Tapahtumat sijoittuvat viime vuosisadan puolelle Massachusettsiin. Kuvamateriaali ulottuu 1950-luvule asti Lowellin historiaan. Mark Wahlberg tulkitsee ystäväänsä Micky Wardia yhdessä vietettyjen hetkien pohjalta. Elokuva nimi sisältää kaksoismerkityksen – Mickyä voi pitää todellisena taistelijan sekä kehässä että sen ulkopuolella.
Tapaamme tarinamme päähenkilöt Lowellin pikkukaupungin kadulta, missä kuvausryhmä ahdistelee heitä tavalliseen tapaan. Mickyn (Mark Wahlberg) kadunlakaisijan toimi ei estä häntä käyttämästä kaiken vapaa-aikansa nyrkkeilyyn. Veljesten tapana on viihdyttää kaupungin väkeä leikkimielisillä yhteenotoilla. HBO tekee heistä dokumenttielokuvaa, joten kameramiehen näemme jatkossa useammassakin otoksessa. Itse asiassa tulevan dokumenttielokuvan pääosassa on Dickie Mickyn sijasta.
He harjoittelevat Lowellin kokoon nähden vilkkaalla nyrkkeilyareenalla, josta Dickie (Christian Bale) itsekin oli aikoinaan ponnistanut menestykseen. Dickie Eklund on veljensä henkilökohtainen valmentaja, häneltä Micky on saanut eväät taistella keskiraskaassa sarjassa. Jos Dickie ei saavu ajoissa paikalle, Mickyä valmentaa paikallinen poliisikonstaapeli O’Keefe. (Mickey O’Keefee) Mutta kun velvollisuus kutsuu, Dickie juoksee tarvittaessa koko kaupungin läpi tapahtumapaikalle.
Sitten Micky saa silmiinsä nuoren tarjoilijattaren Charlenen (Amy Adams) ja tarttuu heti tilaisuuteen. Pienten ennakkoluulojen jälkeen he tuntuvat sopivan toisilleen. Charlene näyttää Mickyn uralle vihreää valoa, mutta pelkää että häntä käytetään hyväksi ”astinlautana”.
Mike Mamby on Mickyn seuraava vastustaja, jota vastaan Mickyllä on tilaisuus katkaista tappioputkensa. Mutta Atlanta Cityssä selviää että Mambyn sijaan Micky saa taistella 10 kiloa painavamman Mike Mungin kanssa. Varoituksista huolimatta ja suuren palkkion houkuttelemana Micky suostuu ottelemaan. Micky on kokonaan altavastaajan roolissa, ja tuomari keskeyttää ottelun ajoissa. Kun Micky parantelee haavojaan, hänellä on hetki aikaa uudelle tyttöystävälle.
Tappio saa Mickyn pohtimaan uransa keskeyttämistä, mutta lähimmäisten kannustuksen ansoista hän muuttaa mielensä. Micky ja Charlene lähtevät yhdessä kaupungille rikkaiden asuinalueelle ja päätyvät elokuvateatteriin, jossa esitetään menestyselokuvaa ”Belle Epoque”.
Mickylle järjestetään reilua ottelua koko hänen taustajoukkonsa toimesta. Mutta Micky näyttää kadonneen tyttöystävänsä matkaan, jolloin Wardin perheen närkästys kohdistuu juuri häneen. Perhekokoontumisessa selvitellään välejä. Vaikka Mickylle tarjotaan helppoa vastustajaa ja mittavaa palkintoa hän ilmaiseen haluttomuutensa. Charlenen mielestä Mickyn tulisi kuitenkin tarttua tilaisuuteen.
Eräänä iltana Dickie häiriköi kaupungilla, ja kun poliisit saapuvat, Micky on paikalla ja veljekset ottavat yhdessä yhteen järjestysvallan kanssa. Tuoksinassa poliisi hakkaa Mickyn nyrkkeilykäden sairaalakuntoon, mikä tekee paluusta hieman vaikeampaa. Dickielle pidätys on jo kahdeskymmenes seitsemäs ja koska kukaan ei maksu huikeaa takuusummaa, hänet lähetetään vankilaan. Vankilan seinien sisäpuolella entinen nyrkkeilijä otetaan vastaan sankarina ja Dickie osaa ottaa yleisönsä.
HBO:n elokuva valmistuu ja kaikki kokoontuvat, jopa vankilan väki, seuraamaan ensi-iltaa televisoista. Mutta dokumentti ei ole kaikkien mieleen ja myös Dicky itse muuttaa suhtautumisensa siihen. Elokuva kuvaa suorasukaisesti Dickin crack-huumeen käyttöä ja rikokseen taipuvaisuutta.
Micky palaa salille ja aikoo treenata itsensä kuntoon ilman Dickyä ja aloittaa homman alusta suuremmalla innolla. Mickyn aikomus hylätä veljensä nostattaa tunteita puolin ja toisin.
Mestaruussarjan ottelua Hernandesia vastaan New Hampshiressä päättyy voittoon kuten myös ottelut Manettia ja Collinsia vastaan. Meksikolainen Alfonso on jo kovempi luu, mutta Mickyn strategia toimii ja tämäkin ottelu päättyy tyrmäykseen Mickyn toimesta. Isku osuu maksan seutuville ja tuomari keskeyttää ottelun.
Dickie vapautuu vankilasta ja yllättää Mickyn harjoittelusalilta. Micky sanoo haluavansa lopettaa yhteistyön veljensä kanssa mikä taas kerran rikkoo ilmapiirin. Mutta Micky sanoo haluavansa perheensä takasin, siihen kuuluvat kaikki hänen taustajoukkonsa. Dickie ilmestyy Charlenen ikkunan alle tekemään sovintoa ja viimein tämä tuottaa tulosta.
Seuraavaksi otellaan mestaruudesta ja Mickyllä on vastassaan entinen maailmanmestari Neary ja he kohtaavat Lontoossa. Nickyn ohjeet purevat jälleen ja tasaväkisen ottelun lopuksi Micky pudottaa hänet kanveesiin. Elokuva päättyy salamavalojen räiskeeseen.
The Fighter on kunnianosoitus kaikille niille, jotka haluavat venyttää urheilun henkisiä ja fyysisiä rajoja. Huippu-urheilu on rajankäyntiä mahdollisen ja mahdottoman välillä. Micky Ward pakottaa itsensä vapautumaan mielensä kahleista ja saavuttamaan jotain ainutlaatuista. Hän on ohjaajansa inhimillinen luomus, tositarinaa on väritetty paljon ja vain harvat muistavat, miten asiat tosiasiassa olivat.
Urheiluun keskittyviä draamaelokuvia maailma on nähnyt lukuisia, eikä niiden viehätysvoima ole minnekään kadonnut. Yleisön suosionosoitukset tekevät nyrkkeilyottelusta ikimuistettavan tapahtuman. Wahlberg oli itse tahtonut sanoa, että mahtaviin taistelukohtauksiin ei haluttu sortua realistisuuden kustannuksella.
Todellisuus on se, että vain voittajat muistetaan ja suurimman osan ammattilaisista kohtaloksi muodostuu katoaminen sosiaaliselta kartalta. Urheilussa jahdataan yhtä loistavaa hetkeä, jolloin kaikkien katseet kohdistuvat tuohon voittajaan. The Fighter on vakuuttava esimerkki siitä, kuinka vaatimattomista lähtökohdista voi ponnistaa menestykseen.
Katsottuani tämän, ensimmäiseksi mieleen tuli Clint Eastwoodin menestysleffa Million Dollar Baby, joka käsittelee samankaltaisia teemoja. Eastwoodin leffan henki elää vahvana tämän elokuvan mukana. The Fighter on maskuliininen leffa mutta ei aivan niin räikeä kuin esimerkiksi Sylvester Stallonen Rocky ja sen jatko-osat. Chritian Balen inkarnaatio lepakkomieheksi on hänen rooleistaan se missä hän eniten uhkuu miehisyyttä ja fyysistä alkuvoimaa.
Ohjaaja sijoittaa tapahtumat tarinalle uskollisesti Massachusettsiin takamaille, rappeutuneen Lowellin pikkukaupungin katukuvaan. Miljöö on vaatimattomasti lavastettu, autiot kadut antavat mielikuvan aavekaupungista. Rakkaus urheiluun vie päähenkilömme kauaksi synnyinseudultaan suurkaupunkien ihmemaahan. Tarinaa ei aloiteta aivan alusta, vaan keskitytään pikemminkin vuosiin, jolloin Micky oli nousemassa tähdeksi.
Heillä on hyvin erilaiset nyrkkeilytyylit, kuten Nicky innokkaasti selittää veljellistä ylpeyttä äänessään. Kun kuvaaja saa heidät hetkeksi samaan kuvaan kumpikin antaa tilaa toiselleen haluamatta loukata toistensa tunteita. Kaikki tuntevat nuo katujen kasvatit ja he ovat ansainneet myös vastakkaisen sukupuolen huomion. Elämä ei ole antanut Mickylle kortteja, jotka olisivat tarjonneet helpon tien menestykseen. Yhteiskunnan paineessa hän on kuitenkin oppinut selviytymään. Välillä Micky ajelehtii virran vietävänä, kun perheen luottamus rakoilee.
