The Hurt Lockerilla oli indie-elokuvan budjetti ja ohjaaja Kathryn Bigelow tiettävästi rahoitti sen omintakeisesti. Elokuvan käsikirjoituksessa näkyy syvällinen asiantuntemus Irakin sodan tapahtumista ja niihin johtaneista syistä. Taustalla ovat reportteri Mark Boelin kokemukset aivan rintamalinjan tuntumassa. Bigelow voitti elokuvasta ensimmäisenä naisohjaajana Oscar-palkinnon ja elokuva tunnustusta myös intensiivisestä käsikirjoituksestaan.Elokuva sijoittuu 2000-luvun alkuun…
Elokuva perustuu kirjaan Proved innocent : the story of Gerry Conlon of the Guildford four, josta emme ole saaneet suomenkielistä painosta. Elokuva on Gerard Conlonin omaelämäkerrallinen tarina vuoden 1974 Guildfordissa tapahtuneen pommisiskun jälkeisistä tapahtumista. Tapahtumien jälkeen Pohjois-Irlanti on kokenut monta pitkää rauhan vuotta. Ohjaaja Jim Sheridan sovitti Gerardin tilityksen elokuvakäsikirjoituksen…
Inside Out on Pixarin 15. täyspitkä animaatio, jossa nähdään Peter Docterin kädenjälki sekä käsikirjoitta-jana, että ohjaajana. Inside Out toi Doctorille Oscar palkinnon parhaasta animaatiosta vuonna 2015. Inside out on Docterille hyvin henkilökohtainen elokuva, sillä hän sai ideoita siihen seuratessaan oman tyttärensä aikuistumista. Kesällä 2024 elokuvalle on luvassa jatko-osa, joka on…
Cold Mountain on Yhdysvaltalainen draamaelokuva, joka perustuu Charles Frazierin menestysromaaniin vuodelta 1997. Elokuvassa nähdään suuri joukko Hollywoodin kirkkaimpia tähtiä. Elokuva sai hyvän vastaanoton sekä kriitikoilta että suurelta yleisöltä ja tuotti budjettinsa monin verroin takaisin. Sitä voi pitää Jude Lawn läpimurtoelokuvana ja eräänä parhaista kuluvan vuosituhannen sotakuvauksista.Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain sisällissodan…
Incendies oli ehdolla parhaimman vieraskielisen elokuvan Oscarin saajaksi vuonna 2011. Elokuvan meriitteihin kuuluvat myös kahdeksan Genie-palkintoa (mm. paras elokuva), jotka Kanadan elokuva-akatemia jakaa vuosittain. Elokuvaa kuvattiin autenttisissa paikoissa osittain keskellä Jordanin aavikkoa ja osittain Kanadan Montrealissa. Incendiesin käsikirjoitus sovitettiin Wajdi Mouawadin samannimisen näytelmän pohjalta. Elokuvan taustalla oleva konflikti on pääpiirteittäin…
Dunkirk on Christopher Nolanin ohjaustyö vuodelta 1917. Elokuva pyrittiin tekemään mahdollisimman pitkälle käyttäen aitoa rekvisiittaa ja vähemmän CGI:tä. Elokuvassa on vain vähän dialogia ja se puhutteleekin katsojaa enemmän musiikin ja kuvauksen voimin. Dunkirkiä tähdittävät veteraaninäyttelijä Kenneth Branagh ja musiikintekijänä tunnettu Harry Styles. Nuorempaa sukupolvea edustavat ja hieman suuremman roolityön tekevät…
Meriitti elokuvantuotannon keskuksessa Hollywoodissa lienee jokaisen näyttelijän uran huipentuma. Mutta tähdet eivät voi olettaa pysyvänsä suosiossa kovin pitkään. Useimmat näyttelijät eivät pysy parrasvaloissa montaakaan vuotta. Hollywood esittelee nuoremman sukupolven näyttelijöitä kaiken aikaa. Kukaan ei osaa ennustaa ketkä nousevat suosioon lähitulevaisuudessa. Tässä kirjoituksessa esittelen lyhyesti Hollywoodin tähtinäyttelijöitä, joita itsekin pidän suuressa…
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen sisäoppilaitokseen Welton akatemiaan. Ohjaaja Peter Weirin tunnemme myös sellaisista elokuvista kuin Master and Commander – Maailman laidalla ja The Way Back. Robin Williams tekee yhden parhaista roolisuorituksistaan. Williams oli hyvä valinta, vaikka John Keatingin rooliin suunniteltiin alun perin myös Liam Neesonia, Dustin Hoffmania, Tom Hanksia ja…
Radiotimes.comissa julkaistun artikkelin mukaan Matt Reevesin uutukaisen The Batmanin on tarkoitus saapua elokuvateattereihin kesäkuussa 2021. Edellisen kerran Batmanin panssarin puki ylleen Ben Affleck elokuvassa Batman V Superman vuodelta 2016. Batmanit ovat DC-comicsin tuotos ja sankarin luoja Bob Kane ensimmäinen Batman-sarjakuva ilmestyi vuonna 1939. Elokuvasta raportoidun mukaan uusi filmi tulee olemaan…