Valikko Sulje

Tanssii susien kanssa

Näyttelijä Kevin Costner kokeili taitojaan ohjaajana tässä suurelokuvassa, eikä lopputulos ole lainkaan hassumpi. Näyttelijänä suuri yleisö muistaa Costnerin mm. vanhaa tarinaa mukailevasta elokuvasta Robin Hood – varkaiden ruhtinas, sekä Whitney Houstonin vastanäyttelijänä elokuvasta The Bodyguard. John Dunbarin tarina on virkistävä uusi näkökulma villin lännen aiheeseen. Tanssii susien kanssa voitti ansaitusti parhaimman elokuvan Oscarin vuonna 1990. Alkuperäisen tarinan kirjoittanut Michael Blake voitti käsikirjoituksestaan Oscarin ja Golden Globen.

Elokuvan johdantojakso sijoittuu Tennesseen St. David’s Fieldille vuoteen 1863.  Yhdysvaltain sisällissotaa on käyty muutaman vuoden verran. Luutnantti John Dunbar (Kevin Costner) taistelee sodassa sinitakkien eli Pohjoisvaltioiden puolella. Dunbaria hoidetaan taistelussa saamansa vamman johdosta. Hän ei kuitenkaan tahdo jäädä sotilasvuoteeseen makaamaan. Itsetuhoisuutensa vallassa Dunbar ratsastaa taistelukentän ja vihollislinjojen editse. Hetken aikaa Dunbar on suoraan Confederaation joukkojen maalitauluna. Kuin ihmeen kaupalla hän selviää tulituksesta hengissä. Dunbar yrittää tapattaa itsensä, mutta muuttuukin legendaksi sotilaidensa silmissä. Urhoollisuutensa takia Dunbar vapautetaan armeijan palveluksesta ja lähetetään tämän omasta pyynnöstä rajaseudulle Fort Haysin kaupunkiin. Fort Hays on ulommainen sivistyksen saareke ennen intiaanien hallitsemaa erämaata.

John Dunbarin matka jatkuu pienen kuormaston mukana kohti tulevaa asemapaikkaansa Fort Sedgewickiä. Dunbarin saattajana toimii Timmons (Robert Pastorelli) niminen maanviljelijä, jonka kanssa Dunbar ei ehdi ystävystyä. Dunbar ei pidä siivotonta ja rääväsuista Timmonsia kovinkaan suuressa arvossa. Timmons ja Dunbar vaeltavat monesta lännenelokuvasta tuttujen kallioisten maiden halki. Dunbar haluaisi kiihkeästi tavata intiaaneja ja erämaa tekee häneen suuren vaikutuksen. Parivaljakko saapuu komentopaikalle Fort Sedgewickiin, joka osoittautuu hylätyksi talonröttelöksi. Hetken aikaa Dunbar ihmettelee, mihin ihmiset ovat kaikonneet. Dunbar jää yksin hoitamaan tilusta ja ryhtyy jälleenrakentamaan sitä Cisco-hevonen apunaan. Fort Sedgewick osoittautuu unelmapaikaksi viettää erakon elämää villin luonnon keskellä. Luutnantti alkaa pitää päiväkirjaa pysyäkseen edes jossain määrin ajan tasalla.

Muutamia päiviä tuonnempana joukko sioux-intiaaneja saapuu kotimatkalle kääntyneen Timmonsin leirin lähettyville. Intiaanit päättävät hyökätä ja tappavat Timmonsin vieden hänen varastonsa.  Ensimmäisenä elonmerkkinä Dunbarin leiriä ihmettelemään saapuu susi, joka saa Dunbarilta nimen Kaksi Sukkaa. Ensimmäinen intiaani, jonka Dunbar tapaa, tulee uteliaana tutkimaan leiriä, mutta Dunbar ajaa hänet pakosalle. Luutnantti olettaa intiaaneja olevan enemmänkin.  Ensin intiaanit tyytyvät vain tarkkailemaan etäältä Dunbarin puuhia. Heimon vanhimmat pitävät palaveria siitä, mitä tulokkaalle pitäisi tehdä. Osan mielestä valkoisen miehen kanssa ei tulisi ystävystyä.