Heidän suhteensa on intiimi täynnä luottamusta, joka kannattelee kaikkien vastoinkäymisten yli. Lapsuuden leikeistä varjonyrkkeilystä ja puolivakavista tappeluista on tullut totisinta totta. Heillä on yhä tapana haastaa toisensa muulloinkin, kun he tekevät sitä kehässä. He vaikuttavat edelleen pelkiltä pikkupojilta, jotka äiti on ajanut pesästään lian varhain. Tunnusomaisessa kohtauksessa Micky ja Dickie jakavat ruudun ja ottavat mittaa toisistaan. Kutsumus ja veljen mentorointi ovat johdattaneet Mickyn nyrkkeilyn pariin. Kutsumus on jotain sellaista, minkä ihminen kokee omakseen aivan varhaisesta lapsuudesta asti. Nickyn mielestä kyseessä on ”once in a lifetime” -tilaisuus ja edellyttää tämän tunnustamista veljeltään.
Christian Balen Dickie on menestyksen parrasvalot kokenut ja oman riittämättömyytensä kohdannut urheilija. Oman tähtensä hiipuessa hän haluaa jakaa elämänkokemuksensa velipuolensa kanssa.
Tapaamme riutuneen oloisen entisen nyrkkeilysankarin Nickien, jonka on vaikea pysyä aloillaan. Hän elää yhä uudelleen uransa kohokohtia, etenkin tuota hetkeä, jolloin hän otteli Sugar Rayta vastaan. Nicky on antanut kaikkensa kehässä, mikä on jättänyt syvät arvet hänen persoonaansa. Hän puhuu suoraan kameralle toivottaen katsojan tervetulleeksi maailmaansa. Arkistofilmi valottaa Nickyn menneisyyttä. Kaikki puhuvat leikitellen Nickyn paluusta, mutta tuolla kehäraakilla ei taida olla paljon annettavaa jäljellä.
Kamera seuraa veljeksiä käsivaralta tuoden katsojan elävästi lähelle tapahtumia. Olemme syvällä 1990-luvun tunnelmissa, mistä kertovat kaikki pienet yksityiskohdat näyttämöllepanossa.
Kehässä Nick ei säästele veljensä hengenvoimia, vaan pistää hänet koville tietäen, että se on ainoa tie menestykseen. Nicky tuntuu sanovan: tunne vastustajasi ja sinulla on kaikki mahdollisuudet menestykseen. Vaimentajan usko suojattinsa mahdollisuuksiin on varmasti yhtä tärkeää kuin urheilijan oma panos. Mickyn elämä on tarkkaan aikataulutettu eikä luppoaikaa ole haaskattavaksi mitättömiin asioihin. Nyrkkeilysali on paikka, joka vetää puoleensa muitakin kuin lajin fanaatikkoja.
Micky osaa suhtautua tappioihin oikealla tavalla hyläten ne tietoisesti alitajunnasta. Veri vetää häntä ottamaan mittaa sekä itsestään, että vastustajasta oli tämä millainen järkäle tahansa. Hän jahtaa unelmaa, joka häämöttää kaukaisena mutta kuitenkin mahdollisena. Perimillään Micky pystyy yhä katsomaan maailmaa tuoreella ja omintakeisella tavalla. Varmasti jokaisella urheilijalla on epäilyksen hetkensä, jolloin täytyy nöyrtyä ottamaan vastaan ystävien tuki.
Kamera tuntuu olevan aina läsnä aivan kuin näyteltäisiin elokuvassa elokuvan sisällä. Kamera elää näyttelijöiden mukana, lähikuvista tulee laajempia ja päinvastoin hyvinkin kiihkeällä tahdilla. Kamera ottaa harvoin kiinnepisteitä ollen jatkuvassa muutoksen tilassa, mikä on lähempänä sekasortoa kuin järjestystä. Kuitenkin kuvaaja osaa poimia juuri ne oikeat kasvot, jotka haluaa olevan huomion keskipisteenä
Christian Bale oli tuolloin vielä toipumassa vaikeasta roolistaan elokuvassa Machinist. Bale oli antanut kehonsa rappeutua, jotta sopisi paremmin rooliinsa. Mutta nyt elämä tuntuu palanneen hänen ruumiiseensa. Balen omistautuminen roolilleen saa myötätuntoista vastakaikua. Nämä roolisuoritukset useimmiten huomataan myös kriitikoiden toimesta.
