Valikko Sulje

Tekijä: petri

The Imitation Game

Elokuvan eräästä 1900-luvun suurimmista matemaatikoista ohjasi Morten Tyldum. Alan Turingia näyttelee Benedict Cumberbatch, joka sai roolisuorituksestaan Oscar-ehdokkuuden. Vuonna 2014 teattereihin tullut draamaelokuva palkittiin myös parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta Oscarilla.Elokuvan alkukohtauksissa ollaan vuoden 1951 Manchesterissä Englannissa. Manchesterin poliisi on saanut tutkittavakseen erikoisen rikostapauksen. Cambridgen professori Alan Turingin asuntoon on tehty murto. Kun…

Operaatio Valkyrie

Elokuvan Hitleriin kohdistuneesta attentaatista ja sen takana olleista henkilöistä ohjasi Bryan Singer. Elokuva saapui teattereihin vuonna 2008. Claus von Stauffenbergin rooliin valikoitui Tom Cruise. Operaatio Valkyrie kertoo Kolmannen valtakunnan tappion hetkistä, ja siitä kuinka pieni joukko oikeamielisiä ihmisiä uskalsi nousta Hitleriä vastaan. Elokuva päättyy ikävästi, eikä murhayrityksellä juuri ollut vaikutusta…

Maskuliinisuus elokuvissa

Scott Mendelson pohtii artikkelissaan toksista maskuliinisuutta nykyajan elokuvissa. Käsitteellä viitataan miehisiin stereotyyppeihin, jotka saattavat vääristää kuvaa ihmisistä. Elokuvissa toksista maskuliinisuutta pidetään yleisesti haitallisena miehille, naisille tai yhteiskunnalle yleensä.  Ad Astra -tieteiselokuva saavutti 20 miljoonan dollarin rajapyykin lipputuloissaan neljäntenä päivänä julkaisunsa jälkeen. James Grayn erikoistehostepaketti on sekoitus Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja…

Viimeinen mohikaani

Elokuva perustuu James Fenimore Cooperin samannimiseen romaaniin, joka ilmestyi englanniksi vuonna 1826. Michael Mannin elokuvasovitus ei ollut ensimmäinen laatuaan tämän kirjan pohjalta. Vuoden 1992 Viimeinen Mohikaani lainaa paljon vuoden 1936 tulkinnasta. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1757, jolloin suurta siirtomaasotaa oli käyty kolme vuotta. Englanti ja Ranska taistelivat Pohjois-Amerikan omistuksesta. Tuohon…

Forrest Gump

Robert Zemeckis muistetaan Paluu tulevaisuuteen -trilogian lisäksi sellaisista elokuvista kuin Ensimmäinen yhteys, Cast Away – tuuliajolla sekä Saiturin joulu. Hänen vaikuttavin saavutuksensa on tämä draama-komedia, joka vie katsojan matkalle 1960- ja 1970-lukujen Yhdysvaltoihin. Forrest Gump perustuu löyhästi Winston Groomin samannimiseen romaaniin vuodelta 1986. Elokuvasta tuli vuoden 1994 toiseksi suurin taloudellinen…

Kun nörtit muuttivat maailman 2

Dokumentin toinen puolisko jatkaa siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin. Uuden kasvavan teollisuudenalan taustavaikuttajat, liikemiehet ja nörttikapinalliset kohtasivat tietokonemessuilla San Franciscossa vuonna 1977. Messujen mittasuhteita verrattiin Woodstock-musiikkitapahtuman kävijämääriin. Näytteilleasettajia tuli paljon Kalifornian ulkopuolelta. Messuilla esiteltiin muun muassa Apple II tietokone, jonka takana oli eräs Steve Jobs niminen liikemies. Jobs tajusi, että…

Kun nörtit muuttivat maailman 1

YLE esitti elokuussa 2019 dokumentin, jossa paneuduttiin tietokoneen historiaan. Dokumentin ensimmäinen puolisko keskittyy tietokoneen alkuvuosiin 1960- ja 1970-lukujen Yhdysvalloissa. Aihetta lähestytään lukuisten haastattelujen ja kattavan kuvamateriaalin kautta. Ääneen pääsevät siis tuon aikakauden pioneerit. Ensimmäinen osa käsittelee tapahtumia ennen minun lapsuuttani ja nuoruuttani. Minun muistikuvani alkavat jostain 1980-luvun loppupuolelta, kun henkilökohtainen…

Hyvät, pahat ja rumat

Sergio Leonen Italowestern päättää dollaritrilogian vaikuttavasti. Vuonna 1966 ensi-iltansa saanut Hyvät, Pahat ja Rumat on värillisten westernien klassikko. Clint Eastwoodin ja Sergio Leonen yhteistyö toimii sujuvasti. Elokuvaa voi pitää Eastwoodin eräänä parhaimmista roolisuorituksista. Unohtumattoman musiikin elokuvaan teki Ennio Morricone, jonka käsialaa ovat myös dollaritrilogian kahden aiemman osan teemakappaleet.Elokuvan ensimmäisten 20…

Indiana Jones ja tuomion temppeli

Elokuva sijoittuu ajallisesti vuoteen 1935 eli hieman ennen Kadonneen aarteen metsästäjiä. Johdantona elokuvaan nähdään Indiana Jonesin ja itämaalaisten gangsterien kohtaaminen Shanghaissa Kiinassa. Ensimmäisten toimintakohtausten aikana tarinan kolme päähenkilöä esitellään katsojalle. Tällä kertaa Indiana Jonesin (Harrison Ford) matkaan lähtevät sivistykseen tottunut tanssijatar Willie (Kate Capshaw) ja pikkupoika (Jonathan Ke Quan) ,…

Sademies

Rain Man on Barry Levinsonin ohjaustyö vuodelta 1988. Tom Cruise on Charlie Babbittinä yhdessä läpimurtorooleistaan. Elokuva keräsi kahdeksan Oscar ehdokkuutta ja voitti neljä. Dustin Hoffman sai nimiroolistaan Oscarin ja Golden Globen. Elokuva muistetaan oivaltavan käsikirjoituksenisäksi Hans Zimmerin musiikista.Elokuvan ensiminuuttien aikana Charlie Babbitt (Tom Cruise) esitellään katsojalle. Charlie omistaa menestyvän autojenmyyntiliikkeen…