettävät puiston penkillä, kun pommi räjähtää. Heidän kohtalokseen koituu oleminen väärässä paikassa väärään aikaan. Guildfordilainen pubi oli valikoitunut rikospaikaksi, siitä syystä, että se oli brittisotilaiden suosiossa.

7. päivän sääntö otettiin käyttöön brittiläisessä oikeusjärjestelmän kriittisessä kohdassa, sillä se avasi mahdollisuuden poliseille käyttää voimakeinoja. Kuulusteluhuoneen kauheudet tietää jokainen nykypäivän rikossarjoja katsellut. Kuulusteluiden metodit ovat perintöä suoraan pimeältä keskiajalta. Brittiagentit ovat todellisia kovanaamoja, jotka hakevat Gerryltä tunnustusta kyseenalaiin keinoin. Epäluulon siemen on kuitenkin kylvetty, eivätkä Dixonin johtamat kuuluistelijat ole enää itsekään varmoja omasta asiastaan. Mutta pelikortit, jotka poliisille on annettu, on käytettävä hyvin vaikka tarpeen vaatiessa epärehellisesti. Suuri vapaus tuottaa suuren vastuun, ja juuri tätä kuulustelijat käyttävät hyväkseen. Päähenkilömme Gerry antaa ymmärtää, että Kaikki hänen ystävät saavat samanlaisen käsittelyn, vaikka tässä elokuvassa ei heitä kuvatakaan.

Kuulustelijoiden oli jollain tavalla selvitettävä, oliko noissa nuorissa tarpeeksi vihaa ja julmuutta suorittamaan tällainen teko. Katsoja miettii kauhulla, aiotaanko heille tarjota edes lakisääteinen oikeudenkäynti. Ovatko nuo kovanaamat kuulleet puhuttavan säännöstä ”syytön kunnes toisin todistetaan”.  

Onnellisissa merkeissä alkanut elokuva saa loppua kohden kauhudraaman piirteitä. Lopulta kun syytönkin ihminen pannaan tarpeeksi koville, hän alkaa haluta hinnalla millä hyvänsä pois tuollaisesta tilanteesta. Näin käy myös Gerryn kohdalla. Taustamusiikki muuttuu piinaavaksi korostaen tilanteen suurta jännitettä.

Oikeudenkäynti on suuri kansatapahtuma, jonka puitteet vaikuttavat jo etukäteen valheellisilta. Kaikki tapahtuu kuitenkin tutun kaavan mukaisesti. Syyttäjä yrittää puristaa syytetystä tunnustuksen ja kaikkia syytettyjä kuullaan omalla vuorollaan. Dixon kieltää minkäänlaisen väkivallanteon tapahtuneen kuulusteluiden yhteydessä. Valta-asemaansa väärinkäyttävä Dixon edustaa kaikkea sitä pahaa, mitä ylpeyden sokaisemassa lainvalvojassa voi olla. Koditon Charlie Burke jää ainoaksi henkilöksi, joka olisi voinut todistaa Gerryn puolesta. Gerry välttää kuitenkin kuolemantuomion, joka olisi seurannut maanpetoksesta.

Vankilaelämän kauhut ovat tuttuja monesta elokuvasta, joista esille voisi nostaa vuoden 1994 Shawshank Redemptionin. Ensimmäisinä päivinä Gerry ja Giuseppe ottavat tosissaan yhteen ja syytökset lentävät puolelta toiselle. Puheenaiheena heillä on laiminlyönnit, joihin Giuseppe Gerryn mukaan syyllistyi. Erimielisyydet eivät kuitenkaan tuhoa heidän suhdettaan.

Gerry tuntee olevansa vastuussa isänsä kohtalosta, eikä halua nähdä tämän kuolevan vankilan seinien sisäpuolella. Giuseppen kuolema on kuitenkin elokuvan suurin strategia. Elokuvan mieleenpainuvin kohtaus nähdään, kun vangit kunnioittavan Giuseppen muistoa sadoin palavin paperinpalasin.

Vankilassa nähdään erikoinen kohtaus, jossa vangit katsovat Kummisetää teatterissa. Elokuva, jossa paha ei saa palkkaansa, miellyttää varmasti rikollisen mieltä. Oikea pommi-iskun tekijä Joe MCadrew viivähtää kuvassa vain pienen hetken. Sen jälkeen hänestä ei kuulla mitään, liekö saanut ansionsa mukaan.

Viidentoista vuoden kuluttua Gerry ja Giuseppe ovat saaneet uuden ystävän. Gareth haluaa tosissaan auttaa heitä ja käyttää koko viehätysvoimaansa siihen. Garethin peräänantamaton esiintymien oikeudessa saattaa brittiläisen oikeusjärjestelmän todella erikoiseen valoon. Osat ovat vaihtuneet, ja tällä kertaa syytetyn penkillä istuu itse Robert Dixon. Lopputekstit kertovat ettei yhtään poliisia asetettu tapahtumien ansiosta syytteeseen, ja niinpä tapaus on jo vaipunut historia hämärään.

Elokuvassa on paljon samankaltaisuuksia vuoden 1994 Shawshank Redemptionin kanssa. Kumpikin kertoo tarinan epäoikeudenmukaisesta tuomiosta ja sitä seuranneesta taistelusta oikeuden toteutumisen puolesta. Mutta näyttääkö elokuva vankilaelämästä vain sen kaikkein parhaimman puolen? Miltä tuntuisi elää vuosikaudet murhaajien ja raiskaajien armoilla. 

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: In The Name Of Father
  • Ohjaaja: Jim Sheridan
  • Käsikirjoitus: Gerry Conlon, Jim Sheridan, Terry George,
  • Julkaisuvuosi: 1993
  • Genre: draama
  • Palkinnot: —
  • Näyttelijät: Daniel Day-Lewis, Pete Postlethwaite, Emma Thompson, Corin Redgrave

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *