Coenin veljekset toivat valkokankaalle modernin version kaikkien aikojen suurimmasta seikkailukertomuksesta. Coenin veljekset jatkavat samoilla linjoilla kuin aiemmissa ohjaustöissään, huumori on todella mustaa ja kritiikki kohdistuu yhteiskunnallisiin epäkohtiin lama-ajan Yhdysvalloissa. George Clooney tekee yhden uransa hienoimmista roolisuorituksista vankikarkurina, jonka täytyy löytää tiensä takaisin rakastavan vaimonsa luo.
Elokuva sijoittuu Yhdysvaltain Keskilänteen 1930-luvulle. Kolme rangaistusvankia puurtaa päättymättömällä työmaalla keskellä Mississipin preeriaa. Kun vartijan silmä hetkeksi välttää Ulysses (George Clooney) ja hänen kaksi toveriaan Pete (John Turturro) ja Delmar (Tim Blake Nelson) rynnistävät vapauteen. Toisiinsa kahlehdittuina he joutuvat etenemään vaivalloisesti. Epäonnistuttuaan nousemaan tavarajunaan, heidän matkansa jatkuu resiinan kyydissä.
He saapuvat maatilalle, jonka pitäjän seppä Hogwallopin he jo entuudestaan tuntevat. Hogwallop auttaa heitä pääsemään eroon heitä piinanneista kahleista. Mutta Hogwallop antaa heidät ilmi paikalliselle sheriffille. Kun viranomaiset yhyttävät heidät Hogwallopin farmilta, he aloittavat hurjan pakomatkan vanhalla Fordilla.
Heidän on tarkoituksenaan löytää ryöstösaalis, jonka Ulusses oli piilottanut jonnekin päin Mississipipä. He joutuvat keskelle pyhiinvaeltajien kokoontumista. Koko seurakunta oli tullut kastamaan jäseniään ja veisaa ikivanhaa hengellistä sävelmää. He liittyvät kulkueeseen ja Delmar antaa heidän kastaa itsensä kauhistuneiden tovereidensa edessä.
Tienristeyksessä heidän seuraansa liittyy Tishimingoon matkalla ollut musta kitaristi (Chris Thomas King). Heidän seuraava etappinsa on keskellä erämaata sijaitseva radioasema. Ulysses ja hänen ystävänsä intoutuvat laulamaan mikrofoniin perinteistä folk-musiikkia. Samaiselle radioasemalle pistäytyy myös kampanjaa tekevä poliitikko Menelaus ”Pappy” O’Daniel (Charles Durning) seurueineen.
Kappaleen matkaa apostolinkyytiä kuljettuaan he liftaavat George Nelsoniksi esittäytyvän gangsterin ja elämäntaparikollisen kyytiin. Nelsonin kyydissä he pakenevat kohti läheistä kaupunkia viranomaiset tiukasti heidän kintereillään. Nelsonin yllytyksestä he sortuvat pankkiryöstöön ja ilman minkäänlaista pakosuunnitelmaa he eroavat toisistaan.
Ulysuksen, Delmarin ja Peten esiinnyttyä radioasemalle ilmestyvän levy-yhtiön edustajan tarkoitus on tehdä heidän kanssaan levytyssopimus. Sokea juontaja ja aseman omistaja, ei kuitenkaan osaa kertoa, minne he olivat suunnanneet.
Keskellä lehtipuumetsää Ulysses ja hänen kumppaninsa kohtaavat kolme neitoa, joiden seuraan he viipymättä sortuvat. Seuraavana aamuna herätessään Ulysses ja Delmar huomaavat Peten on kadonneen. Delmar kun heidän seuraansa lyöttäytyy myyntimieheksi itseään kutsua silmäpuoli Big Dan Teague (John Goodman). Hän haluaa opettaa karkurit tekemään rahaa uskovaisten kustannuksella nimittäin kauppaamalla raamattuja, mutta pian hän osoittautuu petturiksi.
Pete on joutunut viranomaisten käsiin ja häneltä kiristetään tietoa kumppaneidensa olinpaikasta. Pete välttää hirsipuun mutta hänet palautetaan työmaalle. Seuraavaksi kuvataan vaalitilaisuutta, jossa kuvernööriehdokas Homer Stokes puhuu puolestaan Menelaus ”Pappy” O’Danielia vastaan. Ulysses saapuu samaiseen tilaisuuteen, mistä hän löytää kadonneet tyttärensä. Pian hän löytää myös kumppaninsa Pennyn joka on mennyt uudelleen naimisiin Vernon Waldrip nimisen herrasmiehen kanssa. Peggy ei kuitenkaan halua olla pitkään kadonneena olleen miehensä kanssa.