Eräänä aamuna Dunbar havahtuu ääniin, jotka aiheuttavat intiaanilapset leikillään. Muutamien päivien kuluttua intiaanit saapuvat joukolla. Intiaanit ja Dunbar eivät ymmärrä toisiaan. Dunbar päättää vaihtaa taktiikkaa ja lähteä itse tapaamaan intiaaneja. Matkalla hän törmää itsensä loukanneeseen naisen (Mary McDonnell), jonka hän ottaa mukaansa. Dunbar saapuu täydessä univormussaan intiaanien leiriin. Vaikka Dunbar esittää ystävälliset aikeensa, intiaanit tekevät selväksi, että valkoihoinen ei ole tervetullut.

Illalla intiaanit kokoustavat taas ja keskustelevat luutnantin kohtalosta. Intiaanipäälikkö lähettää muutamia sotureitaan tiedustelemaan asemapaikalle. Kielimuuri on edelleen Dunbarin ja intiaanien välissä, mutta elekieli osoittautuu tehokkaaksi. Ensimmäinen sana, jonka Dunbar oppii, on ”tatanka” – puhveli. Dunbar esittelee esineistöjään ja intiaanit tekevät vaihtokauppaa.

Nainen jonka Dunbar oli tavannut osoittautuu valkoihoisten lapseksi, jonka sioux intiaanit ovat kauan sitten ottaneet huostaansa. Nainen on omaksunut intiaanien tavat, ja mennyt naimisiin heimon soturin kanssa. Soturi on sittemmin kuollut ja nainen viettää suruaikaa. Intiaanit lähestyvät Dunbaria toisen kerran. Nyt intiaanit pitävät häntä ystävänään, ja osapuolet alkavat vähitellen ymmärtää toisiaan.

Dunbar ja nainen tapaavat uudelleen intiaanien leirissä, ja heidän välillään alkaa muodostua läheinen ystävyyssuhde. Kumpikin tuntee vetoa toisensa elämäntapaan. Nainen esittäytyy englannin kielellä. Naisen intiaaninimi on Seisoo Nyrkki Pystyssä ja hänen kasvatti-isänsä nimi on Potkiva Lintu (Graham Greene). Eräänä aamuna, kun Dunbar on takaisin Fort Sedgewickissä, hän kuulee kaukaista jylinää. Sen aiheuttaa suuri puhvelilauma. Heimo liikkuu ravintonsa eli puhvelien matkassa, ja Dunbar otetaan mukaan metsästysretkelle. Preerialla intiaaneja odottaa murheellinen näky. Ruohikolla makaa lukuisia valkoisen miehen nylkemiä biisoneita. Ne on tapettu vain turkkinsa takia. Intiaanit seurailevat useampisatapäistä laumaa, ja ajavat niitä eteenpäin. Aseinaan heillä on vain jouset ja nuolet. Seuraa elokuvan näyttävin kohtaus, kun intiaanit ja biisonit ottavat mittaa toisistaan. Metsästysretken jälkeen intiaanit juhlivat. Dunbar kertoo tarinoita nuotion äärellä ja osoittautuu, että intiaanien huumori ei eroa kovin paljon valkoihoisten leikinlaskusta.

Pian intiaanit ovat taas matkalla ja Dunbar heidän mukanaan. Luutnantti saa Potkivalta Linnulta nimen Tanssii susien kanssa, mikä kuvaa Dunbarin ja susien välistä ystävyyttä. Pian Dunbar muodostaa poikkeuksellisen suhteen susiin, jotka tavallisesti karttavat ihmistä.  Eräänä päivänä syttyy sota siouxien ja pawnee-intiaanien välillä. Dunbaria ei katsota vielä osaavan sotia siouxien tavalla, joten hän ei pääse mukaan sotaretkelle. Noin viisikymmenpäinen pawnee-joukko on tullut vuodattamaan verta. Siouxit puolustavat kiihkeästi naisiaan, lapsiaan ja elämäntapaansa. Pawneet ajetaan pakosalle.

Dunbar lähestyy avoimesti intiaaninaista, mutta nainen torjuu hänet. Dunbar saa tietää, että miehensä menettämisestä aiheutunutta suruaikaa ei saa loukata. Pian Christinen (naisen oikea nimi) suruaika päättyy ja koska tunne on molemminpuolinen, Dunbar valmistellaan avioliittoon. Intiaanit pitävät kahden ihmisen suhdetta ennalta määrättynä. Intiaanit järjestävät seremonian näiden kahden liiton vahvistamiseksi.

Pian intiaanit ovat siirtymässä talvileiriin ja Dunbar hylkää asemapaikkansa. Kun Dunbar on hakemassa päiväkirjaansa hän törmää sotilaisiin ja joutuu vangiksi. Sotilaille selviää, että Dunbar on ”vaihtanut puolta”. Dunbar aiotaan palauttaa Fort Haysiin, mutta matkalla sinne siouxit yllättävät saattueen, eivätkä jätä ketään henkiin. Dunbar ja siouxit pakenevat. Elokuva päättyy, kun sotilaat saapuvat hylättyyn talvileiriin.

Rajaseutu on viehättävä kertomuksen aihe. Uuteen maailmaan 1800-luvulla matkaavat tartuttivat seikkailun hengen toisiinsa. John Dunbarin hahmossa yhdistyvät lapsenomainen uteliaisuus, ja halu tutkia tuntematonta. Uudisraivaajia kannusti kaukana väikkyvä mahdollisuus viettää itsenäistä ja vapaata elämää sivistyksen tuolla puolen. Tanssii susien kanssa on hieman poikkeuksellinen tarina. Se on seikkailukertomus miljöössä, joka on ollut loppumaton aiheiden lähde kirjailijoille ja elokuvantekijöille. Western elokuvista tuttu romantisoitu käsitys elämästä keskellä erämaata oli jotain toista mitä todellisuus. Rajaseudulle uskaltautunut löysi itsensä keskeltä hedelmätöntä preeriaa. Tosiasiassa uudisraivaaja joutui taistelemaan eloonjäämisestä hyvinkin ankarissa olosuhteissa. Rajaseutu ei kuitenkaan ollut täysin autio. Sitä olivat vuosisatoja asuttaneet intiaaniheimot, jotka usein kuvataan valkoisen miehen vihollisiksi. Tanssii susien kanssa on yhden rohkean ihmisen rajaseudulle sijoittuva selviytymistarina hieman kaunistellen kuvattuna.

Elokuvan keskeisin teema on valkoisen miehen ja intiaanien kohtaaminen. Monien ennakkoluulojen takia intiaanit miellettiin villi-ihmisiksi, joiden kesyttämisen Yhdysvaltain siirtokunnissa valtaa pitävät ottivat asiakseen. Intiaanien elämäntapa erosi merkittävästi siitä minkä valkoinen mies toi tullessaan. Intiaanien uskonto perustui läheiseen suhteeseen luontoon. Valkonen mies kivääreineen hyväksikäyttivät häikäilemättömästi luonnon antimia. Luontokappaleet kuten sudet, villihevoset ja biisonit olivat monille valkoisille hengettömiä ja alempiarvoisia olentoja, joiden paikka luonnon kiertokulussa jäi heille hämäräksi.     Rappiolla olevat johtajat aloittivat sodan uuden maailman hallinnasta. Siouxeilla ja muille heimoille tarjottiin mahdollisuutta omaksua valloittajien tavat ja sivistys tai vetäytyä reservaatteihin.