Wahlbergin meriittien lista on pitkä ja genrerajat ylittäviä elokuvia on syntynyt tiheään tahtiin. Rikosdraamoista ei ole kovin pitkä matka komedioihin, jotka Wahlberg ottaa haltuun antaumuksella.
Nyrkkeilyssä on yhtä lailla kyse oveluudesta, vastustajan heikkouksien hyväksikäytöstä ja taktisesta puolustamisesta, jolloin sisäelimet ovat vaarassa. Jokainen ottelu voi johtaa vakavaan loukkaantumiseen. Jokaiseen otteluun on omat valmistautumisrituaalinsa, eikä niiden merkitystä sovi vähätellä. Nyrkkeily on lajeista niitä kaikkein fyysisimpiä, minkä takia ottelut päättyvä yleensä vastustajan täydelliseen murskaamiseen. Lajin fyysisyys merkitsee sitä, että monet nyrkkeilijät päättävät uransa raajarikkona tai mieleltään rampautuneena.
Charlenen tapaaminen tuntuu todellakin rakkaudelta ensisilmäyksellä. Charlene ymmärtää Mickyn omistautumisen lajilleen, mutta on huolissaan siitä, että sponsorit pitävät häntä astinlautana. Hän näkee Mickyn sisimpään, minne hän on harvoin antanut kenenkään katsoa. Hänen tyttärensä on edelleen hänelle rakas, ja hän on antanut tälle lupauksen paremmasta tulevaisuudesta.
Kun Micky katoaa hetkeksi sosiaaliselta kartalta, hän joutuu heti epäilyksenalaiseksi. Aivan kuin nyrkkeilijällä ei olisi oikeutta olla hetki vain itselleen ja kenties suurelle rakkaudelleen. Mutta Mickyn paluu on riemukasta katseltava, sillä hänen motivaationsa on vain kasvanut tuon pienen tauon aikana.
Itse ottelut ovat kuin dokumentaarisia tapahtumia, ne on kuvattu samalla menetelmällä kuin oikeat ottelut. Tunnelman kohotessa kattoon, kun yleisö kehän ympärillä riemastuu vaikuttaa varmasti myös ottelun lopputulokseen. Ne ovat huimia visuaalisia spektaakkeleita, joissa kuvaaja tuo kameran nosturilla aivan toiminnan ytimeen. Stunttikohtaukset ovat tarpeeksi aidontuntuisia, vaikkakin hieman läpinäkyviä. Wahlbergin tekninen taituruus on varmasti vaatinut satoja harjoitustunteja.
Tositilanteessa hikipisarat pirskahtelevat ja verikin saattaa lentää, ja tauolla nyrkkeilijän on koottava itsensä yhä uudelleen. Ihmisen tarkoituksellisen runtelemisen seuraaminen ei sovellu herkimmälle katsojalle. Tappio on tärkeä osa nyrkkeilijän kehityskaarta, sen ovat tajunneet Martin Scorsese ja Sylvester Stallone.
Elokuvan alkupuoli oli hienoinen pettymys, sillä emme nähneet Mickyn taistelevan kuin muutaman valikoidun minuutin. Elokuvaa on kuitenkin miellyttävä seurata sen haasteen muodostavat muut tekijät kuin juonen pirstaloituminen moneen erilliseen tarinaan. Urheiluelokuvana tämä on ehkä liian köykäinen, mutta perhedraamana pätevämpi.
Maine ja kunnia ovat jotain sellaista minkä jokainen tahtoo omakseen. Micky on ratkaisevan päätöksen edessä, hylätäkö maine ja kunnia muiden kestävämpien arvojen takia. Todellisuudessa ihminen tarvitsee lähimmäisen läsnäoloa enemmän kuin omaa peilikuvaansa. Ainaista sotaa voidaan käydä siitä, kenen ansiota urheilijan menestys todellisuudessa oli. Yleisön silmissä Micky on suurempi tähti, kuin se poika hänen sisimmässään, joka leikki Lowellin kaduilla.
Elokuva pähkinänkuoressa
- Alkuperäinen nimi: The Fighter
- Ohjaaja: David O. Russell
- Käsikirjoitus: Keith Dorrington, Paul Tamasy, Erik Johnson
- Julkaisuvuosi: 2010
- Genre: urheiludraama
- Palkinnot: 2 Oscars (Academy Award), 1 BAFTA, 2 Golden Globes
- Näyttelijät: Christian Bale, Mark Wahlberg, Amy Adams, Mickey O’Keefe