A History of Violence on New Line Cineman täysosuma vain muutamia vuosia Taru Sormusten Herrasta jälkeen. Tämä raina kuuluu niihin elokuvataiteen tuotoksiin, jossa katsojalle mieluinen alkuasetelma kääntyy hetkessä päälaelleen ja tempaisee katsojan mukaansa. Viggo Mortensonin roolisuoritus on ihailtavan varmaotteista, sillä kokemusta hänelle on kertynyt mm. Taru sormusten herrasta filmatisoinnista. Maria Bellon ja Mortensonin panoksia arvostettiin korkealle, vaikka oscar-palkintoa ei kummallekaan tästä herunut.
Elokuvan tapahtumat käynnistyvät Milbrookista Indianasta, jostain taajaman ulkopuolelta pikkutien varrelta. Palkkatappajat surmaavat motellin pitäjän kylmäverisesti. Murhalla ei ole muita silminnäkijöitä kuin seitsemänvuotias pikkutyttö ja nämä kaksi poistuvat rikospaikalta häiritsemättä ja suuntaavat itään pysytellen poissa suurista kaupungeista.
Elokuva esittelee Tom Stallsin (Viggo Mortenson) perheen, johon kuuluu hänen vaimonsa Edien lisäksi murrosikäinen ja viitisen vuotta nuorempi Sarah. Alussa kuvataan heidän yhteistä amiaishetkeään, ennen kuin he eroavat päivän ajaksi toisistaan. Tom pitää suosittua kahvilaa Milbrookin keskustassa, jossa aamuisin viihtyvät hänen vakioasiakkaansa. Edie (Maria Bello) menestyy asianajajan ammatissaan. Jack pelaa koulun baseball-joukkueessa ja joutuu toistuvasti koulukiusaajien silmätikuksi.
Takakentän pelaajana Jackillä on vastuu pitkistä palloista ja pelitauolla hän saa kestää rinnakkais-luokkalaisen Bobbyn kiusantekoa. Iltaisin kun lapset ovat poissa Tomilla ja Ediellä on aikaa toisilleen ja rakkauselämälle.
Noiden kahden palkkatappajan ja Tomin tietä risteävät päivän viimeisillä tunneilla ennen kahvilan sulkemisaikaa. Kun he käyvät käsiksi hänen tarjoilijaansa Charlotteeen, seuraa yhteenotto, jossa Sam ampuu tunkeilijat kuoliaaksi. Seuraavana päivänä tapahtumaa ruoditaan uutisissa ja Samia pidetään suurena sankarina. Kuuluisuuden sijaan Tom haluaa kuitenkin enemmän aikaa perheelleen.
Seuraavana päivänä, kun Samin kahvila on tupaten täynnä, paikalle saapuu vanhahko herrasmies (Ed Harris), joka puhuttelee Tomia Joeyksi. Tom ei näytä ollenkaan tuntevansa häntä, kun hän ottaa aurinkolasinsa pois ja paljastaa sokean vasemman silmänsä.
Paikallinen konstaapeli Sam tietää hänen nimensä Fogertyksi, ja nuo kaksi Samin ampumaa tappajaa, Charles ja Frank, olivat hänen käskyläisiään. Fogarty on rikollispomo, jonka tilillä on useita ihmishenkiä ja rikoksia ympäri Yhdysvaltoja. Tom kieltäytyy edelleen tuntevansa heitä tai nimeä Joey Cusack. Sam on kuitenkin pystynyt paikantamaan rikollissyndikaatin johtajan Richie Cusackin Philadelphiaan.
Seuraavana päivänä musta limousine pysähtyy hetkeksi Tomin kahvilan edustalle ja Tom lähtee heidän peräänsä aavistaen pahinta. Hän soittaa Edielle ja pyytää tätä kaivamaan haulikon esiin. Kun tom saapuu kotiinsa mitään ei kutenkaan ole tapahtunut. Edie haluaa tietää totuuden näistä miehistä. Tomilla on tilillään jotain, minkä vuoksi nämä miehet ahdistelevat hänen perhettään. Fogarty ja Edie kohtaavat myöhemmin ostoskeskuksessa ja Edie alkaa olla huolestunut lastensa puolesta.
Jackin luokkatoveri Bobby järjestää kohtauksen koulun käytävällä, eikä hän tällä kertaa selviä ilman tappelua. Tämän vuoksi Jack erotetaan koulusta, mikä saa hänen isänsä hermostumaan hänen puolestaan.
Kun Fogerty miehineen saapuu Tomin maatilalle Jack kynsissään seuraa tulitaistelu, jossa Fogarty ja hänen miehensä saavat surmansa. Tämä saa Tomin viimein avautumaan menneisyydestään. Hän kertoo Joey Cusackin nimen joskus merkinneen hänelle jotain, mutta hän on koittanut päästä siitä eroon. Tom ei tunnusta enää olevansa tuo mies. Häneltä oli kulunut kolme vuotta muuntautuessaan Tom Stalliksi. Edie järkyttyy, kun hän yrittää ymmärtää miehensä olevan jotenkin jakautunut persoona.
Konstaapeli Sam uskoo tapahtuneessa olevan yhä jotain hyvin hämärää tietäen, että hänelle ei ollut kerrottu kaikkea. Tom saa puhelinsoiton Richieltä, joka kutsuu hänet luokseen Philadelphiaan. Tom matkustaa valtakunnan toiselle laidalle ja tapaa Richie-veljensä (Peter MacNeill) tämän hulppeassa kartanossa. Heidän tapaamisensa on sydämellinen, ja he puhuvat pitkään siitä, mitä Tom oli saanut aikaan. Richie kertoo olevansa Fogartyn ykkösmies, ja että hän olisi perinyt rikollispomon valtakunnan, ennen kuin Tom pilasi kaiken.
Tom haluaa sovittaa tekonsa, mutta kun Richie yrittää tappaa hänet seuraa tulitaistelu, josta Tom selviytyy voittajana. Tom palaa kotiinsa Milbrookeen ja ilmestyy perheensä ruokapöytään. Heidän silmistään voi lukea kaikenlaista.
Ohjaaja Cronenberg kertoo wikipediassa omakohtaisesti elokuvansa taustoista ja paljastaa paljon sen syntyyn vaikuttaneista tekijöistä. Cronenberg tunnustautuu evoluutioteorian perusteiden kannattajaksi. Elokuvan darwinistinen maailmankuva saattaa vedota terveeseen järkeen ja jollakin tapaa tehdä rikoksen oikeutetuksi. Kaikki tietävät, että laki on olemassa rajoittamassa oman edun tavoittelua. Mutta voiko Darwinin ajatuksia soveltaa ihmisyhteisön lakeihin?
Cronenberg ei tunnustaudu ateistiksi, mutta tilittää silti, että uskoo ihmisen olemassaolon olevan selitettävissä ruumiintoimintojen avulla vailla minkäänlaista hengellisyyttä. Näin ollen ohjaaja luonteenomaisesti pitää jalat tiukasti maankamaralla. Cronenbergin maailma on väkivaltainen, täynnä rikollisia pyrkimyksiä, kostonhimoa, jopa julmuutta. Rikollisuus on ollut ihmisyhteisön riesa jo kirjoitetun historian alkuhetkistä lähtien. Mutta sen alkusyylle virkavalta on kykenemätön tekemään mitään.
Kuten tässä elokuvassa, ei elokuvan maailmassa päähenkilönä ole ensimmäistä kertaa moraalisesti järkkymätön, tai ainakin sellaista näyttelevä, perheenisä, jota menneisyyden varjot palaavat tuomaan tilille. Tomin puolelle on helppo asettua, sillä hän puolustaa perheensä koskemattomuutta ja kaikkia niitä arvoja, jotka ovat amerikkalaisille pyhiä. Viggo Mortensonin olemuksesta huokuu mielenrauha – hän on tehnyt sovinnon maailman kanssa.
Väkivaltainen ihminen ei usein katso millaiseen ihmiseen vihansa kohdistaa. Valta, jota rikollinen jokaisen veriteon yhteydessä käyttää viettelee niin usein tavallisen kadunmiehenkin. Väkivallantekoon johtaneet syyt jäävät hämäriksi, mikä korostaa rikoksen mielettömyyttä. Joskus tällainen teko osuu pidetyn kansalaisen kontolle, jolloin teon oikeutuksesta voidaan toki vääntää kättä. Mutta varmaa on, että väkivaltaan turvautunut kantaa syyllisyyttä mukanaan päiviensä loppuun asti.
Väkivallasta kertovia elokuvia ovat tehneet ainakin Martin Scorsese ja Quentin Tarantino. Ehkä sellaiset rainat kuin Pulp Fiction ja Taksikuski ovat toimineet innoituksena tälle elokuvalle.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan siis alkuperäisteoksen todellisuuteen 1990-luvun puoliväliin. Ränsistyneet rakennukset kertovat, että ollaan kaukana metropolien ulkopuolella. Jos elokuvaa seuraa tarkkaavaisesti, niin huomaa kaupungin nimen Milbrook ponnahtavan pikaisesti esiin. Kun Tom palaa Philadelphiaan miljöö vaihtuu bordelleihin, pimeisiin katukuviin ja hotellien valomainoksiin.
Tuo pikkukaupunki on tietenkin täysin kuvitteellinen ja elokuvan tapahtumat kuvattiin suurimmaksi osaksi Millbrookissa Ontariossa. Tällaisissa taajamissa harvemmin tapahtuu mitään rikollista eikä konstaapeli Samin sanoin häiriköitä haluta sinne pilaamaan ilmapiiriä. Tomille kahvila on ikään kuin perheyritys, joka takaa heille toimeentulon, mutta estää heitä nousemasta sosiaalisessa arvoasteikossa. Tom oli uskonut amerikkalaiseen unelmaan ja siihen, että ihminen voi muuttaa elämäänsä työskentelemällä kovasti.
Aluksi juoni etenee tuskastuttavan hitaasti ja toiminnallisuutta joutuu odottamaan. Elokuva käyttää hahmojen esittelyyn paljon aikaa ja rakentaa tukevan pohjan tuleville tapahtumille. Elokuvan puolivälin jälkeen vauhtia lisätään tuntuvasti aina hengästymiseen asti. Tarina saa trillerimäisiä piirteitä – nopeat leikkaukset, epätavalliset kuvakulmat ja arvaamaton musiikki auttavat tässä. Tarinan loppupuolella juoni koostuu hiljaisista hetkistä, joissa tavallaan pohdiskellaan jo tapahtunutta.
Saamme kuvaan Viggo Mortensonin perheenisä Tomin, jonka tytär herää toistuvasti painajaisuneen. Tyttö näkee niissä hirviöitä, mikä on hyvin enteellistä juonenkuljetuksen kannalta. Tässä elokuvassa nähdään paljon ihmisiä, joita voisi pitää hirviöinä. Todelliset hirviöt löytyvät mielemme sopukoista ja tosinaan ne saavat aikaan epäjärjestystä. Nämä asiat selkenevät vasta ihmisen kasvaessa aikuiseksi. Tomin ulkoisessa olemuksessa ei ole merkkiäkään mistään rikollisesta, hänelle lapset ovat tärkein asia maailmassa.
Heidi Hayes on lapsinäyttelijänä ihastuttava eikä Ashton Holmes ensikertalaisena kalpene aikuisten näyttelijätovereidensa rinnalla. Murrosikäinen Jack on kuin peilikuva isästään ulkoisen olemuksensa ja käyttäytymisensä osalta. Jack on älykäs poika, joka yrittää aina ensin puhua itsensä ulos kiperistä tilanteista. Juonen sivujuonteena kulkee Jackin toistuva kohtaaminen kiusaajien kanssa, joka yhtyy elokuvan teemaan väkivallasta.
Maria Bello Tomin vaimona edustaa järjen ääntä tilanteessa, jossa kaikki muu tuntuu murenevan. Loppua kohden katsojan myötätunto herää Edietä kohtaan, kun hän yrittää ymmärtää, mitä hänen miehelleen on tapahtunut.
Ed Harrisia olen tottunut pitämään teräväpiirteisenä sivuosanäyttelijänä, jonka ura ulottuu useamman vuosikymmenen pituiselle ajanjaksolle. Mortensonin debyytti valkokankaalla tapahtui kasariklassikossa Peter Weirin todistaja, mutta vasta Tolkien filmatisointi nosti hänet maailmanmaineeseen. Hänen roolinsa ovat tunnuksenomaisesti harvasanaisia. Tässä elokuvassa Mortenson sovittaa itselleen sankarin saappaita, muta lopulta käy niin, ettei hän pysty lunastamaan niitä odotuksia, joita katsojalla saattaa olla suosikkinäyttelijänsä varalle.
