Kriitikot arvostivat korkealle Robert Elswitin kunnianhimoisen kuvaustyön sekä Daniel Day-Lewisin panoksen pääosanesittäjänä. Day-Lewisille elokuvasta saatu oscar palkinto oli jo toinen mikä on suhteellisen harvinaista elokuvan maailmassa. Kokonaisuudessaan elokuvaprojekti maksoi toteuttajalleen vaatimattomat 25 miljoonaa dollaria. Elokuva taustalla on Upton Sicnlair romaani Oil!, jonka juonta käsikirjoitus väljästi noudattelee.Tarina alkaa vuodesta 1898 Signal…
Elokuva perustuu James Fenimore Cooperin samannimiseen romaaniin, joka ilmestyi englanniksi vuonna 1826. Michael Mannin elokuvasovitus ei ollut ensimmäinen laatuaan tämän kirjan pohjalta. Vuoden 1992 Viimeinen Mohikaani lainaa paljon vuoden 1936 tulkinnasta. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1757, jolloin suurta siirtomaasotaa oli käyty kolme vuotta. Englanti ja Ranska taistelivat Pohjois-Amerikan omistuksesta. Tuohon…