Ulysses ja Delmar onnistuvat vapauttamaan Peten. Mutta pian Ulysses haluaa paljastaa tovereilleen, ettei mitään aarretta ollutkaan vaan että he olivat paenneet vain, jotta Ulysses löytäisi perheensä uudelleen. He pääsevät todistamaan Ku Klux Klanin kokoontumista jonka päämieheksi osoittautuu poliitikko Homer Stokes.
Kolmikko palaa ihmisten ilmoille ja Ulyssuksen uuden suunnitelman mukaan he naamioituvat esittämään laulavia kiertolaisia. He laulavat suuren yleisön edessä samaisen kappaleen kuin kerran tuolla radioasemalla. ”Poppy” O’Daniel armahtaa heidät ja Penny palaa Ulyssuksen elämään.
Sheriffi kuitenkin löytää heidät ja on aikeissa hirttää heidät, kun vedenpaisumus yllättää heidät kaikki. Pian karkurit pulpahtavat pintaan ja he tietävät päässeensä pakoon jahtaajiaan.
Vaikka tapahtuma paikkaa ei tarkoin kerrotakaan, vuoropuhelussa vilahtaa toistuvasti sana Mississippi, joka luultavasti merkitsee osavaltiota – maisemat puhukoot puolestaan.
”O Brother, where art thou” on veijaritarina, jossa päähenkilömme käyttävät älykkyyttään selvitäkseen kiperistä tilanteista. Tällaiset tarinat vetoavatkin ennen kaikkea lapsiin ja lapsenmielisiin. Musta komedia tuntuu oleva Coenin veljesten ominta aluetta. Elokuvan päähenkilöt vahvoja karikatyyrejä ja omaavat useamman kuin yhden luonteenpiirteen, mikä tuo tarinaan syvyyttä. Coenin veljekset puhuttelevat katsojaa vertauskuvilla, joiden merkitys ei avaudu helpolla. Tässä elokuvassa riittää pohdittavaa ja yksityiskohtia ja merkityksiä löytyy jatkuvasti lisää, jos siihen jaksaa perehtyä.
Tämä elokuva on myös matkakertomus tai etsintäretki, joka vie mukanansa vastoinkäymisten kautta kohti jotain arvokasta ja kestävää. Tuntemattomat maailmat aukeavat päähenkilöidemme edessä, sillä tarinaan on tuotu paljon uusia elementtejä, joista antiikin aikana ei rohjettu edes unelmoida.
Homeroksen runoelma Ilias ja Odysseia on toiminut esikuvana tälle tarinalle, kuten monelle muullekin kertomukselle Keski-ajalta nykypäivään asti. Populaarikulttuurissa Homeroksen tarina on saanut lukuisia tulkintoja ja sovituksia, jotka polveilevat läpi maailmanhistorian. Homeroksen teos ei kokemuksesta aukene kuin vannoutuneelle yrittäjälle, sillä runomuodon ymmärtäminen vaatii kärsivällisyyttä. Käsikirjoitus on kuitenkin saatettu ensin proosalliseen muotoon, eikä vaadita aikuisen mieltä ymmärtämään sitä. Odysseuksen tarina sisälsi monenlaisia sivuhahmoja, kuten merimiehet, joita Pete ja Delmar edustavat ainakin kuvaannollisessa merkityksessä.
Tarkoitus on saattaa yhteiskunnan sosiaaliset epäkohdat koomiseen valoon, viljelemällä erikoislaatuista huumoria. Satiirin kohteena on tapa, jolla yhteiskunta kohtelee elämästään syrjäytyneitä jopa rikollisia ihmisiä. Ku Klux Klanin kokoontuminen, jossa Homer Stokesin todellinen luonne paljastuu, on elokuvan merkillisimpiä kohtauksia. Coenin veljesten pureva satiiri kohdistuu eritoten noihin kansan rakastamien poliitikkojen kaksinaamaisuuteen.
Ensiksi huomio
kiinnittyy väripalettiin, josta tekniikkaa paremmin tuntematon osaa
sanoa, että se ei ole luonnollinen. Tässä elokuvassa ensimmäisiä kertoja
käytetty värinkorjausmenetelmä saa aikaan seepiansävyisen ulkoasun.
Komedialliselle elokuvalle hyvin epäsovinnainen tapa aloittaa, on tehdä se rangaistuslaitoksessa, jonne yhteiskuntaan sopeutumattomat teljetään kärsimään tuomiotaan. Vangit murskaavat laulun säestyksellä suurempia kiviä pienemmiksi, ja on vaikea sanoa, tekevätkö he jotain ihmiskuntaa hyödyttävää. Elokuvassa tapahtuu paljon sellaista mitä voisi kuvata kolmen nälkiintyneen monia vuosia eristyksissä viruneen sielun harhakuviksi. Mutta Coenin veljekset eivät ole halunneet elokuvaansa mitään sellaista, mikä ei voisi olla totta.
Tämä on Coenin veljeksiltä tarkoin laskelmoitua, sillä näin syntyy jännite päähenkilöidemme ja sivistyneen maailman välille. Coenit värittävät tarinaa itse keksimillään hahmoilla, joista muutamat ääneen päästyään varastavat koko shown. Coenin veljesten maailmassa eivät päde samat säännöt kuin katsojan kokemassa todellisuudessa, ja tässä piile osa elokuvan viehätysvoimasta.
Hogwallopin ränsistynyt tila on esimerkki lama-ajan kurjistamasta elinympäristöstä. Elämme merkillisiä aikaa maailmansotien välissä, joka tuli tunnetuksi maailmanlaajuisesta taantumasta. Tällaisissa paikoissa ihmiset vielä kituuttavat, kun muutto kaupunkiin ei tule kysymykseen. Hogwallopien omistava radio on pieni kuriositeetti, sillä se soittaa tuttua sävelmää.
George Clooneyn Ulysseksella on elokuvassa paljon sanottavaa, hän on itseoppinut maailmankansalainen, ja sanojensa mukaa ainoa heistä joka pystyy abstraktiin ajatteluun – ainakin leikillisessä mielessä. Ulyssuksen puheet ovat täynnä omintakeista elämänviisautta, viehättävää sellaista. Hän pitää itseään omien sanojensa mukaan taitavana ihmistuntijana, eikä tämä ole täysin tuuleen heitettyä. Ulysses on länsimaisen kirjallisuuden hyvin tuntema antisankari, joka ei ole syyllinen elämään sen enempää kuin kukaan muukaan. Ulysses vaikuttaa noita kahta muuta fiksummalta, mutta Delmar taas on tarkoituksellisen yksinkertainen tai vajaamielinen hahmo.
Elokuva esittelee kovapintaisen sheriffin, joka on ottanut elämän tehtäväkseen noiden kolmen kaveruksen toimittamiseksi takasin telkien taakse. Aluksi emme näe hänestä kuin silhouetin, ennen kuin ohjaaja haluaa tarkoituksenmukaisesti hänet paljastaa. Sheriffistä tulee mieleeni samanlainen hahmo Paul Newmanin tähdittämästä klassikosta, joka tuli Suomessa tunnetuksi nimellä ”Lannistumaton Luke”. Sheriffillä ei ole esikuvaa alkuperäisessä teoksessa. Hän edustaa lakia ja järjestystä, mutta silti katsoja toivoo hänen epäonnistuvan ja sankareiden pääsevän pälkähästä.
Päähenkilömme kohtaavat junan, joka suuntaa kohti sivistystä, ja tämän takia heidän on selviydyttävä Yhdysvaktain takamaiden haasteista. Aarre tai ryöstösaalis on motiivi, joka pitää päähenkilömme liikkeessä, mutta määränpää on silti tuntematon. Motiivista ei tihku katsojalle paljon tietoja, vain rippeitä heidän itsensä suusta kuultuna. Hieman lapsenomaisesti he uskovat, että maailmassa on vielä aarteita, jotka vain odottavat löytäjäänsä. Mutta tuo aarre on rikoksella hankittu ja sisältää siksi kirouksen. Tämä pitää myös katsojan kiinni tarinassa ja saa hänet jakamaan tuon palavan innostuksen heidän kanssaan. Päähenkilömme tajuavat ajan myötä, ettei tuo aarre ollut se asia mitä he olisivat vapaudelta halunneet.
Perinteisen road-movien jälkiä seuraille päähenkilömme saapuvat tienristeykseen ja päättävät jatkaa eteenpäin, sillä jokainen tie näyttää vievän samanlaiseen lopputulokseen. Noiden kolmen hyvin yllättävän sankarin tie vie kohti jotain elämää suurempaa seikkailua, joka antaa katsojallekin sydämentykytyksiä. Elokuva vetoaa kaikenikäisiin, joilla on kyky eläytyä elokuva kerronnallisiin tehokeinoihin ja päästää hetkeksi irti mielen pyrkimyksestä antaa selityksiä asioille.
Musta muusikko Tommy Johnsson tuo ihastuttavaa vaihtelua käsikirjoitukseen, joka ei kuitenkaan ole rasistinen. Tommy muistuttaa blues-kapakan muusikkoa, joka jostain kohtalon oikusta on päätynyt kauaksi sivistyneestä maailmasta. George Nelson on puolestaan niitä hahmoja, joita käytetään vain viemään tarinaa eteenpäin ilman sen kummempaa tarkoitusta. Resiinankäyttäjä viisas mies ja profeetta, joka ennustaa miten
seikkailussa tulee käymään, on peräisin Homeroksen tarinasta. Elokuvasta puuttuu voimakas naishahmo, jollaisen kuitenkin olemme tottuneet näkemään Coenin veljesten elokuvissa.
Koska he tuntevat jonkinlaista kaipuuta hengellisyyteen suuren tuntemattoman edessä, pyhiinvaeltajien kulkue tekee heihin suuren vaikutuksen. He ovat huolissaan sielunsa pelastumisesta ja kiistaa syntyy saatanan ja sielunvihollisen olemuksesta. Pyhiinvaeltajat laulavat vanhaa balladia, joka vivahtaa negrospirituaalin suuntaan.
He laulavat radioaseman studiossa mikrofonin äärellä itsensä musiikin maailmankartalle. Kolme päähenkilöämme ovat varmasti harjoitelleet Mississipin aksenttia, minkä takia puhe ja sujuukin heiltä moitteettomasti. Kohtaus on kuin toisesta maailmasta, jossa miljöö ja näyttämöllepano ovat vahvassa ristiriidassa. Sokean radioaseman pitäjän on sanottu oleva itse Homeros, joka puhaltaa
hengen hahmoihin antamalla heille lauluäänen.
Elokuvassa käytetään tehokeinoa, jossa kaksi läpinäkyvää kuvaa yhdistetään kuin kuvajaisena kahden ikkunan läpi.
Homeros ammentaa maailmansa taruolennot kreikkalaisesta mytologiasta, ja monille niistä on vastineensa tässä elokuvassa. Coenin veljekset rikastuttavat tarinaansa kielikuvilla ja symboleilla, joiden yhteys vanhaan tarinaan on tulkinnanvaraista. Koska alkuperäinen teos perustuu kreikkalaiseen mytologiaan, ei elokuvaa ole tarkoitettu otettavaksi kuin hyvänä tarinana. Tietenkään jos tarinan idean tietää etukäteen, ei se voi olla vaikuttamatta katselukokemukseen. Jos ei tiennyt, että elokuva perustuu Homeroksen hahmoihin, ei siihen osaa kiinnittää huomiota. Yksisilmäinen mies, kuten varmasti Homeroksen tarinan kyklooppi on aluksi pelottava ilmestys.
”O Brother, where art thou” on musikaali, jossa musiikki on kudottu erottamattomaksi osaksi hahmojen todellisuutta. Sitä ei voi katsella kuin perinteistä draamakomediaa, sillä laulun sanat, rytmi ja musiikki, vaikkei niitä täysin ymmärtäisikään, tekevät siitä pikemminkin teatteriesityksen kaltaisen.
Elokuvan lopputulema näyttää ensin hyvin katkeralta, sillä Ulysses on menettämässä sekä aarteen, että entisen vaimonsa rakkauden. Penny on Homeroksen tarinan Penelope, toinen motiiveista, jonka puolesta päähenkilömme on valmis taistelemaan.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: O Brother, Where Art Thou
- Ohjaaja: Joel Coen, Ethan Coen
- Käsikirjoitus: Homer, Joel Coen, Ethan Coen
- Julkaisuvuosi: 2000
- Genre: komedia, satiiri
- Palkinnot: 1 Golden Globe
- Näyttelijät: George Clooney, John Turturro, Tim Blake Nelson, Charles Durning, John Goodman, Chris Thomas King