Elokuvan keskiössä on intiaanien parissa kasvaneen valkoisen naisen ja sisällissotaa paenneen sotilaan välinen romanssi. Tuo ainoalaatuinen rakkaustarina osoittautuu avaimeksi John Dunbarin ja sioux-heimon väliselle ystävyydelle. Elokuva kuvaa hienosti luutnantti Dunbarin hengellistä kasvua ja intiaanien kulttuurin ja elämäntapojen omaksumista. Siouxit edustavat hänelle toisenlaista mutta kiehtovaa suhdetta luontoon ja elämään itseensä. Hän on aidosti kiinnostunut intiaanien tavoista ja kulttuurista. Sisällissodan veteraanille tarjoutuu ainoalaatuinen mahdollisuus hylätä aiempi itsekäs elämänsä ja sotilasarvonsa.  

Kevin Costner on rakentanut tapahtumaympäristön oivallisesti muokannut elokuvan hahmot mielenkiintoisiksi. Intiaanit ovat puolialastomia miehiä sotamaalauksineen, ja he puhuvat aidosti omaa kieltään. Siouxit ovat muutenkin piirteiltään täysiverisiä intiaaneja, mikä lisää tarinaan aimoannoksen realismia. Itse asiassa suuren osan elokuvan kestosta kuulemme intiaanien kieltä englannin sijasta. Vaikuttava biisonien metsästyskohtaus on jäänyt elämään muistoissani siitä asti, kun näin elokuvan ensimmäisen kerran. Ajojahti on kuvattu perinteisin kuvausmenetelmin ja kamera liikkuu sulavasti keskellä vauhkoontunutta biisonilaumaa. Toivottavasti eivät oikeasti vahingoittaneet biisoneja… Dunbarista kasvaa jos ei nyt intiaanisoturi, niin ainakin siouxien veroinen heimon jäsen. Vähitelle Dunbarin aiempi elämä sotilaana jää taakse ja hänen paikkansa heimon jäsenenä vahvistuu. Vastedes hän kantaa nimeä Tanssii susien kanssa.

Intiaanit uskoivat, että tietyt asiat ovat ennalta määrättyjä. Valkoisen miehen tietä vastasi luonnonkansojen uskonnoissa ”polku”. Polun varrella intiaani valitsee elämänkumppaninsa, ottaa osaa sotaretkiin ja puolustaa heimonsa asuinsijoja.  Elämä ja kuolema ovat jonkin korkeamman voiman käsissä.  Esimerkkinä kohtalon määräämästä asiasta, on elokuvan rakkaustarina. Vaikka John Dunbar ja Christine eivät ole syntyperäisiä intiaaneja, he pystyvät sopeutumaan näihin uskomuksiin ja elämään niiden mukaisesti. Luonnon ja ihmisen välistä harmoniaa tulee kunnioittaa. John Dunbarin erikoislaatuinen suhde susiin kertoo siitä, että hän pystyy kunnioittamaan erämaan eläimiä. Sudet mieltävät heti Dunbarin ystäväkseen. Siksi häneen vetoaa myös intiaanien elämäntapa. Räikeänä vastakohtana Dunbarin luonteelle ovat sisällissodan ”karaisemat” sotilaat, joille intiaanit ovat villi-ihmisiä, ja jotka elokuvan lopussa yrittävät ampua suden huvin vuoksi.

Elokuva pähkinänkuoressa

  • Alkuperäinen nimi: Dances with the wolves
  • Ohjaaja: Kevin Costner
  • Käsikirjoitus: Michael Blake
  • Julkaisuvuosi: 1990
  • Genre: draama, seikkailu
  • Palkinnot: 7 Academy Awards, 3 Golden Globes
  • Näyttelijät: Kevin Costner, Mary McDonnell, Graham Greene, Robert Pastorelli

            

1 Comment

  1. joni

    Hieno arvostelu, kiitos! Lempileffojani.
    Semmoinen huomio että Timmonsin taisi tappaa pawneet, ei siouxit. Ja sotilaat lopussa ampuvat ”kaksi sukkaa”-suden, eivät vain yritä sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *