Tony Gilroyn vuonna 2007 valkokankaille tulleen elokuvan juoni on puhtaasti mielikuvituksen tuotetta. Moninkertaisen Oscar-ehdokkaan George Clooneyn roolisuoritus arvostettiin korkealle kaikkein arvostetuimmissa palkintotilaisuuksissa. Muiden ansioidensa lisäksi elokuva tulee jäämään historiaan eräänä parhaimmista tulkinnoista ja ihmisten oikeuden tajuun vetoavana jännityselokuvana.Tapaamme elokuvan sankarin ensimmäistä kertaa työpaikaltaan Kenner, Bach ja Ledeen – lakitoimiston konttorista…
Michael Mannin Insider nousi vaatimattomaan menestykseen lippuluukuilla ja maksoi tuskin budjettinsa takaisin tekijöilleen. Elokuva kuitenkin huomioitiin kriitikkojen taholta, ja se voitti useita arvostettuja palkintoja. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja Marie Brennerin vuoden 1996 Vanity Fair -artikkeliin ”The Man Who Knew Too Much”. Elokuva jäi toistaiseksi ainoaksi Al Pacinon ja Russell Crowen…
A History of Violence on New Line Cineman täysosuma vain muutamia vuosia Taru Sormusten Herrasta jälkeen. Tämä raina kuuluu niihin elokuvataiteen tuotoksiin, jossa katsojalle mieluinen alkuasetelma kääntyy hetkessä päälaelleen ja tempaisee katsojan mukaansa. Viggo Mortensonin roolisuoritus on ihailtavan varmaotteista, sillä kokemusta hänelle on kertynyt mm. Taru sormusten herrasta filmatisoinnista. Maria…
Elokuva on paitsi tiivistunnelmainen trilleri niin myös syvälle koskettava rakkaustarina. Witness ja Harrison Fordin roolisuoritus jäivät Steven Spielbergin ja George Lucasin Tähtien sota ja Indiana Jones elokuvien varjoon. Witness keräsi kuitenkin kohtuulliset lipputulot, jotta sitä voi kutsua menestyselokuvaksi. Neo Noir poliisin rooliinsa Harrison Ford sai kokemusta lähitulevaisuuteen sijoittuvassa science fiction…
Idea elokuvan käsikirjoitukseen on lainattu amerikkalaiselta draamakirjailijalta John le Carrelta. Elokuva sekoittaa vakoojaelokuvaa ja psykologista trilleriä sekä paljon totuudenmukaisia aineksia 1970-luvulta. Elokuvaa tähdittävät eräät 2000 luvun kuuluisimmista näyttelijöistä. Pääosaa näyttelee Gary Oldman, jonka nuorempi sukupolvi muistaa Batman-elokuvista. Elokuva oli suuri menestys lippuluukuilla budjettiinsa suhteutettuna ja sitä ylistivät myös kriitikot.Johdantokohtauksessa agentti…
Gone Girl on David Fincherin ohjaama rikostrilleri, joka sai ensi-iltansa vuonna 2014 New Yorkin filmifestivaaleilla. Rosamunda Pike ansaitsi roolisuorituksellaan Oscar-ehdokkuuden. Tätä voi myös pitää Ben Affleckin läpimurtona vaikeassa roolissaan miehenä, joka lavastetaan rikokseen. Käsikirjoituksensa puolesta tämä elokuva erottuu modernien rikostrillereiden joukosta virkistävän omaperäisenä ja yllätyksellisenä. Taustalla on Gillian Flynnin samanniminen…
Argentiinalaisohjaajan mestariteos erottuu valtavirran draamaelokuvista virkistävällä omaperäisyydellään. Katseeseen kätketty on mielenkiintoinen sekoitus rikostrilleriä ja romanttista draamaelokuvaa. Elokuvan voi helposti katsoa useamman kerran tunnelman väljähtymättä. Elokuva-akatemia palkitsi elokuvan parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarilla ja se oli menestys myös kriitikoiden mielipiteissä. Vuonna 2016 elokuva äänestettiin BBC:n 21. vuosisadan 100 parhaimman elokuvan listalla sijalle…