Elokuvan ohjaaja David O. Russell inspiroitui historian kirjoihin jääneestä tositapahtumasta, nimittäin FBI:n peiteoperaatiosta joka sai nimen Abscam. Elokuva oli kaupallinen menestys sekä Yhdysvaltain kamaralla, että muualla maailmassa. American Hustle oli ehdolla useiden tärkeiden palkintojen saajaksi, mutta jäi kuitenkin muutaman järeämmän tuotannon jalkoihin. Elokuvan ensembe cast takasi sen, että operaatio kääntyi…
The Hurt Lockerilla oli indie-elokuvan budjetti ja ohjaaja Kathryn Bigelow tiettävästi rahoitti sen omintakeisesti. Elokuvan käsikirjoituksessa näkyy syvällinen asiantuntemus Irakin sodan tapahtumista ja niihin johtaneista syistä. Taustalla ovat reportteri Mark Boelin kokemukset aivan rintamalinjan tuntumassa. Bigelow voitti elokuvasta ensimmäisenä naisohjaajana Oscar-palkinnon ja elokuva tunnustusta myös intensiivisestä käsikirjoituksestaan.Elokuva sijoittuu 2000-luvun alkuun…