Musiikki on raskastempoista draamaelokuvan musiikkia, johon toisinaan sekoittuu harvinaisempia soittimia puhallinsoitin näistä päällimmäisenä. Näitä samoja sävelaiheita New Line Cineman erikoistehoste velhot ovat käyttäneet aiemminkin. Kun Milbrook yöksi hiljenee, myös ääniraita vaimenee taustalle. Musiikki heijastelee päähenkilöiden mielenmaisemia. Kun väkivalta räjähtää esiin myös orkesterin soitto muuttuu pahaenteiseksi rymistelyksi. Mahtipontinen ja temperamenttinen musiikki on kai tullut suoraan Star Wars -elokuvista.
Yölliset kulkijat valtaavat keskustan kadut, auton kovaääninen basso sykkii rap-musiikkia ja katuvalot piirtävät silhuetteja rakennusten seinille.
Ihmeellinen asia on, että Tom pystynyt salaamaan väkivaltaisen menneisyytensä perheeltään niinkin hyvin. Viggo Mortenson näyttelee pyhimystä enemmän kuin hyvin, eikä hänen kasvoiltaan voi lukea mitään suurista tunnekuohuista kertovaa. Kun pikkukaupungin rauha rikkoutuu, tilanne tavallaan karkaa Tomin käsistä. Tom on tottunut aseenkäyttäjä, ei hän muuten olisi selvinnyt näistä tilanteista. Henkirikokseen kerran syyllistynyt on lopun elämäänsä merkitty mies, hän joutuu lopun elämäänsä vilkuilemaan olkansa yli ja olemaan epärehellinen omille perheenjäsenilleen.
Välikohtauksen jälkeen Tom on ylittänyt rajan tietäen menneisyytensä haamujen palaavan häntä noutamaan. Hänen ei katsota syyllistyneen mihinkään rikolliseen – tällainen oikeus puolustaa itseään on kirjoitettu Yhdysvaltain perustuslakiin. Kun Tom vihan vääristämin silmin katsoo veljeään suoraan silmiin katsoja saa todellisen kuvan siitä, millaista elämää tämä mies oli viettänyt.
Ratkaisevassa kohtauksessa veri roiskuu oikein kunnolla, kun kaikki johtaa tarantinomaiseen välienselvittelyyn. Elokuvan voisi olettaa loppuvan juuri tähän, mutta puolet tarinasta on yhä kertomatta.
Pikkukaupungissa tällainen tapahtuma voi aloittaa dominoefektin, ensimmäinen surmatyö johtaa toiseen kun lisää ihmisiä sotkeutuu mukaan kuvioihin. Se, että väkivallanteko tapahtuu keskellä pikkukaupungin idylliä on eri asia, jos tämä tapahtuisi suurkaupungin slummissa. Ohjaaja haluaa kertoa, miten turvaton yhteiskunta amerikkalaisilla on. Kadut ovat täynnä rikollisia, jotka eivät tarvitse suurtakaan virikettä ryhtyäkseen veritekoihin. Karmaisevimmissa trillereissä rikollinen saattaa jäädä täysin ilman tuomioita, ja hänen puolestaan saattaa kuolla aivan joku toinen. Minä jäin kaipaamaan onnellista loppua, jossa asiat selkiytyisivät. Tästä elokuvasta puuttuu sankarihahmo, eikä tämä välttämättä tee oikeutta Viggo Mortensonin näyttelijäntyölle.
Jakautunutta persoonallisuutta pidetään psykologiassa sairautena, joka on kiehtonut ihmisen mieltä ainakin populaarikulttuurin kautta. Sellaiset tarinat kuten Tohtori Jekyl ja Mr. Hyde ovat paisuneet ja muuttaneet muotoaan. Mutta ehkei tarinan päähenkilön tilanne ollut näin paha, hän pystyy silti rakastamaan ja kasvamaan ihmisenä. Jos ihminen todellakin tuntee itsensä niin pahaksi, että haluaa muuttua, on se aivan ymmärrettävää. Tom on sairas mies, jonka emme näe murtuvan kyyneliin totuuden paljastuttua, ehkä hän ei ole sellaiseen koskaan pystynytkään. Tom ei tiedä miten paljon hän on satuttanut lähimmäisiään pelkästään olemalla hiljaa. Suurin kysymys on tietenkin se vieläkö Joey Cusack vaanii Tomin mielen sopukoissa odottaen tilaisuutta päästä esiin.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: A History of Violence
- Ohjaaja: David Cronenberg
- Käsikirjoitus: John Wagner, Vince Locke, Josh Olson
- Julkaisuvuosi: 2005
- Genre: draama
- Palkinnot: —
- Näyttelijät: Maria Bello, Ed Harris, Viggo Mortenson, William Hurt, Peter MacNeill